• Etusivu
  • Rakentaminen

Syksyä kohti

Rakentajan toimitus
Julkaistu 24.08.2007
20078_6337.jpg

Kesä on taittumassa syksyksi ja lukuisten rakentajaperheiden mielessä on jo keväällä alkava rakennusprojekti. Toki osa aloittaa myös talvella tai kiskoo jo parhaillaan työrukkasia käsiin ja iskee lapionsa kotimaan kamaraan. Vuoden messut on messuiltu ja ideat niistä on haettu. Viimeisimpänä päättyivät Kastellin Kotimessu- ja sitä seurannut Huvilamessu-tapahtuma. Ei toki pidä unohtaa syksyn rakennusmessutapahtumia, joiden ajankohdat ja paikat löytymät messumuistiostamme.

Messumuistioon...

Verkkolehti syyskuussa


Syyskuun aikana verkkolehdessä siirrytään jo pitkälti sisätiloihin. Aiheina on remontointia, väliseiniä, sisäpintoja ja sisustamista. Väliin mahtuu myös ala-, väli- ja yläpohja-asiaa.

Seurantakohteissa aloitamme uuden kohteen; tämän vuoden Iskelmä-Finlandian voittanut Eino Grön palaa kotiseudulleen Reposaareen loma-asuntomessujen myötä. Verkkolehti seuraa paitsi Eino Grönin huvilan rakentamista, myös loma-asuntomessujen valmistumista kohti kesää 2008.

Rakennuskustannukset nousseet


Rakennuskustannuksissa on tapahtunut nousua, mikä antaa aihetta tarkistaa kustannusarvion vielä kerran. Lainoituksen tarve kannattaa myös huomioida. Oivallinen väline tähän on tietysti Koti-Optimi –ohjelma, johon juuri on tullut myös uusi päivitys.

Rakennusluvat

Muuttoluvut

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20229_79460.jpg
Ovi, joka ei ole koskaan tiellä
Ympäristöä pidetään esteettömänä silloin, kun se on toimiva, turvallinen ja helppokäyttöinen sen jokaiselle käyttäjälle. Toimiva ympäristö lisää kaikkien tasa-arvoisuutta ja omatoimisuutta. Esteettömässä ympäristössä on otettu huomioon niin liikuntarajoitteiset kuin toimintaesteiset henkilöt, joiden kyky liikkua, toimia tai kommunikoida on rajoittunut. Esteellisiä ihmisiä on väestöstämme noin kymmenes.
20215_70737.jpg
Kennoharkkotuotteet myös massiiviseinien lisäeristämiseen
Keraamisten kennoharkkojen suosio uudisrakentamisessa on ollut kasvussa jo pitkään. Nyt runkoharkkojen lisäksi Wienerbergeriltä löytyy kennoharkkotuotteet myös massiiviseinien lisäeristämiseen.
20224_77629.jpg
Ilmanvaihdon automatiikka auttaa arjen keskellä
Ilmanvaihdon "kääntely ja vääntely" ei sovi kaikille ja siksi MyVallox-ilmanvaihto sopii kotiin, jossa halutaan keskittyä elämiseen – raikkaassa sisäilmassa. Ilmanvaihdon suunnittelu ja valinta ovat tärkeä osa kodin rakennusprojektia. Valinta vaikuttaa siihen, miten esim. ilmanvaihdon ohjaus joustaa arkielämässä vaihtuvien tarpeiden mukaan. Ja miten paljon ilmanvaihto kuluttaa energiaa.
20154_42886.jpg
Liikuta ilmaa mistä vaan
Uuden sukupolven ilmanvaihtokoneetVallox 096 MV, Vallox 110 MV, Vallox 145 MV ja Vallox 245 MV eivät ainoastaan vaihda ilmaa, vaan hyödyntävät tehokkaasti poistoilman lämmön . Ne ovatkin saaneet markkinoiden parhaan A+ -energiamerkinnän, sillä niiden lämmön talteenoton vuosihyötysuhde on yli 75 %. Koneet on suunniteltu pohjoisen ankariin olosuhteisiin ja siksi ne toimivat moitteetta kovillakin pakkasilla. MyVallox-ilmanvaihtokoneissa on myös vuodenaikoihimme sopiva kesä/talvi- automatiikka viileän talteenotolla ja automaattisella kesäajan tuuletuksen tehostuksella. Kesällä ulkoilman ollessa lämmintä, ei poistoilman lämpöä tarvitse ottaa talteen, vaan lämmön talteenotto ohitetaan. Ilmanvaihto tehostuu automaattisesti yöaikaan tuoden sisälle viileämpää ilmaa.Tilaa veloitukseton Vallox-ilmanvaihtoesite
200711_7319.jpg
Kastelli Aika 177
Näyttävä, kaksikerroksinen AIKA-koti, jonka käytännöllisyys alkaa heti eteisestä. Sisääntulon yhteydessä on tilava apueteinen, jossa tilaa ulkoiluvaatteille, lastenrattaille ja harrastusvälineille. Yhteisissä oleskelutiloissa on avaruutta koko perheen ja ystävien yhdessäoloon. Yläkerran aulaparvelta on tyylikkäät näkymät alakertaan ja oleskelupihalle.
201411_41837.jpg
Puhdas hengitysilma kotona - terve perhe
Yleisimmät ilmanvaihdon ongelmatKorvausilma venttiilit puuttuvat kokonaan tai venttiili on tukittu tai muuten poistettu käytöstäKorvausilma tulee huoneistoon postiluukun kautta tai rakennevuotona esim. alapohjan kautta. Tästä voi aiheutua hajuhaittoja ja vedon tunnetta lattiatasossa. Korvausilmaa voi virrata jopa lattiakaivon kautta.Ilmanvaihtoon liittyvät laitteet on kytketty pois päältäHuippuimuri tulee olla päällä 24 h/vrk.RadonpitoisuudetKorkeita radonpitoisuuksia löytyy erityisesti asunnoista, joissa ilmanvaihto ei toimi kunnolla. Toimiva ilmanvaihto voi pienentää radonarvoja jopa 90 % lähtöarvosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton