• Etusivu
  • Talo

Seurantakohde: Tähtisilmä Pori

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.04.2025
20081_8295.jpg

Asunto Oy Tähtisilmä sijaitsee Porin keskustassa, näköyhteyden päässä (n. 100 m) linja-autoasemasta. Kaksitoistakerroksinen Tähtisilmä on yksi Porin keskustan korkeimpia taloja.
Remontoitava yksiö sijaitsee talon ensimmäisessä kerroksessa. Asunnossa ei ole asuttu muutamaan vuoteen ja aikaisemminkin erilaiset korjaus- ja kohennustyöt oli jätetty väliin, varmaan useammalta vuosikymmeneltä. Lähtökohta olikin, että asunto oli rakennettava sisältä kokonaan uusiksi

RemonttiOptimi kustannusarvio ennen ostopäätöstä

Ennen ostotarjouksen tekoa yksiöstä tehtiin täsmällinen kustannusarvio RemonttiOptimi kustannusarvion avulla.

RemonttiOptimilla arvioiduiksi kokonaiskustannuksiksi saatiin 13.220 euroa, josta tarvikkeiden osuus oli 7.000 ja töiden 6.220. €. Remontin edistyessä esitämme aina tehdyn arviolaskelman sekä toteutuneet kulut. Myös isännöitsijän kanssa suoritettiin katselmus ja todettiin, että taloyhtiön korvattavia asioita olivat mm. rikkinäinen WC-istuin ja kylpyhuoneen vedeneristys. Vesihanat olivat alkuperäisiä, 1950-luvulta, joiden osalta taloyhtiö lupasi korvata 50 % hanojen vaihdon kustannuksista.

Korjaussuunnitelma ennen remontin aloitusta

Asunnon oston jälkeen tehtiin huolellinen korjaussuunnitelma. Piirsimme yksiöstä täsmällisen mittapiirroksen ja totesimme mitat seuraavaksi:

Iloinen yllätys oli, että asunto olikin yli 2 m2 osakkeen virallisia tietoja suurempi.

Yksiön pohjakuva

Keittiö ja olohuone

Päätettiin poistaa väliovet keittiön ja olohuoneen, sekä olohuoneen ja eteisen väliltä. Näin pienehköihin tiloihin saatiin lisää avaruutta.
Keittiö kalusteineen ja koneineen oli aikansa elänyt ja meni kokonaisuutena purkuun. Katot olivat kohtuullisessa kunnossa ja niiden osalta päädyimme huolelliseen pesuun ja uudelleen maalaukseen. Seinissä olevat tapetit poistetaan ja seinät päätettiin maalata.

Eteinen

Eteisessä olevista komeroista poistettiin ovet ja niiden tilalle päätettiin hankkia peililiukuovet. Näin myös eteisen tila peilien avulla avartuu ja muuttuu valoisammaksi.

Lattiat

Eteisessä ja keittiössä oli muovimatto ja olohuoneessa mosaiikkiparketti. Päätettiin laittaa koko alueelle kestävä laminaattilattia. Oman mielenkiintonsa purkutöihin antaa olohuoneen lattiarakenne, jossa mosaiikkiparketti on rakennettu 400 mm:n jaolla olevien juoksujen päällä. Juoksujen välissä äänieristeenä oleva 50 vuotta "päivittynyt" hiekka päätettiin vaihtaa mm. allergiasyistä mineraalivillaeristeeseen.

Kylpyhuone

Kylpyhuone oli rakennettu ennen vesieristyksiä ja taloyhtiön kanssa neuvotteluissa saimme luvan laittaa vesieristyksen taloyhtiön kustannuksella taloyhtiön hyväksymän vedeneristysammattilaisen tekemänä. Pienentämällä pesuallasta kylpyhuoneeseen saatiin suihkukaapin (68 x 68) lisäksi tila vielä 40 senttiä leveälle, ylhäältä täytettävälle pesukoneelle. Lattia kaakeloidaan ja seinät laatoitetaan.

Vesi- ja viemärityöt

Taloyhtiön kanssa sovittiin myös aika jolloin tulppaamme vesipisteet ja laitamme niihin huoneistosta puuttuvat vesipistekohtaiset sulut. Taloyhtiön kanssa sovittiin, että alkuperäiset hanat uusitaan ja taloyhtiö korvaa hanoista 50 %. Lisäksi suunniteltiin pesukoneelle vedenotto ja likavesien poisto.

Sähkötyöt

Kaikki sähköpintakalusteet päätettiin uusia ja lisätä kohdevalopisteitä keittiöön, olohuoneeseen ja eteiseen.

Talo
remontointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20141_37547.jpg
Lisäeristämällä helposti säästöä sähkölaskuun
Miksi yläpohjan lisälämmöneristys kannattaa?Kuten tiedetään, lämmin ilma nousee ylöspäin, jolloin lämpövuoto huonosti eristetyn katon kautta on ilmiselvä. Sitä kautta saattaa poistua viidesosa kodin lämmöstä. Miksi siis lämmittää katolla istuvien harakoiden jalkoja?Yläpohjan lisälämmöneristys on helppo tapa lisätä kodin energiatehokkuutta ja samalla katsastaa yläpohjan tila, sillä lisälämmöneristettä laitettaessa katolla on kuitenkin käytävä, jotta tietää vanhan eristeen paksuuden, tilan ja materiaalin. Kun katolle kiipeää, on hyvä myös katsoa, ovatko lvi-putket kondenssieristettyjä.Jos katosta löytyy höyrynsulussa tai läpivienneissä vuotoja, ne on paikattava. Huonokuntoinen lämmöneriste on parempi poistaa - seasta voi löytyä hiirenpesiä. Purueristeen päällekin paloeristeeksi laitettu hiekka on parempi poistaa ennen lisälämmöneristystä sekä sekaeriste (muha).
puinen maalattu keittiön lattia
Älä ohita lattian outoja ääniä – tunnista ongelmat ja korjaa ajoissa
Lattian äänet voivat kertoa piilevistä ongelmista, jotka on syytä korjata ennen kuin ne aiheuttavat suurempia vaurioita. Tässä artikkelissa käsittelemme yleisimpiä lattian ääniä, niiden syitä ja korjausmenetelmiä.​Narinaa, natinaa, pauketta vai naksumista?
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Henkilönsuojaimissa vakavia puutteita – CE-merkintä ja ohjeet puuttuivat osasta tuotteista
(Tiedote, Aluehallintovirasto / Regionförvaltningsverket, 28.5.2025)...Työsuojeluviranomaiset toteuttivat henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen, jossa tarkastettiin teollisuudessa ja rakentamisessa yleisesti käytössä olevia suojaimia.
Saunatarvikkeita mökin terassilla, pyyhe, vihta ja kiulu
Suomalainen sauna: Opas saunan kunnostukseen ja ylläpitoon
Sauna. Sehän se on, perin juurin suomalaista. Ikivanha perinne, jossa Suomessakin historia ulottuu jo varmasti yli 2 000 vuoden taakse. Vanhimmat saunat olivat vain maahan kaivettuja kuoppia, joihin oli sijoitettu kivikasa, jota taas kuumennettiin tulisijassa.Myöhemmin kehittyi savusauna, jonka varmasti monikin muistaa jo ihan omasta kokemuksesta. Tuo savuinen tuoksu ja noenmustat seinät sekä lempeä lämmin höyry kiukaan suhistessa.Sauna on aina ollut ihmisille pyhä paikka: siellä on synnytty, paranneltu vaivoja ja siellä on pesty puhtaaksi viimeiselle matkalle. Erilaiset rituaalit sekä tavat ovat olleen tarkkoja, saunassa ei sopinut huutaa, kiroilla eikä muutenkaan käyttäytyä sopimattomasti. Kansanperinteessä on lisäksi maininta saunatontusta, jonka suosiosta tuli pitää monin eri tavoin huolta.Tälläkin hetkellä Tilastokeskus arvioi Suomessa olevan 3,3 - 3,5 miljoonaa saunaa. Luku perustuu väestötietoihin ja arvioihin talouksien saunaomistuksista.Joka tapauksessa saunakansaa voisi joku sanoa, vaikka tilastollisesta luvusta napsaisisi osan poiskin. Keräsimme yhteen vinkkejä saunan suunnitteluun, rakentamiseen sekä remontointiin liittyen. Nappaa talteen myös ohjeet saunan käsittelyyn.Rentouttavia saunahetkiä...
201410_41411.jpg
Puukoulu 6 - Panelointi
Puupaneeli on perinteikäs tapa verhoilla kodin sisäpintoja. Paneeli sopii sekä seiniin että kattoihin. Löylyhuoneissa paneeli on lähes itsestäänselvyys.Paneeli on monipuolinen sisäverhousmateriaali, jonka käyttöä rajoittaa oikeastaan vain mielikuvitus. Paneelia käytetään seinissä vaakaan ja pystyyn sekä puolipaneelina. Paneeli voidaan asentaa vinoon tai sitä voidaan käyttää edellisten yhdistelminä.Paneloinnissa voidaan muodostaa kuvioita ja kokonaisuutta voidaan elävöittää erilaisin pintakäsittelyin. Onnistuneen paneloinnin lähtökohtana on huolellinen suunnittelu.
NIBE nainen istuu sohvalla kahvikuppi kädessään ja nukkuva lapsi sylissään
Lämmitysmuoto uuteen tai vanhaan taloon
Rakennatpa uutta tai korjaatpa vanhaa, niin varmasti pohdit lämmitysasioita. Saisinko pienemmät lämmityskustannukset? Ympäristöystävällisen, helpon ja varman lämmityksen?Tarkastele lämmitysjärjestelmää kokonaisuutena ja ennakoi samalla tulevia haasteita ja mahdollisuuksia, esim. sähkön hinnan heilahteluja, talon laajentamista myöhemmin, aurinkosähkön hyödyntämistä ja mahdollista kodin viilennystarvetta.
STULin haastatteluissa ilmeni, että oppilaitokset ja yritykset toivovat tiiviimpää yhteistyötä. Kuva: Satu Mali
Opetusresurssien haasteet heikentävät valmistuvien osaamistasoa
(Tiedote Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, 28.5.2025)...Opetusresurssien haasteet heikentävät sähköistysalalle valmistuvien osaamistasoa ja työelämävalmiuksia – ja voivat pahimmillaan vaarantaa myös sähköturvallisuuden.
200810_13599.jpg
Tapetoi tehosteseinä
Kaipaako huone uutta ilmettä? Kyllästyttääkö värimaailma, tai tarvitaanko neutraaliin skaalaan tehostetta? Tapetoi tehosteseinä ja tila saa aivan uuden luonteen! Luo kolmiulotteinen illuusio tilan jatkumisesta maisemaan. Herkuttele kuvioilla ja anna itsellesi väriterapiaa.
201410_41456.jpg
Puukoulussa sauna
Sauna jos mikä on paikka, missä käytetään puuta. Puulla verhoillaan seinät ja katto. Luonnollisesti myös lauteet tehdään puusta tai ainakin verhoillaan puulla. Aikoinaan myös saunojen lattiat on tehty puusta. Nykypäivän saunassa puu on edelleen varteenotettavin vaihtoehto löylyhuoneen pintamateriaalina. Muutosta on tapahtunut eniten siinä, että lauteet ovat saaneet uutta muotoa ja puulajien valikoima on lisääntynyt. Perinteisimmät löylyhuoneen materiaalit ovat olleet kuusi ja haapa. Seuraavassa tarkastelemme rakenteellisia seikkoja puun käytössä ja eri materiaalivaihtoehtoja.
20223_77548.jpg
Milloin asbestikartoitus on taloyhtiössä ajankohtainen?
Jotta varmasti ymmärrämme mistä on kysymys, perehtykäämme hetkeksi asbestin synkkään historiaan. Asbesti itsessään on hyvin vanha keksintö. Tuo ihmeellinen mineraali kiehtoi ihmisiä monikäyttöisyydellään näilläkin leveysasteilla viime vuosisadan alussa. Asbestipitoisia rakennusmateriaaleja on valmistettu vuosina 1920 – 1994, mutta asbestia sisältäviä materiaaleja on käytetty pidempään.Käsillä oli aine, joka mahdollisti jopa tulen läpi kävelemisen ja paloturvallisuuden lisäksi asbestia käytettiin monessa materiaalissa, kuten tasoitteissa, sidosaineena. Asbestin vaarallisuuteen herättiin vasta myöhemmin ja tänäkin päivänä asbestia on löydettävissä pitkälti kaikkialta, erityisesti purku- sekä remontointikohteissa.Tiesitkö, että purkutöissä sekä saneerauksissa tulee haitta-aineet lakisääteisesti kartoittaa?
20213_69486.jpg
Uusi design liesikupu sulautuu keittiöön ja poistaa käryt tehokkaasti
Liesikupu on yksi tärkeimmistä keittiön varusteista, sillä se poistaa ruuanlaitosta syntyneet käryt ja kosteuden. Näin keittiö ja koko huoneisto pysyvät raikkaana myös ruuanlaiton jälkeen. Yhtä tärkeää on, että kupu sopii keittiön ilmeeseen.Uusi Vallox Delico -liesikupusarja sopii vaativaankin makuun. Sen eleetön ja hillitty skandinaavinen design istuu tyylikkäästi keittiöön, olipa se minkä värinen tahansa.
Ovellan rengassäilytysratkaisut kaikille renkaille
Rengasrumba edessä? Tutustu Ovelan fiksuihin säilytysratkaisuihin renkaille
Kevät tarkoittaa monelle autonrenkaiden vaihtoa, mutta mihin talvirenkaat laitetaan kesän ajaksi? Ovellan rengassäilytysratkaisut pitävät autotallin tai varaston siistinä ja renkaat hyvässä kunnossa kauden yli. Lue, miksi oikeanlainen säilytys kannattaa – ja miten se onnistuu helposti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton