• Etusivu
  • Rakentaminen

Vesihuolto-osuuskunnille oma etujärjestö

Rakentajan toimitus
Julkaistu 02.12.2009
200912_19582.jpg

Yhdistyksen perustamiskokouksessa oli paikalla runsaat 60 henkilöä edustaen 30 vesi- tai vesihuolto-osuuskuntaa. Perustamisasiakirjan allekirjoitti kahdeksan vesiosuuskuntaa ja yksi vesiyhtymä.

Haja-asutusalueilla olevat vesiosuuskunnat ja vesihuolto-osuuskunnat ovat saaneet oman etu- ja palvelujärjestönsä. SVOSK, eli Suomen Vesihuolto-osuuskunnat yhdistyksen toimintaa on pohjustettu järjestelmällisesti 2008 syksystä lähtien. Keskusteluissa ovat olleet mukana kommentoimassa myös mm. Maa- ja metsätalousministeriö, Pellervo-seura, Suomen ympäristökeskus sekä myös Vesi- ja viemärilaitosyhdistys.
Tavoitteeksi asetettiin yhdistyksen perustaminen syksyllä 2009 ja perustamiskokous toteutuikin suunnitellussa aikataulussa 17.10.2009.

Yhdistystä rakennetaan alhaalta, vesihuolto-osuuskuntien jäsenistön tarpeista, ylöspäin. Yhdistys on avoimesti perustettu, avoimesti toimiva, luotettava. Toimintaan pääsevät vaikuttamaan kaikki vesihuolto-osuuskunnat. Tämä on aikaa vievä prosessi, mutta ainoa oikea tapa toimia etu- ja palvelujärjestönä. Yhdistys osallistuu ja rakentaa aktiivisesti hyvää vuoropuhelua ja yhteistyötä kaikkiin viranomaistahoihin. Suomen Vesihuolto-osuuskunnat yhdistys pyrkii avoimella toiminnallaan kokoamaan valtakunnallisesti vesihuolto-osuuskuntien yhteisen äänen.
Järjestön tarkoituksena on edistää osuuskuntien yhteistyötä paikallisesti, alueellisesti ja koko maan kattavasti niin, että Suomen tällä hetkellä jo noin 1 300 vesiosuuskunnan vaikutusmahdollisuudet vahvistuisivat. Järjestö vahvistaa palveluillaan ja koulutuksen kautta vesiosuuskuntien osaamista ja ammattitaitoa sekä parantaa valmiuksia kehittää liiketoimintaedellytyksiä pitkällä tähtäimellä.

Lisätietoja yhdistyksestä saa yhdistyksen puheenjohtajalta Reijo Korhoselta tai sihteeri Riitta Virtaselta. Ehdotuksia ja toiveita yhdistyksen toimintaan liittyen otetaan vastaan myös yhdistyksen kotisivuilta löytyvän sekä alla yhdistyksen yhteystiedot linkin takaa olevan palautelaatikon kautta.

Yhdistyksen kotisivuille…

Yhdistyksen yhteystiedot ja palautelaatikko…

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20202_62765.jpg
Luonnon lumoa kylpyhuoneeseen - katso kuvat!
Suomalaisissa vapaa-ajan kodeissa luonto on usein vahvasti läsnä. Vaikka yhä useampi haluaa vapaa-ajan asuntoonsakin täydet nykyajan mukavuudet, kuten sähkön, juoksevan veden ja sisä-WC:n, ympäröivä luonto on tärkeä paikka rentoutumiselle hektisen arjen vastapainona.Samaa rauhoittavaa harmoniaa voi omilla valinnoillaan tuoda myös sisätiloihin, kun esimerkiksi kylpyhuoneen remontointi tulee ajankohtaiseksi. Luonnon inspiraatio heijastuu kylpyhuoneeseen esimerkiksi vaaleaan värimaailman sekä luonnonläheisten ja ekologisten materiaalien kautta.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
VTT: Omakotitalon rakentaminen kallistuu edelleen
Rakennuskustannusindeksin mukaan pientalorakentamisen kustannukset nousivat syyskuussa 2007 noin 6 prosentin vuosivauhtia. Asuinrakentamisen väheneminen parantaa monien rakennustuotteiden tarjontaa, mikä merkitsee paineita kustannusten alentamiseen. Monien raaka-aineiden nousseet hinnat eivät kuitenkaan ole vielä näkyneet tuotteiden hinnoissa. Tuotteiden ja yleensäkin rakennuskustannusten sekä tonttien hintojen nousu pitävät omakotirakentamisen kustannukset edelleen nousussa.Vilkas rakentaminen ja siitä johtuva kova rakennustarvikkeiden ja työn kysyntä ovat nostaneet viime vuosina omakotitalon rakentamiskustannuksia. Merkittävä tekijä kustannusten nousussa on ollut myös metallien, öljyn ja sahatavaran maailmanmarkkinahintojen nousu. Ne ovat tärkeitä raaka-aineita rakennustuotteille.Sahatavarasta on jo liikatarjontaa markkinoilla niin USA:ssa, Euroopassa kuin Suomessakin, mikä johtuu mm. omakotirakentamisen hiljentymisestä. Tällä perusteella sahatavaran hinnan odotetaan laskevan nykytasolta. Rakennuskustannusindeksin mukaan hinta onkin laskenut Suomessa elokuusta syyskuuhun. Paluuta vuoden takaisiin lukemiin ei kuitenkaan ole odotettavissa.Omakotitalotonttien kysyntä on edelleen runsasta, ja myös tarjontaa on tullut lisää. Kalliiden tonttien ja rakennustuotteiden hintojen nousun takia omakotirakentamista aikovia on aiempaa vähemmän. Uusien omakotitalojen aloitusmäärä on vähenemässä ehkä hieman nopeammin kuin aiemmin on ennustettu. Asuntolainojen korkojen merkittävä nousu vuosien 2006 ja 2007 aikana on myös tärkeä vaikuttava tekijä.Rakennustuotteiden hinnat eivät palaa lähtötasolle, vaikka niiden nousu pysähtyy ja joidenkin hinta laskee. Kustannuskehitykseen vaikuttaa myös se, että korjausrakentamisen kasvu säilyy voimakkaana ja monissa tuotteissa korjausrakentamisen kysyntä on suurempaa kuin uudisrakentamisen. Rakentajien kannattaa hyödyntää myös talotehtaiden kiristynyttä kilpailutilannetta.Kustannusnousuista huolimatta omakotirakentajan ei kannata tinkiä rakentamisen laadusta ja energiatehokkuudesta. Parempi talo merkitsee käytön taloudellisuutta.
Rintamamiestalon makuuhuone
OSA 6/6: Esteettömyys ja nykyaikaistaminen vanhassa rakenteessa
Rintamamiestalo ei rakenteeltaan vastaa esteettömyyden vaatimuksia, mutta suunnittelemalla voidaan helpottaa liikkumista ja asumista kaikenikäisille. Tässä artikkelissa esittelemme keinoja tehdä vanhasta kodista toimiva myös liikuntarajoitteisille.
202111_73842.jpg
Viikon sisustusidea: Mikä ihmeen 60-30-10-sisustussääntö?
Jos sisustuksen värejä valitessa menee sormi suuhun, eikä uskallusta oikein löydy värien valintaan saatikka yhdistämiseen, tulee 60-30-10 -sääntö apuun. Tämä teoria on sisustussuunnittelijoiden käyttämä tekniikka, jonka avulla sommittelet täydellisen värien kokonaisuuden.
20151_42162.jpg
Eristä yläpohja ja säästä näin paljon
ISOVER InsulSafe on tehokas lämmöneriste, jota suositellaan käytettäväksi yläpohjien eristämiseen sekä uusissa että vanhoissa rakennuksissa. Se täyttää kaikki ontelot, ehkäisee kylmäsiltoja ja laskeutuu tasaisesti. Se on painumaton ja luonnostaan palamaton eriste, jonka valmistuksessa ei käytetä haitallisia kemikaalejaISOVER PUHALLUSVILLA on puhallusvillaksi valmistettua niin sanottua valkovillaa, jota käytetään yläpohjien eristämiseen vaakarakenteissa. Kotimaisen ISOVER InsulSafe puhallusvillan raaka-aineesta jopa 85% on kierrätyslasia.Laske oman kotisi säästö tästä
20182_51810.jpg
Talvi on oiva aika asentaa lasiterassi
Katseletko haikeasti ikkunasta ulos paksun lumipeitteen peittämää terassia ja odottelet jo lämpimämpiä kelejä, jotta pääset somistamaan terassia kesäkuntoon. Lasitetulle terassille kevät tuleekin aikaisemmin. Lasitetulle terassille pääsee kevätaurinkoon aamukahville aikaisemmin kuin naapuri, joka vasta haaveilee terassinsa lasittamisesta.
3_P_75017.jpg
Mistä apua pihan rakennusongelmiin?
Puutarha.netin Kysy, niin vastaamme -palstalla käsitellään erilaisia puutarhaan, pääasiassa puutarhan kasveihin ja niiden hoitoon liittyviä ongelmia. Pihan rakentamisessa voi kuitenkin tulla eteen myös hieman teknisempiä tai jopa oikeudellisia ongelmia. Mistä silloin saa parhammat neuvot?
1_P_107886_1.jpg
Rakennusmääräyskokoelma, mittava uudistus valmis
Ympäristöministeriö on saanut joulukuussa päätökseen vuonna 2013 käynnistyneen rakentamismääräyskokoelman uudistustyön. Mittavassa uudistuksessa kokoelma päivitettiin vastaamaan kestävän ja hyvän rakentamisen nykyaikaisia vaatimuksia, vuonna 2013 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla.Rakentamismääräyskokoelma on uudistettu vaiheittain. Kokonaisuudessaan uudet vaatimukset tulevat voimaan 1.1.2018. Vuoden 2017 puolella vireille tulevissa rakennushankkeissa sovelletaan vielä vanhoja määräyksiä."Uudistamisessa on käyty koko ajan hyvää vuoropuhelua rakennusalan toimijoiden kanssa, ja uusien vaatimusten pääasiallinen sisältö on ollut jo pidempään alalla tiedossa", kertoo rakennusneuvos Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä.Uudistus selkeyttää sääntelyä. Lisäksi yksittäisiä vaatimuksia on vähennetty noin puoleen aiempaan verrattuna. Tämä on tehty rakentamisen laadun vaatimustasoa heikentämättä."Vaatimukset ja suosituksina annettavat ohjeet on nyt erotettu toisistaan, mikä helpottaa vaatimusten soveltamista. Myös korjausrakentaminen on uutena kokonaisuutena mukana. Asetukset ottavat huomioon yhteiseurooppalaiset rakennustuotteiden sisämarkkinat, mikä edistää myös kotimaisen rakennusalan vientiä", Lehtinen sanoo.Kaikkiin asetuksiin on laadittu perustelumuistio. Olemassa olevissa rakennuksissa voidaan pääsääntöisesti soveltaa rakentamisen aikana voimassa olleita määräyksiä.Asetukset julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa Finlex-palvelussa. Rakentamismääräyskokoelma on jatkossa ministeriön sähköinen julkaisu, joka tarjoaa kootusti maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset asetukset ja niihin liittyvät suositukset koskien rakenteiden lujuutta ja vakautta, paloturvallisuutta, terveellisyyttä, käyttöturvallisuutta, esteettömyyttä, meluntorjuntaa ja ääniolosuhteita sekä energiatehokkuutta.1.1.2018 voimaan tulevat asetukset päivitetään ympäristöministeriön verkkosivuilla julkaistavaan rakentamismääräyskokoelmaan 2.1. mennessä:ym.fi/rakentamismaarayksetListaus vuoden 2018 alusta voimaan tulevista ympäristöministeriön säädöksistäYmpäristöministeriön ohjeita
Vahti-Jussi nainen saapuu lastenrattaiden kanssa kotiin mies vastassa ovella
Vahti-Jussi PRO – Älykäs liiketunnistinvalaisin pihallesi
Kun saavut kotiin kädet täynnä tavaroita, pusseja ja nyssyköitä, syttyy valo automaattisesti ilman, että joudut haparoimaan pimeässä tai etsimään valokatkaisijaa. Päästyäsi sisälle, sammuu valo ilman että sinun tarvitsee sitä erikseen kytkeä pois päältä.Tällainen on Vahti-Jussi PRO-liiketunnistimella varustettu pihan valaistus, joka estää osaltaan vahinkojen sattumista ja lisää turvallisuutta. Samalla automaattisesti syttyvät valot voivat toimia myös pelotteena kutsumattomille vieraille.
201712_51066.jpg
Luvanvaraista
Omakotitalon kokonaisvaltainen remontin toteuttaminen vaatii huolellista alkuselvittelyä. Jo suunnittelun alkuvaiheessa on tärkeää selvittää peruskorjaukselta vaadittava lupamenettely. Remontoinnissakin täytyy välillä hakea rakennuslupa, vaikka suurimman osan remonteista saa tehdä ilman minkäänlaista rakennusvalvontaviraston myöntämää rakennuslupaa tai toimenpidelupaa. Lupa vaaditaan mm. julkisivumuutoksiin ja huonetilajärjestelyihin.Rakennusvalvonnan viranomaisilla on oikeus jälkikäteen puuttua luvattomasti, luvan vastaisesti ja muuten asiattomasti toteutettuihin korjauksiin. He voivat myös vaatia tehtyjen muutosten saattamista hyväksyttävään tilaan.Lue lisää lupa-asioista
20233_81000.jpg
Tätä eristettä käyttämällä säästät lämmityskuluissa
Muotonsa erinomaisesti säilyttävä, ihoa, silmiä ja hengitysteitä ärsyttämätön puukuitueriste on hyvä valinta niin uudiskohteeseen kuin remontoitavaankin taloon. PEFC-sertifioidusta kuusihakkeesta valmistettu eriste hallitsee hyvin kosteuden vaihtelut ja vaimentaa ääntä tehokkaasti.
20224_77938.jpg
Haiseeko asunnossasi? Käytä asiantuntijaa homekoiran sijaan
Terveessä talossa ei haise maakellari. Jos haju saa epäilemään sisäilmaongelmia ja hometta, mikä on paras ratkaisu? Homekoiran avulla voidaan tehdä alustava tutkimus, mutta etenkin, jos asiaan liittyy riitatilanne on rakennusterveysasiantuntija (RTA) varmin vaihtoehto.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton