• Etusivu
  • Rakentaminen

Vapaa-ajan asunto luontoa kunnioittaen

Jätevesijärjestelmä kruunaa ympäristöystävällisen kokonaisuuden

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Vestelli Oy logoVestelli OyLue lisää
Päivitetty 13.05.2025
20227_78944.jpg

Korhosten vapaa-ajan asunnolle on ajomatkaa vain noin 30 minuuttia heidän kotoaan Tapiolasta.

Tiedäthän tunteen, kun kaipuu jonkin rakkaan harrastuksen ääreen tai johonkin paikkaan palaa sisälläsi ja tuo kaipuu on täytettävä keinolla millä hyvänsä. Näin kävi myös Espoon Tapiolassa asuville Ella ja Mikki Korhoselle. Korhoset ovat aina olleet todellisia luontoihmisiä ja lasten ollessa pieniä, he asuivat pienellä maatilalla Vihdissä, jossa perhe vietti idyllistä maalaiselämää. Lasten kasvettua perhe muutti Espoon Tapiolaan helpottaakseen kulkemista kouluun ja harrastuksiin.

Kaupunkiasumisessa ei ole koskaan ollut perheelle mitään hohtoa ja kaipuu luontoon paloi heidän sisällään koko ajan, ja vietettiinhän silloinkin paljon vapaa-aikaa Nuuksiossa koiran kanssa ulkoillen. Lasten aikuistuessa tämä kaipuu ajoi heidät etsimään vapaa-ajan tonttia luonnonrauhasta ja kuusi vuotta sitten mieluinen tontti löytyi Nuuksiosta, aivan luonnonsuojelualueen läheltä.

Rakennusoikeutta tontille myönnettiin yhteensä 120 neliötä (80 + 40 neliötä), joten kiinteistölle rakennettiin pää- ja saunarakennus. Kohteen arkkitehtina toimi Kalle Ukonlinna ja hän suunnitteli rakennukset tiiviissä yhteistyössä Ellan ja Mikin kanssa.

Projekti sai erityisesti inspiraatioita Mikin kamppailulajitaustasta. Koska Mikki opettaa karatea ja kobudoa, syntyi idea rakentaa sekä pää- että saunarakennus yhden katon alle ja niiden väliin oma harjoittelualue kesäkeittiön ja vilpolan lisäksi luoden harrastusta varten aivan upeat puitteet.

Toinen inspiroiva tekijä talon suunnittelussa oli Mikin työhistoria lentokoneen rakentamiseen liittyen ja katto saikin muodokseen lentokoneen siiven. Rakentamiselle asetettiin tavoitteeksi, että kaikki toteutettaisiin mahdollisimman "vihreästi" ja ympäristöä säästäen. Tontilla ei haluttu turhaan kaataa puita tai räjäyttää kalliota.

Korhoset löysivät todella hyvän urakoitsijan Finnforta Oy:n ja toukokuussa 2021 alkoi rakentaminen toimitusjohtaja Kimm Kiisen johdolla.

‒ Noihin aikoihin rakennusteollisuus alkoi kuumenemaan ja oli hankala saada järkeviä tarjouksia, tekijät olivat kiireisiä ja tämä projektina niin haastava, että oli vaikeaa löytää urakoitsijaa, Mikki muistelee.

Ammattilaisten ansiosta rakennukset olivat säältä suojassa marraskuussa 2021. Ella ja Mikki tekivät kohteessa paljon itse, kuten paneloivat, tekivät lattiat, rakensivat saunan ja asensivat WC- ja keittiökalusteet.

Umpisäiliö ei ole ainut vaihtoehto

Mikki epäili aluksi, että kiinteistölle hyväksyttäisiin ainoastaan iso umpisäiliö, johon tulisi johtaa kaikki kiinteistön jätevedet. Iso umpisäiliö olisi vaatinut laajoja räjäytystöitä, mutta Mikki sai perusteltua kunnalle, että harmaavesien puhdistus sille tarkoitetulla järjestelmällä olisi luonnon kannalta parempi vaihtoehto.

Umpisäiliö sopii jätevesien varastointiin esimerkiksi pohjavesialueella tai kun kiinteistöllä syntyy vain vähäinen määrä jätevesiä. Umpisäiliöön voi johtaa wc-jätevedet, kun se on osana kaksoisviemäröintiä, jolloin harmaat jätevedet käsitellään erikseen. Umpisäiliö on aina luonnon kannalta paras ratkaisu, koska kiinteistöllä syntyvät muun muassa kolibakteereita sisältävät wc-jätevedet varastoidaan ja kuljetetaan pois kuormittamasta lähiympäristöä ja -vesiä.

Kohteelle suunniteltiin ensin toisen valmistajan harmaavesipuhdistamo, mutta Espoon kunta ei hyväksynyt kyseistä järjestelmää. Sitten Mikki löysi Vestellin, haki uudestaan lupaa ja harmaavesipuhdistus hyväksyttiin Vestelli Biopuhdistaja 3 -tuotteella. Biopuhdistaja 3 -tuotteen puhdistustulokset ovat huippuluokkaa, siksi se soveltuu täydellisesti alueille, joissa on erityisen tiukat ympäristövaatimukset.

Info

Info

Vestellin Biopuhdistaja on käyttäjätestin voittaja jätevesijärjestelmien vertailussa

  • Biopuhdistaja-jätevesijärjestelmä perustuu aidoissa olosuhteissa testattuun suomalaiseen tekniikkaan.
  • Tuotteilla on myös Avainlippu, joka on merkki siitä, että ne on valmistettu Suomessa.
  • Biopuhdistaja on loistanut kaikissa testeissä ja se täyttää korkeimmat puhdistusvaatimukset vuodenajasta riippumatta.

Tuotteet saivat lisäksi parhaat arviot käyttäjäkokemusten perusteella (lähde: MAVEKE-hanke). Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota muun muassa asennuksen helppouteen, erinomaiseen puhdistustehoon, käyttömukavuuteen, positiivisiin ympäristövaikutuksiin sekä maltillisiin kustannuksiin.

Mikki kertoi Biopuhdistajan asennuksen sujuneen hyvin ja helposti ja sanoo asennusohjeiden olleen selkeät. Hän on myös ollut tyytyväinen Vestellin asiakaspalveluun.

‒ Vestellin kanssa oli todella mukava asioida ja kiva, että Vestelli lähti mukaan tähän projektiin. Olen saanut Vestelliltä kaikin tavoin asiantuntevaa palvelua. Kaikki on mennyt hyvin ja toimitukset sujuivat kuten pitikin.

Tutustu sinäkin Biopuhdistaja-tuotteisiin.

Kiinnostuitko? Jäikö jokin askarruttamaan? Jätä yhteydenottopyyntö Biopuhdistajasta

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Vestelli Oy
Rakentaminen
viemäröinti
ympäristö
tuotteet
jätevesijärjestelmä
biopuhdistaja
avalon
jätevesiratkaisut
jätevesi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Suomalainen peltomaisema
Jätevesijärjestelmän valinta voi olla vaikeaa - katso matkailukeskuksen ratkaisu
Jätevesijärjestelmän valinta voi olla vaikeaa, mutta onneksi on mahdollista kutsua paikalle jätevesijärjestelmien asiantuntija ja saa valittua yhdessä omiin tarpeisiin oikea järjestelmä.Matkailukeskus Lapuanjoen Rantakeidas valitsi Vestellin, miksi?
20233_81251.jpg
Jätevesijärjestelmien käyttäjätestin voittajaan on helppo luottaa
Pohjois-Pohjanmaalle vapaa-ajan asunnon rakentaneet Juha ja Sari Hynynen iloitsevat, kuinka vaivattomasti heidän unelmansa toteutui hirsirakenteisesta loma-asunnosta kaiken kaikkiaan. Hynysten loma-asunto rakennettiin Sarin saamalle metsäiselle tontille Oulujärven rannalle, Vaalan kunnassa. Hynyset valitsivat loma-asuntonsa Kontion hirsitalomallistosta ja asunto suunniteltiin heidän tarpeidensa mukaan ympärivuotiseen käyttöön. Loma-asuntoon haluttiin kaikki mukavuudet, joista omassa kodissakin pääsee nykypäivänä nauttimaan, joten jätevesijärjestelmä oli myös asennettava unelmakokonaisuuteen. Vestellin Biopuhdistaja kuului suunnitelmiin heti, kun Juha oli osallistunut Vestellin järjestämään verkkokoulutukseen ja vakuuttui tuotteen laadusta ja ominaisuuksista.
201812_55656.jpg
Vestelli - puhtaiden vesien puolesta
Luonto ja vesistöt ovat meille sydämen asia, haluamme turvata puhtaan ja ainutlaatuisen ympäristön myös tuleville sukupolville.Rouva Jenni Haukion sanoin: "Suomen luonto on osa arvokkainta kulttuuriperintöämme. Se on kansallisaarre, jonka varassa olemme kautta historiamme rakentaneet niin aineellista kuin myös aineetonta hyvinvointiamme."
Puhdas vesi Vestelli
Jätevesimarkkinoilla suuri muutos – Vestelli ja Avalon Nordic yhdistävät voimansa
Vestelli Oy on ostanut Avalon Nordic Oy:n koko osakekannan. Yritysjärjestelyn myötä markkinoille syntyy entistä vahvempi toimija, joka tarjoaa kattavia ja innovatiivisia jätevesiratkaisuja erityisesti haja-asutusalueille. Molemmat yhtiöt jatkavat toimintaansa omilla nimillään, mutta yhdistävät asiantuntemuksensa asiakaskokemuksen parantamiseksi.
20214_68974.jpg
Toimintavarma jätevesijärjestelmä harmaille jätevesille
Vuoden 2004 sekä sen jälkeen myönnetyissä rakennusluvissa on edellytetty jätevesijärjestelmien kuntoon saattaminen. Vanhemmissa, haja-asutusalueilla sijaitsevissa rakennuksissa, jätevesijärjestelmän saneeraus tulee huolehtia etenkin silloin, kun kiinteistössä tehdään suurempi remontti. Monet valitsevatkin uudiskohteisiinsa laadukkaan jätevesijärjestelmän, kuten teki myös Jari Kauppila rakentaessaan vaimonsa kanssa omakotitalon Turun Satavan saarelle.
20234_81463.jpg
Jätevesisuunnitelman tärkeyttä ei sovi väheksyä jäte­vesi­järjestelmää hankkiessa
Kirkkonummella asuvat Nella Lindgren ja Toni Leppänen halusivat kolmihenkiselle perheelleen sekä kissalleen ja mäyräkoiralleen oman kodin rauhalliselta alueelta, taajamien ulkopuolelta. Muutama vuosi sitten pariskunnan toive toteutui, kun he löysivät kauniin koivumetsäisen tontin Inkoosta haja-asutusalueelta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton