• Etusivu
  • Rakentaminen

VTT: Pientaloalueiden rakentamista voidaan tiivistää vaarantamatta paloturvallisuutta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.11.2023
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

VTT on tutkinut tiiviiden ja matalien pientaloalueiden paloturvallisuutta sekä laatinut rakentamiselle vaatimukset täyttävät ratkaisut. VTT:n tulokset viittaavat joiltakin osin siihen, että rakennusmääräyksiä voidaan materiaalien ja turvaetäisyyksien osalta lieventää vaarantamatta paloturvallisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin aiempaa tarkempaa suunnittelua.

Tiivis ja matala ja samalla entistä tehokkaampaan maankäyttöön perustuva pientalorakentaminen on yleistynyt viime aikoina. VTT määritti tiiviin ja matalan rakentamisen henkilöturvallisuuden ja omaisuudensuojan kannalta hyväksyttävän paloturvallisuustason ja siihen vaikuttavat keskeiset tekijät. Saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kaavoituksessa ja pientaloalueiden rakennussuunnittelussa.

Palon leviäminen monimuotoisella asuinalueella osoittautui tutkimuksessa hyvin monisyiseksi ongelmaksi. VTT:n kehittämien ratkaisujen soveltaminen on nykykäytäntöä työläämpää, mutta toisaalta niiden avulla voidaan päästä hyvinkin korkeisiin maankäytön tehokkuuksiin. "Mitä tarkemmin ja laadukkaammin suunnittelu tehdään, sitä parempi lopputulos paloturvallisuuden kannalta", toteaa VTT:n erikoistutkija Jukka Hietaniemi.

Palonkeston osalta tulokset pääsääntöisesti osoittavat, että rakenteellista turvaetäisyyden kompensointia tarvitaan vain hyvin lähelle rakennettaessa: rakenne, joka kestää 30 minuutin standardipalon, riittää aina noin 3 - 4 metriin saakka. Tältä osin tulokset puoltavat nykykäytäntöä selkeästi lievempää linjanvetoa. Etenkin vaatimukset A-luokan tarvikkeista tehdyistä palomuureista ovat tulosten valossa selvästi ylimitoitettuja. Näihin pääsääntöisiin tuloksiin on kuitenkin eräs merkittävä poikkeus: jos autojen paikoitukselle varataan tilaa kahta asuinrakennusta yhdistävään katettuun tilaan, niin tällöin saatujen tulosten mukaan tähän tilaan rajautuvien seinien tulisi täyttää EI60-luokan vaatimukset.

Tutkimus toteutettiin palonsimuloinnin ja paloriskien arvioinnin uudenaikaisimpien menetelmien avulla. VTT toteutti tutkimuksen viranomais- ja teollisuustahojen kanssa.

Rakentaminen
ammattilaisille
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Laskujen hyväksyntä
Toimenpiteet:Urakoitsija tai toimittaja esittää sopimusten mukaiset laskut kahtena kappaleena hyväksyttäväksi työmaan valvojalle, joka tarkastaa laskujen sopimuksenmukaisuuden, merkitsee laskuihin saapumispäivämäärän, tarkastuspäivämäärän ja laskun eräpäivän. Työmaapäällikkö hyväksyy laskut kuittauksellaan. Työmaa toimittaa hyväksytyt laskut yhtenä kappaleena tilaajalle jatkokäsittelyä varten. Sopimusten maksamiskäytäntönä pidetään pääsääntöisesti 14 pv netto. Myös pitemmät maksuajat saattavat tulla kysymykseen, mikäli urakoitsija / toimittaja on tarjouksessaan sitä esittänyt. Eräpäivä lasketaan työmaan laskun hyväksymispäivämäärästä (ei laskun päiväyksestä). Projektipäällikkö kirjaa laskut reaaliaikaisesti urakoittain laskujen seuraamisjärjestelmäänsä. Tilaaja ei maksa kohteen laskuja ilman, että niissä on projektipäällikön kuittaus.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Laskujen hyväksymismerkinnätHyväksyntä:Valvoja sekä projektipäällikkö
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Takuuajan jälkeiset tehtävät
Jatketut takuuajan vastuutToimenpiteet:Mikäli takuuaikoja on joidenkin urakoitsijoiden osalta jatkettu esim. hoitamattomien takuuajan huoltojen johdosta, rakennuttajan edustajat valvovat, että urakoitsijat hoitavat heidän vastuulleen kuuluvat työt. Takuuajan vakuudet edellytetään jatkettavaksi kunnes kaikki urakoitsijan vastuulle kuuluvat työt on tehty.Vastuuhenkilöt:Projektipäällikkö ja valvojat.Dokumentit:TarkastuspöytäkirjatHyväksyntä:Projektipäällikkö
rakentaja pro
Tilaa Rakentaja.pro-uutiskirje
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
Rakenna & Remontoi -messut
Rakenna & Remontoi -messut tulevat jälleen tammikuussa 2026
Kaipaatko lisää asiakkaita? Tavoitteletko yrityksenne tunnettuuden kasvattamista? Haluatko verkostoitua muiden rakennusalan toimijoiden kanssa?Tuo yrityksesi mukaan Rakenna & Remontoi -messuille. Tammikuun lopulla järjestettävä koko perheen tapahtuma Vantaan Myyrmäki-hallissa – jo 23. kerran. Messuilla vierailee vuosittain n. 10 000 ihmistä.– Rakenna & Remontoi -messut ovat loistava paikka täyttää tilauskalenteri, sillä kävijät tulevat messuille tositarkoituksella, tavoitteena viedä omia projekteja eteenpäin, Jussi Ruotsalainen, Rakentaja Mediat Oy:n messuvastaava kommentoi.
rakennustyömaa ulkona Helsingissä. Alueella rakennustarvikkeita ja työkoneita
Rakennustyömaan vastaava mestari: Paperinpyörittäjä, psykologi ja ongelmanratkaisija
”Työmaan johtaminen ei ole pelkkää paperinpyöritystä – välillä ollaan montun pohjalla ja välillä psykologina.”Näin tiivistää työnsä Mikko Illikainen, joka toimii vastaavana mestarina Kruunusillat-allianssin työmaalla Hakaniemessä. Työssä yhdistyvät aikataulupaineet, tiivis yhteistyö eri osapuolten kanssa sekä kyky pitää kokonaisuus hallussa, myös silloin, kun maan alta löytyy 100-vuotias vesijohto tai 10 m pitkä hissikuilu. Uskokoon, ken tahtoo!
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Urakan täydennykset ja lisäselvitykset
Toimenpiteet:Urakkalaskennan aikana urakoitsijoiden mahdollisesti esittämien lisäkyselyjen aiheuttamat täsmennykset tai suunnittelijoiden havaitsemat suunnitelmien täsmennystarpeet toimitetaan kirjallisesti kaikille urakoitsijoille siten, että ne ovat urakoitsijoilla riittävän ajoissa ennen tarjouksen jättämisajankohtaa. Mahdollinen laskenta-ajan jatkamistarve päätetään täydennysten ja lisäselvitysten toimituksen yhteydessä.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Tarjouspyyntöjen täydennysasiapaperitHyväksyntä:Projektipäällikkö
202210_73809.jpg
Onnistunut suunnittelu yhdisti historiallisen kohteen ja uudet luhtitalot
Lue, mitä suunnitteluryhmältä vaadittiin, kun kaavassa suojeltu historiallisesti arvokas talo haluttiin saneerata perusteellisesti ja muuttaa seitsemän huoneiston asuinrakennukseksi. Komean vanhan tiilirakennuksen viereen haluttiin lisäksi rakentaa kaksi luhtikerrostaloa 12 asuinhuoneistolla. Tämä kaikki edellytti kaavamuutosta ja arkkitehdin taidonnäytteenä uudisrakentamisen sovittamista mitä kauneimpaan kulttuuriympäristöön.
minitalo talo varjon julkisivukuva. Mustalla laudalla vuorattu merikontin kokoinen ja muotoinen minitalo. Julkisivussa on yksi pitkä ja matala ikkuna
Arkkitehti Matti Kuittinen esittelee minitalon: Kurkista sisään Talo Varjoon
Talo Varjo on pieni omakotitalo, joka on rakennettu kierrätetyistä ja uusiokäytetyistä materiaaleista. Se on osa Tiny Homes -tutkimusprojektia, jota johtaa arkkitehti ja professori Matti Kuittinen. Kuittinen haluaa tutkimuksella osoittaa muun muassa, miten omakotiasuminen voidaan tehdä mahdollisimman vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi. Haastattelussa Kuittinen kertoo näkemyksiään minitalo-konseptista sekä kiertotalouden lisääntyvästä tärkeydestä rakennusalalla.
Bad-Dust kansikuva pölynhallintatuotteesta
Pölynhallinta remontissa – fiksu tilaaja tuntee riskit ja suojaa terveytensä
Rakennus- ja remonttitöissä syntyvä pöly voi aiheuttaa merkittäviä terveysriskejä, jos siihen ei varauduta asianmukaisesti. Yksi vaarallisimmista pölytyypeistä on kvartsipöly, jota syntyy erityisesti betonin, laastin ja tiilien työstämisessä. Remontin tilaajan on tärkeää ymmärtää, mitä kvartsipöly on ja miksi pölynsuojaus on ensiarvoisen tärkeää. Kohdepoisto on ensisijainen ja tehokkain tapa parantaa pölynhallintaa työmaalla.
202111_73471.jpg
Suomalaiskotien vaarallisin laite löytyy keittiöstä
Ruuanlaiton jälkeen päälle unohtuneesta liedestä tai vahingossa päälle pyörähtäneestä keittolevystä aiheutuu vuosittain satoja tulipaloja, kertoo LähiTapiola.
20216_71256.jpg
Nykyajan älykoti viilentää huoneet energiaa säästäen
Ihanan lämpimiä, jollei jopa kuumia kesäpäivä on taas luvassa tänäkin vuonna. Viilennyslaitteet tai ilmalämpöpumppujen viilennys laitetaan päälle sisätiloissa. Muuten varmaan oikein mukava, mutta useimmiten viilennys jää päälle turhan pitkäksi aikaa ja tuhlaamme kallista energiaa sekä viilennämme kesällä huoneiston turhan kylmäksi. Mikä ratkaisuksi?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton