• Etusivu
  • Talo

Tiesithän, että lasiterassin asennus onnistuu talvipakkasellakin

Saat terassin lasituksesta hyötyä heti talvikuukausina

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyö Alumasi Oy
Päivitetty 09.12.2024
20239_83090.jpg

Talvi on hyvä aika toteuttaa terassin lasitushaaveet. (Kuva: Jenna Lehtonen)

Terassi- ja parvekelasituksia tehdään ympäri vuoden. Jos terassia ei ole lasitettu, voi terassilla vietetty aika jäädä vuoden aikana todella lyhyeksi, eikä terassia tule hyödynnettyä siinä mitassa kuin sitä voisi vuoden aikana käyttää. Lasiterassia voi parhaimmillaan hyödyntää ympäri vuoden eri käyttötarkoituksiin tarpeen mukaan.

Moni uskoo, että terassit voidaan lasittaa vain kevät-kesä -akselilla, mutta totuus on, että talviaikaan asennus onnistuu yhtä vaivatta ja huomattavasti nopeammalla varoajalla kun on selkeät suunnitelmat valmiina. Rakennetaanpa lasitus sitten minä vuodenaikana hyvänsä, on asioita, jotka tulisi keskustella asiantuntijan kanssa läpi.

Lasitus tuo välittömästi valmistuttuaan lisätilaa asuntoon. Lasitettu terassi on parhaimmillaan kuin toinen olohuone. Jotkut käyttävät lasitettua terassia talvisaikaan kylmänä varastotilana, jossa voi säilöä mm. pihakalusteet ja erilaiset kasvit murehtimatta niiden jäämisestä säiden armoille.

Toiset taas sisustavat terassin lasituksen jälkeen toiseksi olohuoneeksi, jonne tuovat mm. erilaisia sisustusesineitä, kynttilöitä, ruokaryhmän sekä terassilämmittimen. Oikeanlaisella valaistuksella saa valoa vuoden pimeimpäänkin aikaan. Vaikka lasiterassi ei ole lämmintä sisätilaa, niin lämmittimen ja termomaton avulla terassista saa miellyttävän lämpöisen myös viileämmällä säällä.

Mikä parasta, lasituksen yksi hyöty on lämpöhukan väheneminen. Lasiterassilla säästää pitkässä juoksussa lämmityskuluissa.

Jokainen haluaa lasitetusta terassistaan omanlaisensa ja omat tarpeet täyttävän kokonaisuuden.

<p data-block-key="r7r53">Jenna Lehtosen koti koki muodonmuutoksen, kun Alumasi asensi terassille lasituksen. (Kuva: Jenna Lehtonen)</p>
Jenna Lehtosen koti koki muodonmuutoksen, kun Alumasi asensi terassille lasituksen. (Kuva: Jenna Lehtonen)

On kuitenkin olemassa monia rakentamiseen liittyviä määräyksiä, jotka on hyvä käydä läpi asiantuntijan kanssa. Lue Jenna Lehtosen suunnitelmista ja lasituksen toteutuksesta omassa kohteessaan, sillä hän pohti ennen lasitusprojektia samoja asioita, joista asiakkaat usein myös Alumasin asiantuntijoilta ensimmäiseksi kysytään.

Info

Info

Käy läpi asiantuntijan kanssa:

  • Lupa-asiat. Kaikenlainen luvanhaku onnistuu pääsääntöisesti nopeiten talvella, koska silloin rakennetaan vähemmän kuin keväällä ja lupiakin haetaan vähemmän. Terassilasitus kannattaa siis toteuttaa talvella, jotta pääset keväällä nauttimaan terassikeleistä kahvikupposen kanssa upealla terassillasi, muiden jonottaessa lupahakemuksensa kanssa.
  • Terassin rakenne. Terassin tulee vastata käyttäjiensä tarpeita ja monesti ammattilainen osaa kertoa sellaisia näkökulmia terassin suunnitteluun, joita itse ei ole tullut ajatelleeksi.
  • Lumikuorma ja katon kantavuus. Pääsääntöisesti lumen määrä ei vaikuta lasiterassin katon kestävyyteen, koska katon kestävyys otetaan huomioon täydellisesti jo suunnitteluvaiheessa. Kellään ei ole kristallipalloa kertoakseen tulevan talven satavaa lumen määrää, joten suunnittelussa pitää ottaa huomioon mahdolliset maksimimäärät vaikka ne hassuilta nykypäivän talvina kuulostaisikin.
  • Mahdollisten lisävarusteiden asentaminen, kuten erilaiset lämmittimet, termomatot ja led-valaistus.

Kuten muutkin terassilasituksia tekevät yritykset, myös Alumasi suunnittelee terassit räätälöidysti asiakkaan tarpeiden mukaan. Koska asiantuntijat luovat ja suunnittelevat sinun elämäsi terassin, voit luottaa siihen, että terassi kestää Suomen säiden moninaisuuden vuosikymmenten ajan.

Info

Info

Muista myös rahoitusmahdollisuus ja kotitalousvähennys

Rahoitus
On ymmärrettävää, että lasiterassin hankinta on suuri panostus taloudelle, mutta Alumasi on neuvotellut yksityisasiakkailleen rahoituspalvelun, jonka avulla ostokset voi maksaa erissä. Lisää tietoa löydät aiheesta rahoitussivulta.

Kotitalousvähennys
Kotiin tai vapaa-ajan asunnolle ostetun lasiterassin hankinnasta voi saada kotitalousvähennystä, jonka voi vähentää verotuksessa. Vuonna 2023 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä henkilöä kohden on 2 250 euroa vuodessa, joten puolisot voivat saada vähennystä yhteensä jopa 4 500 € vuodessa. Lasiterassin tilaaja ilmoittaa kotitalousvähennyksen veroilmoituksen yhteydessä. Autamme mielellämme kotitalousvähennyksen laskemisessa.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Alumasi Oy
Talo
lasitukset
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Alumasi lasiterassi
Alumasi Oy – Terassilasitukset, lasikaiteet ja lasiseinät ammattitaidolla
Haaveiletko kauniista ja ajattomasta lasiterassista, lasikaiteista, lasisesta tilanjakajasta tai liukulasiovista? Alumasi toimittaa kaiken tarvitsemasi Uudenmaan alueella tai jälleenmyyjien kautta ympäri Suomen.
20237_82550.jpg
Hintikan perhe nauttii lasitetusta terassista säällä kuin säällä
Varmasti alkusyksyn koittaessa, mietit sinäkin, miten pidentää terassikautta myöhempään syksyyn ja miten yhdistää tuo uskomaton luonto osaksi omaa elämää tiiviimmin.
20216_71342.jpg
Älä anna kolean tuulen ja sateen pilata juhliasi
Onko loppukesälle tai syksylle tiedossa jokin suuri juhla? Ja nyt mietityttää, että mitä jos sää onkin sateinen, tuulinen tai viileä juuri kyseisenä päivänä. Ihmiset eivät voi siinä tapauksessa viettää juhlaa ulkosalla vaan kaikkien on pakkauduttava hikoilemaan sisätiloihin. Jos terassilla on lasitus, tätä murhetta ei ole. Lasituksen ansiosta voit viettää kesän ja syksyn juhlat ilman huolta säästä.
202011_61817.jpg
Onko terassinne tyhjillään läpi talven? Entä jos terassikausi jatkuisi läpi vuoden?
Syksyn myötä terassikalusteet on monessa kodissa viety suojaan, sillä Suomen talvi ei tunne armoa niitä kohtaan. Terassi hautautuu lumen alle odottamaan seuraavaa kesää ja parempia terassikelejä. Mitäpä, jos kalusteita ei tarvitsisikaan kuljettaa varastoon, vaan ne voisivat olla terassilla läpi talven? Samalla terassista voisi sisustaa tunnelmallisen talvihuoneen, jossa nauttia kupillisen kuumaa sinisen hetken aikaan huopien lämmössä kynttilöiden keskellä.
20098_18418.jpg
Lumon julkisivusaneeraukset
Kiinteistöissä on suuri kansallinen vaurautemme, josta on pidettävä huolta. Vanhempaa rakennuskantaa on jo ehditty kertaalleen korjatakin ja nyt on menossa 70-luvun betonilähiöiden peruskorjaaminen. Myös nuoremmat kiinteistöt vaativat korjauksia varsinkin puu- ja betonirakenteiden osalta. Ennakoivat toimenpiteet tulevat ajan mittaan edullisemmiksi kun selvitään kevyemmillä korjauksilla. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että julkisivua koskevat korjaustoimenpiteet kannattaa niputtaa ja korjata kaikki kerralla kuntoon. Kaikessa korjaamisessa on myös tarkasteltava kokonaistaloudellisuutta pidemmällä ajanjaksolla.Lisätietoa Lumonin parvekejulkisivuistaLisätietoa parvekkeen lasituksestaLisätietoa parvekkeen alumiinikaiteista
20122_29682.jpg
Nyt on aika päivittää taloyhtiön julkisivut
Lumon parvekelasitus on kätevä tapa tuoda lisätilaa kotiisi. Parvekelasitus suojaa parvekettasi vettä, lunta, tuulta ja pölyä vastaan. Lasitettu parveke saa sisustajan mielikuvituksen liikkeelle. Vapaa-aika, harrastukset ja jopa pelkkä oleskelu saavat ihan uusia ulottuvuuksia kun suojana on sivuunliukuvat parvekelasit. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin istua parvekkeella iltakahvin äärellä hyvien ystävien seurassa punertuvaa taivaanrantaa katsellen...Lisätietoa parvekelaseistaJätä yhteydenottopyyntö tästä!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton