• Etusivu
  • Rakentaminen

Honka Savukvartsi – tutustumisen arvoinen koti

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Honkarakenne Oyj
Päivitetty 14.10.2015
20157_44024.jpg

Honka Savukvartsi on kolmen sukupolven yhteinen koti.

Vantaan Kivistöön rakentuneelle Asuntomessualueelle nousi yhtenä kohteena Honka Savukvartsi. Pehmeämmät kriteerit, kuten terveellisyys, turvallisuus sekä ekologisuus ovat alkaneet viime vuosina nostaa päätään omakotitalorakentamisessa, nämä kriteerit tulevatkin hyvin esille Savukvartsissa.

Oman haasteensa kaupunkirakentamiseen tuovat tonttien pienet koot sekä tiukat kaavamääräykset. Honka on ottanut mallistojaan kehittäessään huomioon myös taajama-alueille kotinsa rakentavat perheet tuoden heille vaihtoehdoksi modernit, terveelliset ja turvalliset hirsikodit. Painumaton Honka Fusion –hirsi antaa aivan uudet vapaudet kaupunkikotien suunnitteluun.

Moderni tuulahdus historiaa

Aikoinaan oli hyvinkin tavallista, että useampi sukupolvi eli saman katon alla. Hongan Asuntomessukoti onkin suunniteltu kodiksi kolmelle sukupolvelle. Sukupolviasumisen ennustetaankin kasvavan merkittävästi, joten Asuntomessukodin rakentanut perhe Parkkonen tulee varmasti saamaan vertaisiaan lähivuosien aikana.

Honka Savukvartsi on rakennuttajaperheen omaa käsialaa. SAFA-arkkitehdit Jaakko ja Elizaveta Parkkonen ovat suunnitelleet ja rakennuttaneet nyt esittelyssä olevan kodin. Talo toteuttaa pariskunnan ja appivanhempien yhteisen unelman sukupolvitalosta. Savukvartsi on jaettu kahdeksi asunnoksi, josta suurempaa puolta asuttaa Parkkoset ja heidän poikansa Konstantin ja Nikolai. Pienemmässä asunnossa tulevat asumaan Jaakon vanhemmat. Koska asunnoilla on yhteinen pääsisäänkäynti, voidaan tarpeiden muuttuessa kodit yhdistää yhdeksi isoksi kodiksi.


Voit ladata itsellesi kohteesta kertovan Honka Savukvartsi -esitteen tästä!

Harmoninen kalustus on oiva pari hirsiseinälle. Talon ainutlaatuisena erikoisuutena liukuovilla eristetty sekä osittain laatoitettu viherhuone.
Harmoninen kalustus on oiva pari hirsiseinälle. Talon ainutlaatuisena erikoisuutena liukuovilla eristetty sekä osittain laatoitettu viherhuone.

Asuntomessualueen alhaisin hiilijalanjälki

Hongan Asuntomessukohteella on alueen alhaisin hiilijalanjälki.

Kohteen ekologisuus perustuu tarkoin valittuihin vähäpäästöisiin, kierrätettäviin, luonnollisiin sekä helposti huollettaviin materiaaleihin. Myös terveyttä ylläpitäviin rakenteisiin sekä moderniin talotekniikkaan on kiinnitetty huomiota. Talo kuuluukin energiatehokkuusluokkaan B.

Rungoltaan koti on painumatonta Honka Fusion –lamellihirttä. Huoneilman kosteus- ja lämpöolot pysyvät tasaisena, sillä mäntyrakenne sitoo ja vapauttaa kosteutta tarpeen mukaan.

Honka Savukvartsissa on kaksi asuntoa.
Honka Savukvartsissa on kaksi asuntoa.

Talossa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla, jonka vuosihyötysuhde on 80 %. Kodin lämmitys hoituu aurinkokeräimien ja vesikiertotakan avulla. Kodin kattokulma onkin laskettu niin, että paneelit ovat aurinkoon nähden ihanteellisessa kulmassa.

Viihtyisä terassi kokoaa yhteen koko perheen.
Viihtyisä terassi kokoaa yhteen koko perheen.

Savukvartsi on muunnos Honka Savu -mallistosta

Honka Savu -mallisto koostuu kaksikerroksisista kaupunkikodeista. Joustavat ja kustannustehokkaat ratkaisut on suunniteltu sopimaan monenlaisiin elämäntilanteisiin.

Savu -mallistoon kuuluu kaikkiaan viisi erilaista kohdevariaatiota, joita pystytään tarvittaessa muokkaamaan. Savu-talon koot ovat 110, 130, 140, 160 ja 180 m². Talon kompakti koko tarjoaa mahdollisuuden tilavan kodin sijoittamisesta myös pienellekin tontille koko piha-aluetta uhraamatta.

Malliston yhdessä vaimonsa ja Hongan kanssa suunnitellut arkkitehti Jaakko Parkkonen kiteyttää Honka Savu -malliston erinomaisesti:
"Rakennus on muunnelma perinteisestä parituvasta, jossa toiminnot on jaettu kolmeen osaan. Keskellä oli sisäänkäynti ja varastotilaa, toisella puolella tupakeittiö ja toisella kamari".

Voit ladata itsellesi Honka Savu -malliston esitteen tästä.

Info

Info

Tietoa Honka Savukvartsista:

    Kaksikerroksinen kaupunkipientalo, jossa on viisi sisäänkäyntiä ja kaksi terassia, autokatos ja varasto.
    Huoneistoala: 146 m² (5h+k+s) ja 46 m² (2h+k)
    Lämmöntuotanto: Ekolämmöxin Savosolar-aurinkokeräimet ja vesikiertotakka.
    Lämmönjako talon sisällä: Rothin vesikiertoinen lattialämmitys.
    Runkomateriaali: painumaton lamellihirsi Honka FXL 134.
    Ulkoseinän pintamateriaali: rautavihtrillikäsitelty höylätty kuusilauta.
    Ikkunat ja liukuovet: Profin.
    Routasuojaus: Uusioaineksen Foamit-vaahtolasimurske.
    Arkkitehtisuunnittelu: Jaakko ja Elizaveta Parkkonen.
    Pääsuunnittelija: Jaakko Parkkonen.
    Sisustussuunnittelija: Maren Heijari / Boknäs.
    LVI- ja sähkösuunnittelu: Spigot Oy.
    Rakennesuunnittelu: Karrak Oy.
    Pihasuunnittelijat: Mari Soini ja Suvi Saastamoinen
Honkarakenne Oyj
Rakentaminen
rakennukset
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20161_45162.jpg
Millaisen hirsitalon sinä rakentaisit?
Hirsitalo on lämminhenkinen ja ekologinen valinta kodiksi. Honka hirsitalon Muuttovalmis -mallistosta löydät itsellesi sopivan vaihtoehdon, joka istuu niin perinteiseen metsämaisemaan kuin myös tiiviiseen kaupunkirakentamiseen.
20211_68110.jpg
Löydä oma hirsinen suosikkitalosi - tutustu uutuusmalleihin
Hongan hirsisten omakotitalojen mallisto on laajentunut uuden vuoden alkajaisiksi. Uutuusmallit Honka Touko, Honka Riekko ja Honka Huomen tarjoavat ekologista, energiatehokasta ja terveellistä asumista suomalaisesta puusta valmistettujen jykevien hirsiseinien sisällä. Hirsikodin ainutlaatuinen tunnelma pääsee oikeuksiinsa niin modernissa kuin perinteisemmässäkin talossa.
200810_13484.jpg
Rohkea aluevaltaus
Neljä suomalaista rakennusyritystä teki rohkean päätöksen toteuttaa markkinointikonseptina suomalaistyyppiset asuntomessut Kymlenossa, joka sijaitsee Pietarista 25 km koilliseen, reilun tunnin ajomatkan päässä. Messujen startti viivästyi kuukauden verran, mutta nyt messut ovat avoinna vielä marraskuun puoliväliin saakka. Alueella on kaikkiaan 26 asuntoa, joista 12 on avoinna messuvieraille.
20225_78268.jpg
Terästä ja puuta yhdistävä Longhouse - "Rohkea talo, jossa on hieman teollinen teema"
SSAB:n maalipinnoitettu GreenCoat®-teräs on valittu ainutlaatuisten ominaisuuksiensa ansiosta rakennusmateriaaliksi moniin erityislaatuisiin rakennusprojekteihin, kuten Paraisille tänä vuonna valmistuvaan ekokylään. Myös muualta maailmalta löytyy lukuisia mielenkiintoisia, erilaisilla arkkitehtuuripalkinnoillakin palkittuja kohteita, joiden rakennusmateriaalina on käytetty GreenCoat®-terästä. Yksi tällainen kohde on Hollannissa sijaitseva Longhouse, jonka "moderni talonpoikaistyyli" luotiin teräksen ja puun yhdistelmällä.
rakentaja pro
Tilaa Rakentaja.pro-uutiskirje
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.
20223_77535.jpg
Uusvanha tekniikka käyttöön: Ekokoti syntyy oljesta ja savesta
Inkoon Degerbyhyn valmistuu vuoden 2022 aikana talo, joka rakennetaan olkielementeistä ja savesta. Rakentamista on valmisteltu huolella, ja tositoimiin päästiin keväällä. "Talosta tulee oman näköinen, meille täydellinen koti", Christel Abborre ja Jukka Harmainen sanovat.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton