Google aloitti datakeskuksen valmistelutyöt ilman rakentamislupaa – saako omakotirakentaja tehdä samoin?

Saako omakotitalon rakentaja aloittaa tonttityöt samoilla säännöillä kuin Google Muhoksen datakeskushankkeessa? Rakentamislain 109 § koskee molempia, mutta töiden sallittavuuteen vaikuttavat myös muu lainsäädäntö ja hankkeen vaikutukset ympäristöön.
Rakentaja selvittää rakennusvalvonnasta, saako tontilta kaataa puita ennen rakentamisluvan myöntämistä. Muhoksella Google ehti tehdä valmistelutöitä satojen hehtaarien alueella kesken ympäristövaikutusten arvioinnin. Miten se oli mahdollista – ja onko omakotirakentajalla sama oikeus?
Näin Google pääsi aloittamaan datakeskustyöt Muhoksella ennen ympäristövaikutusten arviointia
Googlen tytäryhtiö Tuike Finland Oy aloitti maaliskuussa 2026 metsähakkuut Muhoksella suunnitellun datakeskuksen hankealueella. Ympäristövaikutusten arviointi oli kesken eikä hankkeelle ollut myönnetty rakentamis- tai maisematyölupaa.
Syyskuun lopussa Lupa- ja valvontavirastolle (LVV) toimitetun selvityksen mukaan puunkaato- ja esivalmistelualue käsitti jo noin 330 hehtaaria. Alueella oli poistettu pintamaita, valmisteltu työmaateitä ja varastoalueita, rakennettu hulevesien viivytysaltaita sekä aloitettu täyttömateriaalin kuljetukset.
Koko datakeskuksen hankealue on noin 571 hehtaaria. Suunnitelmiin kuuluu yhdeksän datakeskusrakennusta tukitoimintoineen. Jäähdytysjärjestelmän yhtenä vaihtoehtona arvioidaan veden ottamista Oulujoesta ja palauttamista takaisin jokeen.
Valmistelevien töiden aloittaminen perustui Googlen tulkintaan rakentamislain 109 §:stä. Pykälän mukaan kaivaminen, louhiminen, puiden kaataminen ja niihin rinnastettavat valmistelutyöt ovat mahdollisia ennen varsinaisen rakennustyön aloittamista, kun maisematyölupaa koskevia säännöksiä noudatetaan. Töistä on ilmoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle etukäteen.
Lokakuun 6. päivänä LVV kehotti Googlea keskeyttämään ympäristöä merkittävästi muuttavat työt. Viraston mukaan toteutetut valmistelutyöt olivat niin laajoja, että ne rinnastuivat käytännössä jo datakeskushankkeen toteuttamisen aloittamiseen.
Muhoksen kunta tiesi keskeneräisestä ympäristöarvioinnista
LVV 6. lokakuuta päivätty asiakirja paljastaa kiinnostavan yksityiskohdan Muhoksen datakeskushankkeen lupakäsittelystä. Kunnan rakennusvalvonta oli jo keväällä arvioinut suunniteltujen maanrakennustöiden luvanvaraisuutta.
Tuike Finlandin maisematyölupahakemus koski laajoja maa- ja pohjarakennustöitä, kuten alueen tasaamista, hulevesijärjestelyjä ja pysyviksi tarkoitettuja maarakenteita. Rakennusvalvonta piti töitä niiden laajuuden ja vaikutusten vuoksi maisematyölupaa edellyttävinä ja pyysi LVVä lausunnon.
LVV katsoi, ettei hankkeen toteuttamiseen tule myöntää lupaa ennen YVA-selostuksen valmistumista ja yhteysviranomaisen perustellun päätelmän saamista. Kunta jätti lupahakemuksen käsittelyn odottamaan YVA-menettelyn etenemistä.
Kesäkuussa Muhoksen rakennusvalvonta kuitenkin ilmoitti Tuike Finlandille kirjallisesti, että rakentamislain 109 §:n mukaiset valmistelutyöt olivat mahdollisia. Google vetosi myöhemmin tähän kannanottoon perustellessaan valmistelutöiden aloittamista.
| Ajankohta | Mitä Muhoksella tapahtui? |
|---|---|
| Maaliskuu 2026 | Google aloitti metsähakkuut datakeskuksen hankealueella. |
| 31.3.2026 | Tuike Finland haki maisematyölupaa laajoihin maanrakennustöihin. |
| 18.5.2026 | LVV ilmoitti, ettei hankkeen toteuttamiseen tule myöntää lupaa ennen YVA-menettelyn valmistumista. |
| 5.6.2026 | Muhoksen rakennusvalvonta vahvisti 109 §:n mukaisten valmistelutöiden olevan mahdollisia. |
| Syyskuu 2026 | Googlen ilmoittama puunkaato- ja esivalmistelualue käsitti noin 330 hehtaaria. |
| 6.10.2026 | LVV kehotti keskeyttämään ympäristöä merkittävästi muuttavat valmistelutyöt. |
| Lokakuu 2026 | Google toimitti LVV:lle vastineen, jossa se perusteli valmistelutöitä rakentamislain 109 §:llä, metsälain mukaisilla menettelyillä ja viranomaisilta saamillaan kannanotoilla. Yhtiö ilmoitti myös keskeyttäneensä työt. |
Kunnan kesäkuinen ilmoitus ei ollut lupapäätös. LVV:n asiakirjan mukaan Muhoksen kunta ei ollut myöntänyt datakeskushankkeelle rakentamislupaa, maisematyölupaa eikä muutakaan hankkeen toteuttamiseen oikeuttavaa lupaa.

Yli 200 hehtaarin metsäalueen pysyvä muuttaminen edellyttää ympäristöarviointia
Muhoksen hankkeessa on kyse myös ympäristövaikutusten arviointia koskevan lainsäädännön soveltamisesta.
YVA-lain liitteen 1 hankeluettelon mukaan ympäristövaikutusten arviointi on tehtävä, kun yli 200 hehtaarin yhtenäiseksi katsottavan alueen metsä-, suo- tai kosteikkoluontoa muutetaan pysyväisluonteisesti esimerkiksi poistamalla puusto pysyvästi.
Tavanomainen metsänuudistushakkuu eroaa tilanteesta, jossa metsäalue raivataan pysyvästi teolliseen rakentamiseen. Muhoksella suunniteltu käyttötarkoitus merkitsee laajoja ja pitkäaikaisia muutoksia maankäyttöön.
LVV:n mukaan jo datakeskuksen valmistelutyöt olivat yksinään sellainen kokonaisuus, joka edellyttäisi YVA-menettelyä. Virasto katsoi, että puiden poistaminen, maaston muokkaaminen ja hulevesijärjestelmien rakentaminen olivat muuttaneet alueen nykytilaa merkittävästi.
YVA-menettelyn tarkoituksena on arvioida hankkeen ympäristövaikutukset ja toteutusvaihtoehdot riittävän varhain. Jos rakentamista varten tarvittava alue on jo raivattu ja maata muokattu, vaikutusten ehkäisemistä ja vaihtoehtoja joudutaan tarkastelemaan muuttuneesta lähtötilanteesta.
Tuike Finland totesi syyskuun selvityksessään, että hankkeen toteuttamatta jättämistä kuvaava VE0-vaihtoehto poikkesi ekologian ja vesistöjen osalta YVA-menettelyn alussa esitetystä. Yhtiö piti alkuperäiseen tilanteeseen perustuvaa tarkastelua edelleen asianmukaisena. Sen mukaan jo raivatun alueen käyttäminen arvioinnin lähtökohtana saisi hankkeen ympäristövaikutukset näyttämään vähäisemmiltä.
LVV oli eri mieltä valmistelutöiden jatkamisen sallittavuudesta. Sen mukaan jo toteutetut työt olivat kaventaneet YVA-menettelyssä tarkasteltavia vaihtoehtoja.
Virasto viittasi myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Hanketta ei saa jakaa erillisiin vaiheisiin tavalla, joka vaarantaa ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoituksen. Merkittäviä ympäristövaikutuksia aiheuttavat valmistelutyöt on arvioitava osana koko hanketta.
Google vetoaa metsälakiin ja viranomaisilta saamiinsa ohjeisiin
Google kertoi LVV:lle toimittamassaan vastineessa katsoneensa, että hakkuut ja valmistelutyöt olivat mahdollisia metsälain mukaisten metsänkäyttöilmoitusten sekä rakentamislain 109 §:n perusteella.
STT:n 14. lokakuuta julkaiseman uutisen mukaan Google perusteli tulkintaansa viranomaisten kanssa käydyillä keskusteluilla. Yhtiön mukaan Muhoksen rakennusvalvonta oli vahvistanut kesäkuussa, että pintamaan kuorimisen, kulkuteiden sekä ojitus- ja louhintatöiden kaltaisia valmistelutöitä voitiin tehdä ilman rakentamis- tai maisematyölupaa.
Google kertoi lisäksi LVV:n alueidenkäytön asiantuntijan katsoneen suunniteltujen töiden olevan mahdollisia keskeneräisestä YVA-menettelystä huolimatta, mikäli ne täyttivät rakentamislain 109 § edellytykset. Julkaistusta vastineen kuvauksesta ei kuitenkaan selviä täsmällisesti, mitä kaikkia töitä tämä kannanotto koski.
Hakkuut olivat alkaneet jo ennen kesäkuun viranomaiskeskusteluja.
Metsälain 3 § sallii metsätalousmaan ottamisen muuhun käyttöön, mutta metsänkäyttöilmoitus ei korvaa mahdollisesti tarvittavia viranomaislupia. Metsälaki sisältää myös säännökset siitä, miten lakia sovelletaan maankäyttömuodon muutoksen yhteydessä.
LVV:n mukaan rakennusvalvonnan tulkinta rakentamislain mukaisista valmistelutöistä ei poista hankkeesta vastaavan velvollisuutta noudattaa YVA-lakia.
Tässä kulkee myös viranomaisten toimivallan raja. Kunnan rakennusvalvonta käsittelee rakentamislain mukaisia lupa-asioita. LVV puolestaan valvoo tässä hankkeessa ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain noudattamista.
Muhoksen tapaus nostaa esiin kysymyksen siitä, miten rakentaja voi varmistua töiden aloittamisen edellytyksistä silloin, kun eri viranomaisten kannanotot koskevat eri lakeja.

Valmistelutyöt sallittiin jo vanhassa laissa – uusi laki täsmensi lupapoikkeusta
Rakentamista valmistelevien töiden aloittaminen ennen varsinaista rakennustyötä oli mahdollista jo vanhan maankäyttö- ja rakennuslain aikana. Vuonna 2014 voimaan tullut 149 d § salli kaivamisen, louhimisen, puiden kaatamisen ja vastaavat valmistelutyöt maisematyölupaa koskevia säännöksiä noudattaen.
Rakentamislain porsaanreikä on siis todellisuudessa yli kymmenen vuotta vanha.
Vuonna 2025 voimaan tulleen rakentamislain 53 §:ään sisällytettiin nimenomainen selvennys, jonka mukaan maisematyölupaa ei tarvita lainvoimaisen kaavan toteuttamiseen liittyviin välttämättömiin valmistelutöihin. Tarkoituksena oli yhtenäistää kuntien vaihdelleita tulkintoja. Myös vanha laki vapautti yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeelliset työt maisematyöluvasta.
Nykyinen rakentamislain 109 § jatkaa tätä sääntelyä. Pykälässä ei määritellä esimerkiksi valmistelutöiden enimmäispinta-alaa. Sallitun työn laajuutta arvioidaan kuitenkin yhdessä muun sovellettavan lainsäädännön kanssa.
Muhoksen tapauksessa LVV katsoi, että valmistelevat toimenpiteet olivat jo muuttaneet alueen nykytilaa merkittävästi ja voivat johtaa pysyviin muutoksiin maaperässä, kasvillisuudessa, maisemassa ja alueen vesitaloudessa.
Samassa viranomaisasiakirjassa tuodaan esiin muitakin keskeneräisiä ympäristölupa-asioita. Syyskuussa vireille tullut ojitusilmoitus oli käsiteltävänä eikä vesilain mukaista luvantarvearviointia ollut vielä tehty.
LVV ilmoitti myös pyytävänsä erillisen selvityksen alueelta poistettujen ja poistettavien maamassojen määristä, laadusta ja sijoituspaikoista. Näiden tietojen perusteella virasto arvioi mahdollisen ympäristöluvan ja muiden jatkotoimien tarvetta.
Saako omakotitalon rakentaja aloittaa työt tontilla ennen rakentamislupaa?
Rakentamislain 109 § koskee myös tavallista omakotitalon rakentajaa.
Tilanne on tuttu monelle talonrakentamista suunnittelevalle. Tontti on hankittu ja talon paikka suunniteltu, mutta rakentamislupahakemus on vielä käsittelyssä. Rakentaja haluaisi päästä poistamaan puita, tekemään kaivutöitä ja valmistelemaan rakennuspaikkaa.
Laki sallii tiettyjä valmistelutöitä jo ennen varsinaisen rakennustyön aloittamista. Oikeus ei kuitenkaan ole rajoittamaton. Töistä on ilmoitettava rakennusvalvontaan etukäteen, ja mahdolliset maisematyölupavaatimukset sekä muut rajoitukset on otettava huomioon.
| Tontilla tehtävä työ | Voiko työn tehdä ennen rakentamisluvan saamista? |
|---|---|
| Maaperätutkimukset ja mittaukset | Yleensä kyllä. Mahdolliset muut rajoitukset ja lupavaatimukset on huomioitava. |
| Puiden kaataminen | Mahdollista rakentamista valmistelevana työnä, jos maisematyölupasäännökset ja muut edellytykset täyttyvät. |
| Pintamaan poistaminen ja kaivaminen | Mahdollista 109 §:n mukaisena valmistelutyönä. Ilmoitus- ja lupavaatimukset on selvitettävä. |
| Louhinta | Kuuluu laissa mainittuihin valmistelutöihin. Työ voi edellyttää myös muita lupia ja ilmoituksia. |
| Perustusten paalutus | Laissa sallitaan ennen varsinaisen rakennustyön aloittamista erikseen säädetyin edellytyksin. Paalutussuunnitelma, ilmoitus ja hyväksytty työnjohtaja tarvitaan. |
| Perustusten valu | Varsinaisen rakennustyön aloittamista. Rakentamislupa ja työn aloittamisen edellytykset on oltava kunnossa. |
Rakentamislain 108 §:n mukaan varsinainen rakennustyö alkaa rakennuksen perustuksen valutöistä tai perustukseen kuuluvien rakennusosien asentamisesta. Tätä ennen tehtävät valmistelutyöt muodostavat oman vaiheensa.
Rakentamislain 78 §:ssä säädetty aloittamisoikeus on puolestaan eri asia. Se koskee mahdollisuutta aloittaa rakennustyö myönnetyn luvan perusteella ennen luvan lainvoimaisuutta erikseen säädetyin edellytyksin.
Omakotitalon rakentaminen edellyttää rakentamislupaa. Valmistelutöiden sallittavuus ei tarkoita, että rakennuksen varsinaiset perustustyöt voisi aloittaa ilman sitä.
Lisätietoa rakentamisluvan hakemisesta löytyy Rakentaja.fi:n artikkelista Rakentamislupa vai rakennuslupa? – Tarkista tämä ennen kuin alat rakentaa
Puiden kaataminen ennen rakentamislupaa riippuu myös kunnasta
Rakentamislain 53 §:ssä säädetään maisematyöluvasta. Lupaa edellytetään lähtökohtaisesti maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön ja puiden kaatamiseen asemakaava-alueella sekä tietyillä muilla kaavoitetuilla tai toimenpiderajoituksen alaisilla alueilla.
Laissa on myös poikkeuksia. Maisematyölupaa ei esimerkiksi tarvita vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin eikä lainvoimaisen kaavan toteuttamiseen liittyviin välttämättömiin rakentamishankkeen valmistelutoimiin. Poikkeuksen soveltuminen arvioidaan työn ja rakennuspaikan perusteella.
Kuntien käytännön menettelyissä on eroja.
Helsingin rakennusjärjestyksen mukaan rakennettavalta tontilta voidaan tietyin edellytyksin kaataa välttämättömiä puita jo ennen rakentamisluvan myöntämistä. Puiden kaatamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaan 14 vuorokautta ennen työtä. Ilmoitukseen liitetään asemapiirros, johon kaadettavat puut on merkitty, sekä tarvittavat lisäselvitykset. Rakennusvalvonta arvioi, onko kaataminen esitetyssä laajuudessa välttämätöntä.
Tampereella 2. maaliskuuta 2026 julkaistun ohjeen mukaan 109 §:n mukaisista valmistelutöistä ilmoitetaan 30 vuorokautta ennen aloittamista. Ilmoitukseen tarvitaan muun muassa asemapiirros, selostus suunnitelluista toimista sekä luontoarvoja koskevia tietoja. Tampereen ohjeessa todetaan myös, ettei töitä saa aloittaa ennen rakennusvalvonnan kannanottoa niiden mahdollisuudesta.
Rakentajan on siis selvitettävä oman kuntansa menettely ennen urakoitsijan tilaamista tontille. Kirjalliseen yhteydenottoon on hyvä liittää asemapiirros ja kuvaus suunnitelluista puunkaadoista tai maanrakennustöistä. Näin rakennusvalvonta pystyy arvioimaan työn luvanvaraisuuden ja tarvittavat ilmoitukset.
Muhoksen datakeskustöiden jatko on vielä avoin
Lupa- ja valvontavirasto kehotti 6. lokakuuta Tuike Finland Oy:tä keskeyttämään ympäristöä merkittävästi muuttavat työt välittömästi ja viimeistään 23. lokakuuta 2026.
Kehotus koskee muun muassa puuston poistamista, pintamaiden kuorintaa, kaivamista, louhintaa, maamassojen siirtämistä sekä työmaateiden rakentamista. Suunnittelu, mittaukset ja vähävaikutteiset maaperätutkimukset voivat jatkua.
Google ilmoitti lokakuussa keskeyttäneensä valmistelutyöt ja toimitti viranomaiselle kirjallisen vastineensa. Yhtiö on kertonut suhtautuvansa tilanteeseen vakavasti ja pyrkivänsä selvittämään asian viranomaisten kanssa.
LVV:n 6. lokakuuta antama kehotus perustuu YVA-lain 32 §:ään. Jos kehotusta ei noudateta, virasto voi harkita hallintopakkomenettelyä ja uhkasakkoa. Kyseessä ei toistaiseksi ole lopullinen lainrikkomusta koskeva oikeudellinen ratkaisu.
Myös Oulun poliisi on aloittanut Muhoksen valmistelutöistä esiselvityksen yksityishenkilön tekemän tutkintapyynnön perusteella. Poliisi selvittää, onko asiassa syytä käynnistää varsinainen esitutkinta.
Viranomaisten on arvioitava, missä vaiheessa valmistelutyöt muuttuvat hankkeen tosiasialliseksi toteuttamiseksi ja miten eri lakien vaatimukset sovitetaan yhteen.
Ratkaisua odotetaan tilanteessa, jossa merkittävä osa datakeskuksen rakennuspaikasta on jo valmisteltu, mutta hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely on edelleen kesken.
Lähteet
- Lupa- ja valvontavirasto: Kehotus toiminnan keskeyttämiseksi Muhoksen palvelinkeskushankkeessa ja asianosaisen kuuleminen, 6.10.2026. LVV-U/37128/2026
- Rakentamislaki 751/2023, erityisesti 53, 78, 108 ja 109 §. Finlex
- Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 252/2017, erityisesti liite 1 sekä 15, 25, 26, 32 ja 35 §. Finlex
- Metsälaki 1093/1996, erityisesti 3 §. Finlex
- Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta 41/2014, 149 d §. Finlex
- Kuntaliitto: Rakentamislaki ja rakennusvalvonta – maisematyölupa
- Helsingin kaupunki: Helsingin rakennusjärjestys, 31 a §
- Tampereen kaupunki: Ennen rakennustyön aloittamista tehtävistä toimenpiteistä ilmoittaminen, 2.3.2026
- STT / Suomenmaa: Google vastineessaan LVV – katsoimme, että datakeskusalueiden hakkuut ja valmistelutyöt voitaisiin toteuttaa YVA-menettelyn ollessa vielä kesken, 14.10.2026











