• Etusivu
  • Remontti

Yllätysostos – Keltainen talo Korkeakoskelta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 07.04.2025
talo Korkeakoskelta

Vanha keltainen talo Korkeakoskella.

Oman luonteeni mukaisesti haen vähintään viiden vuoden välein jotain uutta ja innostavaa elämääni. Kaksituhattaluvun alussa aloin harrastaa muun muassa metsästystä vastapainoksi omalle työlleni lehtimaailmassa, tuottajana ja toimittajana. Kun taas alkuvuodesta lopetin pitkän urani Espoon kaupungin valtuustossa. Tottuneena aktiiviseen elämäntapaan mielessäni vahvistui tunne, että jokin uusi projekti olisi paikallaan. Mietin jopa välivuotta Pohjois-Karjalassa, urheiluklubia, kalasavustamon perustamista, aurinkopaneelien vientiä Floridaan. Yrittäjäluonne kun on sellainen, että täytyy aina olla mietinnässä jotain kehiteltävää. Itse asun Espoossa. Lähisukulaiseni ja osa tutuistani asuu synnyinkaupungissani Kotkassa.

Tammikuun 31. päivänä 2009 avasin netin asuntosivuston ja näin juuri myyntiin tulleen keltaisen omakotitalon isolla omalla tontilla Kotkan Korkeakosken maalaismaisemissa. Ja sen hinta oli tyrmistyttävän edullinen. Siltä istumalta soitin välittäjälle, jonka kanssa sovimme seuraavaksi päiväksi näytön. Menimme jo samana päivänä tuttujeni kanssa tutustumaan talon ympäristöön ja pihaan.

Varasin talon näytön yhteydessä ja käsirahan maksoin heti seuraavana päivänä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, olin hetkessä talon- ja tilanomistaja. Talo myytiin minulle 60 neliöisenä lautarakenteisena ja tontin koko oli 2 000 neliötä. Hintapyyntö oli 19 900 euroa.

<p data-block-key="qwaik">Ulkorakennuksessa on sauna, hellahuone ja kaksi puuvajaa.</p>
Ulkorakennuksessa on sauna, hellahuone ja kaksi puuvajaa.

Tontilla oli lisäksi piharakennus, jossa on sauna, hellahuone ja kaksi isoa puuvajaa. Saunan ovea kiinteistönvälittäjä ei suostunut edes avaamaan, koska sanoi sen olevan niin huonossa kunnossa. Viimeiset vuodet talossa oli asunut mies, joka oli pitkälle erakoitunut. Perikunnat möivät taloa ja tonttia, joista ei ollut minkäänlaisia papereita olemassa.

Eli tein ostopäätökseni tietämättä ollenkaan talon rakennusvuotta, kuntoa tai muuta vastaavaa. Talossa oli ulkona oma kaivo, mutta sisälle ei oltu vedetty mitään vesijohtoja. Rakennuksissa oli sähköt.

Edullinen hinta, tontin suuri koko ja sen sijainti maalaismaisemassa sekä talon ryhdikäs ulkokuori saivat minut heti innostumaan. Otin myös riskin siitä, että talo ja ulkorakennus olisivat purkukuntoisia. Siinäkin tapauksessa tontin neliöhinnaksi olisi tullut 10 euroa per neliö.

<p data-block-key="vjrnc">Talon ainoa wc sijaitsee ulkona. Kävijällä on vaarana saada katto päälleen tai liukua vinosta lattiasta suoraan lautojen väliin</p>
Talon ainoa wc sijaitsee ulkona. Kävijällä on vaarana saada katto päälleen tai liukua vinosta lattiasta suoraan lautojen väliin

Ostopäätöksen jälkeen olin onnellinen talon ja tontin omistaja. Mitä tästä eteenpäin? En ollut hetkeäkään kerennyt miettiä nopeaa päätöstäni siitä, että mitä teen nyt talollani?

<p data-block-key="fioov">Autotalli on kuin pomminjäljiltä, mutta se saa seistä vanhalla paikallaan vielä kesään asti.</p>
Autotalli on kuin pomminjäljiltä, mutta se saa seistä vanhalla paikallaan vielä kesään asti.

Tämä mielenkiintoinen ja varsin erilaisen seurantakohteen tarina jatkuu tulevissa verkkolehdissä. Seuraavan kerran tutustumme tarkemmin talon sisätiloihin.

Remontti
remontointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

puinen maalattu keittiön lattia
Älä ohita lattian outoja ääniä – tunnista ongelmat ja korjaa ajoissa
Lattian äänet voivat kertoa piilevistä ongelmista, jotka on syytä korjata ennen kuin ne aiheuttavat suurempia vaurioita. Tässä artikkelissa käsittelemme yleisimpiä lattian ääniä, niiden syitä ja korjausmenetelmiä.​Narinaa, natinaa, pauketta vai naksumista?
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Henkilönsuojaimissa vakavia puutteita – CE-merkintä ja ohjeet puuttuivat osasta tuotteista
(Tiedote, Aluehallintovirasto / Regionförvaltningsverket, 28.5.2025)...Työsuojeluviranomaiset toteuttivat henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen, jossa tarkastettiin teollisuudessa ja rakentamisessa yleisesti käytössä olevia suojaimia.
Saunatarvikkeita mökin terassilla, pyyhe, vihta ja kiulu
Suomalainen sauna: Opas saunan kunnostukseen ja ylläpitoon
Sauna. Sehän se on, perin juurin suomalaista. Ikivanha perinne, jossa Suomessakin historia ulottuu jo varmasti yli 2 000 vuoden taakse. Vanhimmat saunat olivat vain maahan kaivettuja kuoppia, joihin oli sijoitettu kivikasa, jota taas kuumennettiin tulisijassa.Myöhemmin kehittyi savusauna, jonka varmasti monikin muistaa jo ihan omasta kokemuksesta. Tuo savuinen tuoksu ja noenmustat seinät sekä lempeä lämmin höyry kiukaan suhistessa.Sauna on aina ollut ihmisille pyhä paikka: siellä on synnytty, paranneltu vaivoja ja siellä on pesty puhtaaksi viimeiselle matkalle. Erilaiset rituaalit sekä tavat ovat olleen tarkkoja, saunassa ei sopinut huutaa, kiroilla eikä muutenkaan käyttäytyä sopimattomasti. Kansanperinteessä on lisäksi maininta saunatontusta, jonka suosiosta tuli pitää monin eri tavoin huolta.Tälläkin hetkellä Tilastokeskus arvioi Suomessa olevan 3,3 - 3,5 miljoonaa saunaa. Luku perustuu väestötietoihin ja arvioihin talouksien saunaomistuksista.Joka tapauksessa saunakansaa voisi joku sanoa, vaikka tilastollisesta luvusta napsaisisi osan poiskin. Keräsimme yhteen vinkkejä saunan suunnitteluun, rakentamiseen sekä remontointiin liittyen. Nappaa talteen myös ohjeet saunan käsittelyyn.Rentouttavia saunahetkiä...
201410_41411.jpg
Puukoulu 6 - Panelointi
Puupaneeli on perinteikäs tapa verhoilla kodin sisäpintoja. Paneeli sopii sekä seiniin että kattoihin. Löylyhuoneissa paneeli on lähes itsestäänselvyys.Paneeli on monipuolinen sisäverhousmateriaali, jonka käyttöä rajoittaa oikeastaan vain mielikuvitus. Paneelia käytetään seinissä vaakaan ja pystyyn sekä puolipaneelina. Paneeli voidaan asentaa vinoon tai sitä voidaan käyttää edellisten yhdistelminä.Paneloinnissa voidaan muodostaa kuvioita ja kokonaisuutta voidaan elävöittää erilaisin pintakäsittelyin. Onnistuneen paneloinnin lähtökohtana on huolellinen suunnittelu.
20081_8295.jpg
Kerrostaloyksiö remonttiin
Asunto Oy Tähtisilmä sijaitsee Porin keskustassa, näköyhteyden päässä (n. 100 m) linja-autoasemasta. Kaksitoistakerroksinen Tähtisilmä on yksi Porin keskustan korkeimpia taloja. Remontoitava yksiö sijaitsee talon ensimmäisessä kerroksessa. Asunnossa ei ole asuttu muutamaan vuoteen ja aikaisemminkin erilaiset korjaus- ja kohennustyöt oli jätetty väliin, varmaan useammalta vuosikymmeneltä. Lähtökohta olikin, että asunto oli rakennettava sisältä kokonaan uusiksi
NIBE nainen istuu sohvalla kahvikuppi kädessään ja nukkuva lapsi sylissään
Lämmitysmuoto uuteen tai vanhaan taloon
Rakennatpa uutta tai korjaatpa vanhaa, niin varmasti pohdit lämmitysasioita. Saisinko pienemmät lämmityskustannukset? Ympäristöystävällisen, helpon ja varman lämmityksen?Tarkastele lämmitysjärjestelmää kokonaisuutena ja ennakoi samalla tulevia haasteita ja mahdollisuuksia, esim. sähkön hinnan heilahteluja, talon laajentamista myöhemmin, aurinkosähkön hyödyntämistä ja mahdollista kodin viilennystarvetta.
STULin haastatteluissa ilmeni, että oppilaitokset ja yritykset toivovat tiiviimpää yhteistyötä. Kuva: Satu Mali
Opetusresurssien haasteet heikentävät valmistuvien osaamistasoa
(Tiedote Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, 28.5.2025)...Opetusresurssien haasteet heikentävät sähköistysalalle valmistuvien osaamistasoa ja työelämävalmiuksia – ja voivat pahimmillaan vaarantaa myös sähköturvallisuuden.
200810_13599.jpg
Tapetoi tehosteseinä
Kaipaako huone uutta ilmettä? Kyllästyttääkö värimaailma, tai tarvitaanko neutraaliin skaalaan tehostetta? Tapetoi tehosteseinä ja tila saa aivan uuden luonteen! Luo kolmiulotteinen illuusio tilan jatkumisesta maisemaan. Herkuttele kuvioilla ja anna itsellesi väriterapiaa.
20141_37547.jpg
Lisäeristämällä helposti säästöä sähkölaskuun
Miksi yläpohjan lisälämmöneristys kannattaa?Kuten tiedetään, lämmin ilma nousee ylöspäin, jolloin lämpövuoto huonosti eristetyn katon kautta on ilmiselvä. Sitä kautta saattaa poistua viidesosa kodin lämmöstä. Miksi siis lämmittää katolla istuvien harakoiden jalkoja?Yläpohjan lisälämmöneristys on helppo tapa lisätä kodin energiatehokkuutta ja samalla katsastaa yläpohjan tila, sillä lisälämmöneristettä laitettaessa katolla on kuitenkin käytävä, jotta tietää vanhan eristeen paksuuden, tilan ja materiaalin. Kun katolle kiipeää, on hyvä myös katsoa, ovatko lvi-putket kondenssieristettyjä.Jos katosta löytyy höyrynsulussa tai läpivienneissä vuotoja, ne on paikattava. Huonokuntoinen lämmöneriste on parempi poistaa - seasta voi löytyä hiirenpesiä. Purueristeen päällekin paloeristeeksi laitettu hiekka on parempi poistaa ennen lisälämmöneristystä sekä sekaeriste (muha).
201410_41456.jpg
Puukoulussa sauna
Sauna jos mikä on paikka, missä käytetään puuta. Puulla verhoillaan seinät ja katto. Luonnollisesti myös lauteet tehdään puusta tai ainakin verhoillaan puulla. Aikoinaan myös saunojen lattiat on tehty puusta. Nykypäivän saunassa puu on edelleen varteenotettavin vaihtoehto löylyhuoneen pintamateriaalina. Muutosta on tapahtunut eniten siinä, että lauteet ovat saaneet uutta muotoa ja puulajien valikoima on lisääntynyt. Perinteisimmät löylyhuoneen materiaalit ovat olleet kuusi ja haapa. Seuraavassa tarkastelemme rakenteellisia seikkoja puun käytössä ja eri materiaalivaihtoehtoja.
200611_2018.jpg
Kysy, vastaamme
Rakentaja.fi palvelussa toimii suuren suosion saavuttanut kysy, vastaamme -palvelu. Palvelussa voi kysyä mitä tahansa rakennushankkeeseen liittyvää kysymystä. Palvelu sisältää jo yli 30 000 kysymystä ja vastausta rakennusvaiheittain, joten myös jo esitettyjen kysymysten/vastausten selailu saattaa auttaa moneen ongelmatilanteeseen..
Rintamamiestalon ja kesämökin remontointi
Vanhan rintamamiestalon tai kesämökin remontointi
Rintamamiestalojen ja kesämökkien remontointi tarjoaa mahdollisuuden säilyttää perinteitä samalla kun tuodaan rakennuksiin uutta elämää ja mukavuutta.Kesämökin muuttaminen talviasuttavaksi avaa uusia mahdollisuuksia ja rintamamiestalon energiatehokkuuden huomioiminen edistää kestävää kehitystä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa kunnioittaa rakennuksen alkuperäistä henkeä ja säilyttää se osana remontointiprosessia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton