• Etusivu
  • Rakentaminen

Vaasan asuntomessuilla panostetaan viherrakentamiseen 2008

Asuntomessujen historiaa - kurkkaa messukoteihin!

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.07.2025
vaasan asuntomessut 2008 1920x1080

Vaasan Asuntomessut 2008 (Kuva Jarno Kylmänen)

Puutarhakaupunginosaksikin kutsuttu Suvilahden kaupunginosa tarjoaa loistavat puitteet viherrakentamiseen. Merenrannassa sijaitsevalla messualueella on tietoisesti panostettu viheralueisiin ja pihoihin. Ympäristössä on yhteensä kahdeksan erilaista puistoa, joita on alettu rakentaa jo vuoden 2007 kesällä. Tavoitteena on saada koko alue kukoistamaan, jotta se viihtyisyydessään palvelee sekä messukävijöitä että suvilahtelaisia ja kaikkia vaasalaisia.

– Suvilahden merellisyys ja luonnon vehreys ovat alueen rakastetuimpia piirteitä. Asuntomessualue liittyy luontevasti koko kaupungin kattavaan viheralueverkostoon. Luontoarvot ovat vaikuttaneet messualueen kaavoittamisesta ja suunnittelusta aina talojen rakentamiseen asti. Luontoystävällisyyttä edistävät myös vaihtoehtoiset, saastuttamattomat sähkön ja lämmön tuottamisen mahdollisuudet, kertoo projektipäällikkö Keijo Ullakko Vaasan asuntomessutoimistosta.

Suvilahden messualueelle rakennettiin 20 omakotitaloa, 28 yhtiömuotoista pientaloa ja kolme kerrostaloa, joten erilaisia pihoja riittää ihasteltaviksi. Vaasan asuntomessuilla kokeiltiin myös ensimmäistä kertaa uutta piharakentamisen konseptia, jossa pilottikohteena on kuuden omakotitalon kylämäinen asunto-osakeyhtiö. Pilottihankkeen pääyhteistyökumppani oli kohteiden näytteilleasettaja Starkki. Uuden konseptin tavoitteena oli saada piharakentamisen toimijoita ja suunnittelijoita paremmin esille.

– Messutalojen pihat ovat usein jääneet vaille huomiota. Tämä on ollut varmasti pettymys monen kävijän mielestä, sillä piharakentamisen suosio on ollut kasvussa viime vuosina. Olemmekin saaneet palautetta siitä, että pihasuunnittelijoiden pitäisi saada enemmän näkyvyyttä, ja juuri tähän pyrimme uudella piharakentamisen konseptilla. On ilahduttavaa, että Vaasassa pihoihin ja viherrakentamiseen on panostettu alusta asti. Tuloksista voimme nauttia ensi kesän messutapahtumassa, toteaa messupäällikkö Pasi Hulkkonen Suomen Asuntomessuilta.

Ekologisuus, joka on toinen messujen pääteemoista, on huomioitu myös puutarhojen suunnittelussa. Vaasan messutalojen pihoilla suositaan ensisijaisesti lähellä tuotettuja materiaaleja. Puuta ja luonnon kiviä käyttämällä saadaan myös kestäviä ja ekologisia ratkaisuja.

Erityistä pihoilla on hulevesien käsittely, eli sateesta ja lumen sulamisesta syntyvän valumaveden puhdistaminen ennen sen joutumista mereen. Hulevesiä ei ohjata pois putkilla, vaan ne puhdistetaan imeyttämällä maahan, viivyttämällä tai keräämällä vaikka kasteluvedeksi tai suihkulähteisiin. Puroissa sadevesi kulkee putkia hitaammin ja saasteet ehtivät vajota purojen pohjiin.

<p data-block-key="g8d2b">Kuva Jarno Kylmänen</p>
Kuva Jarno Kylmänen

Tarjolla mallipihasuunnitelmia

Pientalorakentajien pihasuunnittelutyötä helpotettiin tarjoamalla heille esimerkinomaisia mallipihasuunnitelmia. Mallipihat oli kehitetty nimenomaan Vaasan messualueen luonteeseen sopiviksi, ja ne esittelevät erilaisia pihatyyppejä. Näitä ovat esimerkiksi karu kivipuutarha sekä huvilamainen, itämainen tai metsäinen ja villiintynyt puutarha.

Rakentajat saivat hakea mallipihoista ideoita ja inspiraatiota yhdistellen niistä eri elementtejä tai käyttäen malleja sellaisenaan. Liito-oravankadun omakotitaloalueen metsänpuoleisilla tonteilla rakentajia ovat inspiroineet erityisesti karun kivipuutarhan ja itämaisen puutarhan ilmeet. Meren puolella käytetään puolestaan paljon huvilamaisen puutarhan ja puuterassipihan elementtejä.

Puistot tekevät kaupunkimaisesta asumisesta luonnonläheistä

Vaasan asuntomessualueen erikoisuus on omakotitalojen ja yhtiömuotoisten pientalojen välille rakennettu saarireitti. Ponttonisillat kulkevat kahden tekosaaren kautta ja tarjoavat messuvieraille upean maisemareitin alueen sisällä.

Toisella saarista istutukset ja maisemat on suunniteltu erityisen tarkasti. Tarkoituksena on, että Terapiasaarella kulkijat voivat rentoutua ja nauttia paikasta kaikilla aisteillaan. Saaressa voi kokea esimerkiksi monivuotisten yrttien ja kukkien tuoksut ja värimaailman. Terapiapuistoon rakennetaan myös pieni uimaranta ja pyöreä valohuone, jonka rakenne muodostuu seinien sijaan valoista. Huoneesta voi nautiskella vaikka syksyn pimenevissä illoissa.

Toinen saarista jää enemmän luonnontilaiseksi. Lammassaareen tuodaan messuaikaan lasten iloksi lampaita, sillä vanhan vaasalaisen perinteen mukaan lampaat vietiin kesäksi saareen ja haettiin syksyllä pois.

Muita puistoja messualueella ovat esimerkiksi Liito-oravapuisto, joka on jätetty luonnonvaraiseksi liito-oravien levähdys- ja pesimäpaikaksi.

Maankohoamispuistossa voi nähdä luonnon merkkejä Merenkurkun luonnon ainutlaatuisesta maankohoamisilmiöstä.

Kivikkopuistossa on puolestaan suuria siirtolohkareita, jotka tullaan valaisemaan näyttävästi. Puistoon toteutetaan myös taidepuutarhaprojekti. Kolme nuorta taiteilijaa rakentaa puistoon erilaisia villiin luontoon soveltuvia ympäristötaideteoksia.

Messualueelle rakennetaan viihtyisä pysyvä kohtaamispaikka, Ketunkadun aukio. Aukiolle ja sen edustalta merenrantaan laskeutuville istuskeluportaille voi tulla vaikka piknikille nauttimaan merinäkymästä. Aukiolle pystytetään myös valtakunnallisessa taideteoskilpailussa voittanut teos Korttitalo, jonka on suunnitellut pietarsaarelainen taiteilija Simon Gripenberg.

Asuntomessujen aikaan pihoihin ja puistoihin voi halutessaan tutustua myös ammattimaisella otteella. Viherliiton kaikille avoin Viherseminaari järjestetään Vaasassa 7.8. ja seminaarin yhteydessä vieraillaan myös asuntomessualueella.

Koko kaupunki kohentaa ilmettään ja järjestää suuren tapahtumien kesän

Vaasan kaupunki käynnisti viime syksynä asuntomessujen oheishankkeen "Ylisiisti Vaasa – viihtyisä ja turvallinen asua". Tavoitteena on kohentaa koko Vaasan kaupunkia yhä viihtyisämmäksi asuntomessukesään 2008 mennessä. Projektiin kuuluu muun muassa puistojen, rantojen ja katujen kunnostamista. Siistin kaupungin lisäksi tavoitteena on tuoda messuvieraiden ja kaupunkilaisten iloksi runsaasti myös muuta viihdykettä – messuaikaisia oheistapahtumia.

Vaasan messukesästä onkin tulossa todellinen tapahtumien kesä. Koko messuajan tullaan tarjoamaan nähtävyyksiä, elämyksiä ja tapahtumia ympäri kaupunkia joka päivä. Luvassa on esimerkiksi konsertteja, seminaareja, jättikirppiksiä, näyttelyitä ja kesäteatteria.

Vaasan tori tulee toimimaan useimpien tapahtumien pääareenana. Siellä tullaan järjestämään esimerkiksi 13.7. toritanssit, jossa edellisenä iltana valitut tangokuninkaalliset tanssittavat kansaa. Torille rakennetaan myös beach volley -kentät, joissa pelataan valtakunnallisia televisioitavia SM-osakilpailuja 18.–20.7. Asuntomessushakkiturnaus järjestetään torilla 27.7. Säännöllisin väliajoin torilla on myös markkinoita ja kirpputoreja, sotilassoittokunnan kesäsoittokonsertteja sekä street jazz- ja bluesiltoja. Taiteiden yössä 7.8. on Vaasan koko kulttuurielämän kirjo näyttävästi esillä.

Keskustan liikkeet sekä museot ja taidegalleriat panostavat myös messuaikaan ja pitävät oviaan auki pidempään. Saaristoristeilyjäkin lähtee messuaikaan Vaasan Sisäsatamasta tavallista tiheämmin, jopa kolmesti päivässä, jotta kiinnostuneet messuvieraat pääsevät tutustumaan kauniiseen saaristoon ja maailmanluonnonperintöalueeseen.

Lapsiperheille on Vaasassa tarjolla myös paljon hauskaa tekemistä, kuten huvipuisto Wasalandia ja vesipuisto Tropiclandia sekä kesäteatteri- ja nukketeatterinäytöksiä.

Rakentaminen
messut
rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

musta sauna sisäpuolelta. mustat lauteet ja seinä
Asuntomessujen saunoissa paljon nähtävää
Suunnitteletko saunaremonttia vai oletko rakentamassa kokonaan uutta? Asuntomessukohteiden saunoista löytyy jokaiseen makuun jotain mielenkiintoista nähtävää sekä ideaa omaan saunaan.Sauna on suomalaiselle tärkeä paikka, siellä puhdistaudutaan sekä rentoudutaan arjen kiireistä ja huolista. Hyvä sauna ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan hyvä toteutus edellyttää myös hyvää ja huolellista suunnittelua. Oikeanlainen mitoitus sekä materiaalit, oikean kokoisen kiukaan valinta, sekä ilmanvaihto ja valaistus ovat asioita joihin tulee kiinnittää huomiota.Kun olet rakentamassa tai kunnostamassa saunaa, ota huomioon tilan kosteustekninen toiminta, millaiset lämmöneristeet saunaan vaaditaan, miten saunatila mitoitetaan ja mitä kaikkea mitoituksessa tarvitsee huomioida lopullisia pintamateriaaleja sekä kiuasta unohtamatta.
20172_48262.jpg
Raksalla tarvitaan tekijöitä!
Kouluttaudu tehtäviin, joissa on pulaa työvoimastaRakennustyömailla on pulaa tekijöistä. Varsinkin pääkaupunkiseudulla rakentaminen on vahvassa kasvussa. Työpaikkoja on tarjolla monissa rakennusalan yrityksissä ja motivoituneita tekijöitä tarvitaan niihin lisää. Oletko sinä ajatellut rakennusalaa ammatiksesi?TTS:lla on alkamassa paljon koulutuksia, jotka suuntaavat nopeaan työllistymiseen. Paikkoja on tarjolla moninaisiin työntekijätehtäviin sekä työnjohtoon. Oikea asenne ja into ratkaisevat. Aiempi osaaminen ei ole välttämätöntä!Tutustu koulutustarjontaan!
20117_27094.jpg
Vapaa-ajan kiinteistöjen jätevesien käsittely
Haja-asutusalueella sijaitsevien vapaa-ajan kiinteistöjen jätevesien käsittelyä koskevat mm. seuraavat määräykset:Hajajätevesiasetus (209/2011), joka edellyttää, että kiinteistöjen jätevesien käsittely on asetuksen vaatimusten mukaisella tasolla 15.3.2016 mennessä.Alueellisesti löytyy paikallisia ympäristönsuojelumääräyksiä.
20093_15365.jpg
Oma talo pitkän kaavan mukaan
Uuden seurantakohteemme ensimmäisissä osissa kerromme rakentajaperheen äidin tunnelmia ja kokemuksia aivan rakentamisen alkumetreiltä asti. Tekstit perustuvat äidin kirjoittamiin päiväkirjoihin, joihin hän on koonnut tuntojaan ja kokemuksiaan siitä lähtien kun ajatus oman talon rakentamisesta on syntynyt. Päiväkirjojen kirjoittaminen on aloitettu syksyllä 2006. Myös itse rakennusprojektia tulemme seuraamaan, rakentaminen käynnistyy keväällä 2009.
harmaa kalustettu terassi kulmasohvalla
Ideoita omaan pihaan Asuntomessuilta
Uutta pihaa tehtäessä sekä vanhaa muokattaessa ja kunnostettaessa tulee ottaa huomioon muutamia asioita. Puutarhan kannalta yhtenä tärkeimmistä on kasvuolosuhteet; menestymisvyöhykkeet, paikallisilmasto unohtamatta tietenkään maaperän sekä kasvualustan laatua.Jo olemassa oleva kasvillisuus kertoo oman tarinansa, jonka pohjalta on helpompi lähteä suunnittelemaan uutta. Pihan käyttöä suunniteltaessa tulee miettiä myös tulevat kulkureitit sekä käyttötarkoitukset: minne halutaan mitäkin toimintaa.Kasvien lisäksi pihoilla näkyviin jäävät rakenteet, kuten aidat sekä terassit on hyvä miettiä kokonaisuuden sekä turvallisuuden kannalta. Terassin rakentamiseen löytyy useita ohjeita, joiden pohjalta on hyvä rakentaa. Tässäkin on muistettava, että hyvä perustus on kaiken A ja O.Onko pihallasi esimerkiksi tilaa laavulle, kuten kohteessa 17?
Keittiö
Ideat omaan keittiöön Asuntomessuilta
Keittiö on yksi kodin tiloista, jonka suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Ratkaisuja ei kannata tehdä hetken mielijohteesta, vaan miettiä käyttöä ja keittiön käytännöllisyyttä pitkäksi ajaksi eteenpäin.Keittiötä suunniteltaessa on helpointa lähteä miettimään suunnitelmaa keittiön toimivuuden kannalta. Lähtökohtana on sijoittaa kodinkoneet sekä lasku- ja säilytystilat omille paikoilleen. Keittiötyyppejä on olemassa useita erilaisia yhdelle seinälle sijoitetusta aina saarekekeittiöihin. Se, millainen omaan kotiin parhaiten soveltuu, riippuu tilasta johon keittiö rakentuu.Hyvä perusta keittiön suunnittelulle onkin lähteä miettimään, mitä keittiöönsä tarvitsee ja miten keittiötään käyttää: paljonko säilytystiloja tarvitaan, minne kaikkialle tarvitaan laskutilaa ja minne tarvitaan kattaustilaa. Mikäli olet uudistamassa vanhaa keittiötäsi, mieti mikä vanhassa keittiössäsi oli hyvää ja mikä ei - kun toiveet on listattu paperille, on helpompi lähteä suunnittelemaan unelmien keittiötä yhdessä ammattilaisen kanssa.Keittiötä suunniteltaessa ei sovi unohtaa myöskään ottaa huomioon sähköistämistä sekä valaistusta. Nykypäivän keittiöt sisältävät useita erilaisia sähkölaitteita, joten on syytä varmistua siitä, että jokaiselle koneelle on pistorasia kyllin lähellä.Keittiössä tarvitaan lisäksi tehokas valaistus työskentelyä varten sekä mahdollisuus tunnelmavalaistukseen silloin kun keittiössä vietetään aikaa esimerkiksi ystävien kesken. Tunnelmavaloja voidaan nykyisin sijoittaa helposti esimerkiksi välitilaan, sokkeliin tai vaikkapa saarekkeeseen.
NIBE nainen istuu sohvalla kahvikuppi kädessään ja nukkuva lapsi sylissään
Lämmitysmuoto uuteen tai vanhaan taloon
Rakennatpa uutta tai korjaatpa vanhaa, niin varmasti pohdit lämmitysasioita. Saisinko pienemmät lämmityskustannukset? Ympäristöystävällisen, helpon ja varman lämmityksen?Tarkastele lämmitysjärjestelmää kokonaisuutena ja ennakoi samalla tulevia haasteita ja mahdollisuuksia, esim. sähkön hinnan heilahteluja, talon laajentamista myöhemmin, aurinkosähkön hyödyntämistä ja mahdollista kodin viilennystarvetta.
20211_68197.jpg
Öljylämmittäjän tärkeä muistilista
Öljylämmitys on varmatoiminen ja energiatehokas lämmitysmuoto, etenkin kun huollot ja säädöt ovat säännöllisesti tehty ammattilaisen toimesta. Vanhan öljylämmityksen saneeraus puolestaan takaa luotettavan ja kustannustehokkaan toiminnan vuosiksi eteenpäin. Ottamalla lisäksi käyttöön uusiutuvaa energiaa voi öljyn kulutusta laskea merkittävästi, esimerkiksi asentamalla ilma-vesilämpöpumpun olemassa olevan öljylämmitysjärjestelmän rinnalle.
20197_59088.jpg
Uutta ja vanhaa tiilipintaa Asuntomessuilla
Kesän 2019 asuntomessut järjestetään Kouvolassa, Korian Pioneeripuistossa. Vanha kasarmialue täydentyy uudella, monipuolisella asuntorakentamisella. Materiaalina tiili on vahvasti esillä alueella ja messutaloissa.
19_P_77651.jpg
Kaksi kesää aikaa jätevesiremonttiin
Vielä on kaksi kesää aikaa laittaa kiinteistöjen jätevesiasiat kuntoon haja-asutusalueilla. Valtakunnallisella jätevesiviikolla 12.-18. toukokuuta kannustetaan kiinteistönomistajia tarkistamaan jätevesijärjestelmänsä ja suunnittelemaan sen uudistamista hyvissä ajoin. Miljoonan ihmisen jätevesillä on väliä.
20233_81251.jpg
Jätevesijärjestelmien käyttäjätestin voittajaan on helppo luottaa
Pohjois-Pohjanmaalle vapaa-ajan asunnon rakentaneet Juha ja Sari Hynynen iloitsevat, kuinka vaivattomasti heidän unelmansa toteutui hirsirakenteisesta loma-asunnosta kaiken kaikkiaan. Hynysten loma-asunto rakennettiin Sarin saamalle metsäiselle tontille Oulujärven rannalle, Vaalan kunnassa. Vestellin Biopuhdistaja kuului suunnitelmiin heti, kun Juha oli osallistunut Vestellin järjestämään verkkokoulutukseen ja vakuuttui tuotteen laadusta ja ominaisuuksista.
201710_50558.jpg
Palokuitu takkaluukkuihin, uuneihin ja hormiliitoksiin
Tytan B1 Palokuitu on joustava erikoismateriaali, jota voidaan käyttää taustamateriaalina Tytan B1-palokatkoratkaisuissa, tai esim. takkaluukkujen ja uunien tiivistämiseen sekä hormiliitoksiin. B1 Palokuitu on kehitetty käytettäväksi rakennus- ja meriteollisuudessa. Tuote kestää erittäin korkeita lämpötiloja sulamatta. Tyypillinen jatkuva lämpötilanesto kuidulla on + 1250°C (kivivillalla on noin + 850°C). Kuitua voidaan käyttää myös teräsrakentamisessa palosuojaverhoiluun tai esim. teräsventtiilien eristämiseen. Kemiallisesti inertti, ei reagoi muiden materiaalien kanssa ja voidaan jättää esim. palokipsimassavalun tai juotosbetonin sisään.
20237_82561.jpg
Nämä toiminnot löytyvät hyvin suunnitellusta kodinhoitohuoneesta
Käytännöllinen kodinhoitohuone on sellainen, joka on suunniteltu tarpeiden ja toimintojen mukaan, ja jossa on hyödynnetty tilankäyttöä ja säilytysratkaisuja tehokkaasti. Listasimme joitakin ominaisuuksia, jotka tekevät kodinhoitohuoneesta käytännöllisen.
20176_49689.jpg
6. Maaperän tutkiminen ja perustamistavan valinta
Tontin rakennuspohjan laatu kannattaa selvittää mahdollisimman nopeasti. Se on syytä tehdä tonttia ostettaessa ja viimeistään talon suunnittelun yhteydessä päätettäessä rakennuksen sijoittamisesta tontille.Perustamistavan valinta riippuu pohjasuhteista; onko maaperä kantava vai pehmeä, millä tasolla on pohjaveden pinta ja mikä on maaperän radon pitoisuus. Pohjasuhteiden selvittämiseksi on rakennuspaikalla useimmiten suoritettava pohjatutkimus, mikä kannattaa käynnistää yhteistyössä rakennusvalvontaviranomaisten kanssa. Kunnan rakennusvirastossa saattaa olla valmiita maaperäkarttoja, joista ilmenee tietoja alueen maaperästä. On hyvä tutustua myös lähistöllä sijaitsevien muiden rakennusten perustamistapaan ja niistä saatuihin kokemuksiin muilta rakentajilta.
Koululainen ovella
Mikä on älylukon todellinen kustannus?
Puhuttaessa älylukoista, moni kuvittelee mielessään luksustuotteen, jollaisia näkyy Hollywood-tähtien ovissa ja James Bond -elokuvissa tai vähintäänkin vain varakkailla asuinalueilla asuvilla kodeissaan. Älylukot ovat nykyisin kaikkien saatavilla ja yhä useampi harkitseekin älylukon hankkimista.
Sisätilojen sopiva lämpötila ja toimiva ilmanvaihto ovat oleellinen osa asumisviihtyisyyttä ja terveellistä kotia. Arki helpottuu, kun kodin tärkeitä toimintoja voi valvoa ja tarvittaessa säätää samasta paikasta – myös etänä.
Älyä lämmitykseen - IoT lämmityksen apuna
Oikein mitoitetulla invertterimaalämpöpumpulla on korvaamattomia etuja pohjoisessa ilmastossa, ja se sopii niin uusiin kuin vanhoihin taloihin. Uusimman teknologian invertteriohjattu pumppu nostaa kompressorin kierroksia, kun tarvitaan enemmän lämpöä. Kierrokset laskevat, kun lämmön tarve on pienempi. Lämpöpumppu toimii näin koko ajan optimaalisella hyötysuhteella, joka säästää sähköä ja kompressoria käynnistysten määrän vähentyessä.Nykyaikainen automatiikka myös estää kaivon jäätymisen. Tämä tarkoittaa äärimmäistä joustavuutta ja energiatehokkuutta myös kovissa sääolosuhteissa.
20227_79070.jpg
Älykäs hirsikoti, jossa on hyvä elää omaa arkea
Mitä tämän päivän kodeilta odotetaan? Yksi perustava lähtökohta on, että kodissa on hyvä elää nyt ja tulevaisuudessa. Osaksi tämän koteja on tullut myös erilaisten älyratkaisujen lisääntyminen. Älykoti on nautiskelijalle, asumisen turvallisuutta hakevalle tai energian säästäjälle hyvä valinta.
20234_81349.jpg
Miten kodinohjaus toimii ja mitä se maksaa?
Älykoti-ohjausjärjestelmät parantavat talon turvallisuutta sekä säästävät turhia askelia, energiaa sekä kustannuksia. Kodin sähkölaitteet, valaistus, tietoliikenne ja lämmitys muodostavat kokonaisuuden, joka vaatii ohjausta. Sen voi toteuttaa yksinkertaisilla ohjauskytkimillä ja läsnäolo-, liike- ja lämpötilatunnistimilla tai kattavammalla älykotijärjestelmällä. Kun vältetään jatkuva päälle ja pois kytkeminen, elämä helpottuu ja energiaa säästyy.Wiser-älykotijärjestelmä auttaa muun muassa opitimoimaan energiankulutusta. Älykotijärjestelmä parantaa niin turvallisuutta kuin viihtyvyyttäkin. Schneider Electricin Wiser-älykotijärjestelmä on helppo asentaa. Wiser yhdistelee normaaliin kaapelointiin kytkettyjä asennuskalusteita langattomiin sensoreihin, joka muodostaa automaatiokokonaisuuden. Järjestelmä on helppo räätälöidä jokaiseen kotiin sopivaksi kokonaisuudeksi.Wiser-älykotin on myös tietoturvallinen valinta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton