• Etusivu
  • Talo

Asunto-osakeyhtiö

Rakentajan toimitus
Julkaistu 26.01.2009
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Asunto-osakeyhtiö on osakeyhtiö, jonka tarkoituksena on omistaa ja hallita yhtä tai useampaa rakennusta, joiden yhteenlasketusta lattiapinta-alasta yli puolet on yhtiöjärjestyksessä määrätty osakkaiden hallinnassa oleviksi asuinhuoneistoiksi. Lisäksi vaaditaan, että yhtiön jokainen osa-ke yksin tai yhdessä toisten osakkeiden kanssa oikeuttaa hallitsemaan määrättyä huoneistoa tai muuta osaa yhtiön omistamasta rakennuksesta tai hallitsemasta kiinteistöstä. Jos edellä olevat edellytykset eivät täyty, osakeyhtiö ei ole asunto-osakeyhtiö.

Asunto-osakeyhtiöihin sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia (17.5.1991 / 809) sekä pääsääntöisesti vanhan osakeyhtiölain (734/1978) säännöksiä. Kuitenkin esim. asunto-osakeyhtiön sulautumisessa sovelletaan uuden osakeyhtiölain (624/2006) sisältöä.

Asunto-osakeyhtiön osakepääoman tulee olla vähintään 8.000 euroa, joka on jaettava osakkeisiin. Osakkeella ei tarvitse olla nimellisarvoa, mutta se voidaan kuitenkin määrätä yhtiöjärjestyksessä.

Osakkeiden vähimmäismäärä on kolme, ja niiden tulee olla saman mää-räisiä. Tietyn huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet kuuluvat samaan osakeryhmään.

Osakkaat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa asunto-osakeyhtiön vel-voitteista. Osakas on kuitenkin velvollinen maksamaan yhtiölle yhtiö-vastiketta, jonka määräämisperusteet on merkittävä yhtiöjärjestykseen.

Talo
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osakeluettelo
Yhtiön hallituksen velvollisuutena on uuden asunto-osakeyhtiölain 2-luvun 12 §:n nojalla huolehtia siitä, että taloyhtiössä on asianmukaisesti laadittu ja ylläpidetty osakeluettelo. Osakeluetteloon merkitään kaikki yhtiön osakkeet osakeryhmittäin numerojärjestyksessä, huoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeuden, osakekirjojen antamispäivä, osakekirjan omistajan nimi ja postiosoite sekä luonnollisen henkilön ollessa omistajana syntymäaika ja oikeushenkilön rekisterinumero.Osakkeen aiempaa omistajaa koskevat osakeluettelotiedot on säilytettävä kymmenen vuotta alkaen siitä, kun osakkeen uusi omistaja on merkitty osakeluetteloon.Osakeluettelo on julkinen asiakirja, joten jokaisella osakasasemasta riippumatta on oikeus tutustua osakeluetteloon ja saada siitä jäljennös. Jäljennöksen toimittamisesta voidaan periä yhtiölle hallituksen hyväksymä kohtuullinen maksu.
20208_66125.jpg
YM: osallistu kyselyyn ja anna kommenttisi rakentamisen vastuista pykäläluonnoksiin
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen työ on edennyt vaiheeseen, jossa ympäristöministeriö pyytää kommentteja rakentamisen vastuita koskevista alustavista pykäläluonnoksista ja niiden perusteluista.
20221_76544.jpg
Tietosuoja paranee ja vertailu helpottuu energiatodistus­rekisterissä
Rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä annettuun lakiin on tehty muutoksia, jotka parantavat energiatodistustietojen saatavuutta ja energiatodistusten laatijoiden henkilötietojen suojaa.
200611_2027.jpg
Asunto-oy:n ja osakkeenomistajan vastuut
Asunto-osakeyhtiön ja osakkeenomistajan välinen kunnossapitovastuu määritellään asunto-osakeyhtiölaissa.Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä kunnossapitovastuu toisin kuin laissa sanotaan. Osakkeenomistajan on viipymättä ilmoitettava yhtiölle havaitsemastaan huoneiston viasta tai puutteesta. Korjaamattomina kosteus- tai homevauriot helposti laajenevat moniin huoneistoihin tai yhtiön yhteisiin tiloihin. Siksi yhtiön kannattaa huolehtia korjausten tekemisestä tai teettämisestä vaikka kunnossapitovastuu olisikin osakkailla. Jos osakkeenomistaja laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa, hän voi joutua korvaamaan myös yhtiön kunnossapitovastuuseen kuuluvia korjauksia.
mökki rannassa kuvattuna kaukaa ylhäältä
Mökin ostajan oikeuspaketti: Lue juristin vinkit
Huvilan ja kesämökin ostamiseen liittyy yleensä ajatus ja toive siitä, että mökillä vietetään lomaa ja rentoudutaan. Tarkoituksena on olla yhdessä ja viettää aikaa perheen ja tuttujen kanssa. Pieleen mennyt mökkikauppa ei vastaa tätä ajatusta ja tavoitetta, vaan se voi muuttua hometalopainajaiseksi.Tunteista huolimatta kaupat tulee tehdä rationaalisin perustein ja välttää maksamasta ylihintaa. Kiinteistön asiakirjat pitää ottaa haltuun ja ymmärtää niistä saatava informaatio. Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä voi olla tässä parhaimmillaan suureksi avuksi.
myyrinkarin taloyhtiö myyrmäessä
Väestönsuojan kosteusongelmien korjaaminen hankalaa?
Väestönsuojien merkitys on korostunut viime aikoina. Nyt onkin hyvä hetki tarkastaa oman taloyhtiön väestönsuojan kunto. Kosteusongelmien ilmetessä ratkaisut voivat olla vähissä, kuten kävi Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa Myyrinkarin taloyhtiössä. Korjausehdotuksina olivat kalliolouhinta ja salaojaremontti, jotka olivat kuitenkin liian kalliita ja hankalia toteuttaa. Eikä näiden korjaustapojen riittävyydestä ollut mitään takuuta, sillä rakennuksen alta puuttuu pestystä sepelistä tehty kapillaarikatko, jolloin maasta pääsee nousemaan rakenteisiin kosteutta perustusten alta.Myyrinkarin taloyhtiön hallitus löysi ratkaisun, joka pelasti väestönsuojan kalliilta ja pitkältä remontilta. Lisäksi remontti alensi väestönsuojan energiankulutusta merkittävästi.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Yhtiövastike
Osakkeenomistajat ovat velvollisia maksamaan yhtiön menojen kattamiseksi yhtiövastiketta yhtiöjärjestyksessä määrättyjen perusteiden mukaan.Yhtiövastikkeella voidaan kattaa mm. seuraavia kulueriä:kiinteistön hankinta ja rakentaminen;kiinteistön ja rakennusten käyttö ja kunnossapito;kiinteistön ja rakennuksen perusparannus, lisärakentaminen ja lisäalueen hankkiminen (uudistus);yhtiön toimintaan taikka kiinteistön tai rakennuksen käyttöön liittyvän hyödykkeen yhteishankinta;sekä muita yhtiölle kuuluvia velvoitteita.Yhtiövastike voidaan yhtiöjärjestyksessä määrätä maksettavaksi siten, että tiettyjä menoja varten on eri maksuperuste tai että maksuvelvollisuus koskee vain tiettyjen osakkeiden omistajia.Yhtiövastikkeen maksuperuste on määriteltävä yhtiöjärjestyksessä. Perusteena maksuille voi olla esimerkiksi huoneiston pinta-ala, osakkeiden lukumäärä taikka veden, sähkön, lämmön tai muun hyödykkeen todellinen tai luotettavasti arvioitavissa oleva kulutus.Osakkeenomistajan on ilmoitettava yhtiölle huoneistossa asuvien tai sitä muuten käyttävien henkilöiden lukumäärä, jos henkilömäärä on yhtiövastikkeen maksuperusteena.Lähde:FINLEX
20111_24073.jpg
Effexillä tyylikäs ja ajaton sisutus
Stora Enso Effex on sisustustuotteena monikäyttöinen, sillä luot mielenkiintoisen sisustuksen tilaan kuin tilaan. Tuotteella verhoilet sekä seinät että katot, ja luot katseenvangitsevia sisustusratkaisuja. Effex tuotteiden rauhaisa, luonnollinen kauneus on kotonaan missä tahansa.Näyttävissä Effex tuotteissa yhdistyvät moderni designteknologia sekä edistyksellinen ja innovatiivinen puuntyöstäminen. Puun luontaista vahvuutta ja kestävyyttä on parannettu luomalla oksaton ja selkeä, ulkoasultaan linjakas sisustusmateriaali, joka luo kotiisi tyylikkään ilmapiirin. Effex on luonnon luoma tuote, siksi laadukas ja ajaton sisustusratkaisu.
200912_19715.jpg
Joululahjat koko suvulle Rakentajan tyyliin: emme vastaa seurauksista!
Teollinen tuotanto on nykyisin sutta ja sekundaa, sen jälkeen kun se Suomesta ulkoistettiin. Ei löydy originaaleja saatikka kestäviä lahjoja. Vanhat käsityötaidot ovat Rakentajan lukijoilla varmasti vielä tallella, joten eiköhän kaiveta ne taidot sekä kaikki työkalut esille ja aletaan värkätä joululahjoja. Jeppis!
Talon rakentaminen Lempäälään 2012 6
Kastelli-talo Lempäälään, osa 3, "Rakennuslupa"
TALOPROJEKTI ON VUODELTA 2012: Kesällä 2012 alkaneessa seurantakohteessamme seuraamme asiakkaan omien suunnitelmien pohjalta toteutetun Kastelli-talon rakentamista Lempäälään. Lähtökohtana oli lehti-ilmoituksen perusteella yksityiseltä ostettu yli 2000 neliön tontti, jolle haluttiin yksikerroksinen omakotitalo.
3434_152675362_20205614610.jpg
Kelpaisiko sinullekin idyllinen hirsitalo?
Kuvittele se tunne sinä hetkenä kun astut ovesta sisään uuteen taloon. Jätät kengät eteiseen ja astelet uutta lattiaa pitkin olohuonetta kohti. Seinien puumateriaalit tuoksuvat uutuuttaan ja kodin tunnelma on samalla vieras ja kuitenkin jotenkin tuttu. Istahdat sohvalle ja katselet ympärillesi, isot ikkunat päästävät luonnonvaloa huoneisiin. On kuin luonto olisi osa kotiasi ja huokaiset: "Minun uusi kotini!"Kyllä, sinun kotisi - Hirsi-Kastelli
20173_48695.jpg
Tiilijulkisivun uskomaton väriskaala
Tiili on pitkäikäinen ja yleisimmistä julkisivumateriaaleista vähiten huoltoa vaativa. Julkisivuvaihtoehtoja punnitessa tulisikin aina laskea, miten usein julkisivua pitää huoltaa ja mitä huoltokerrat tulevat maksamaan. Tärkeää on myös miettiä, miten julkisivu ikääntyy eli miltä eri vaihtoehdot näyttävät käyttövuosien aikana. Tiili vanhenee kauniisti ja kestää siten hyvin aikaa myös ulkonäkönsä puolesta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton