• Etusivu
  • Rakentaminen

Rohkea aluevaltaus

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Honkarakenne Oyj
Julkaistu 06.10.2008
200810_13484.jpg

Pietarin Asuntomessualueella on tarjolla puu- ja kivitaloja.

Neljä suomalaista rakennusyritystä teki rohkean päätöksen toteuttaa markkinointikonseptina suomalaistyyppiset asuntomessut Kymlenossa, joka sijaitsee Pietarista 25 km koilliseen, reilun tunnin ajomatkan päässä. Messujen startti viivästyi kuukauden verran, mutta nyt messut ovat avoinna vielä marraskuun puoliväliin saakka. Alueella on kaikkiaan 26 asuntoa, joista 12 on avoinna messuvieraille.

Hongalla yksi talo

Eräs rohkeista mukaan lähteneistä yrityksistä oli Honkarakenne Oyj, joka on rakentanut alueelle yhden talon, Honka Mansikan. Kaksikerroksisen Honka Mansikan korkeat oleskelutilat, keittiö sekä yläkerran aula muodostavat yhdessä edustavan kokonaisuuden. Talossa on neljä makuuhuonetta, kolme wc:tä, saunaosasto sekä yläkerrassa oma pesuhuone. Toisen kerroksen aulassa sijaitsee monikäyttöinen oleskelu- ja TV-tila. Osittain katettu ulkoterassi ja kuisti tuovat taloon lisää tilaa. Asuinpinta-alaa Honka Mansikassa on 150 m². Talon muoto, tilaratkaisut ja varustetaso eivät poikkea juurikaan siitä, mihin suomalaiset ovat tottuneet.

Katso Rakentaja.fi TV:Asuntomessut Pietarissa

Honka Mansikka.
Honka Mansikka.

Выставка-ярмарка малоэтажного жилья по-соседству, в Санкт-Петербурге.

Выставки-ярмарки жилья – очень финское явление и общими усилиями финны экспортировали идею в Россию, а точнее в Санкт-Петербург. И поэтому вид улицы на территории ярмарки – как будто из Финляндии, хотя привычной в Финляндии суеты в Кюмлено заметно не было.

Смелое завоевание территории

Четыре финские строительные компании сделали смелый шаг, решившись на строительство выставки-ярмарки малоэтажного коттеджного строительства по финскому образцу в Кюмлено, в 25-ти км на северо-восток от Санкт-Петербурга. Открылась выставка с опозданием на месяц, время работы выставки продлено до середины ноября. В зоне выставки построено 26 домов, из которых 12 открыты для посетителей.

Дом компании "Honka"

Одна из смельчаков, решившихся на участие в проекте, компания "Honkarakenne", построившая полутораэтажный дом общей площадью 150 кв.м по имени "Mansikka"-("Клубничка"). В ней 4 спальни и 3 туалетных комнаты. Внешнее архитектурное решение, планировка и внутренняя комплектация идентичны уровню,удовлетворяющему финского покупателя.

Смотри фото от "Rakentaja.fi": Выставка-ярмарка в Санкт-Петербурге

Honkarakenne Oyj
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

201312_37350.jpg
Hirsirakennuksessa korkeatasoinen asuinmukavuus
Hirsi on ikivanha rakennusmateriaali, jonka käytölle on monta perusteltua syytä. Massiivipuu tasaa kodin ilmankosteutta jo luonnostaan, jolloin huoneilma ei ole liian kuiva tai kostea. Tuloksena on terveellinen koti, jossa on hyvä sisäilma, miellyttävä akustiikka ja kosteusturvalliset rakenteet. Samalla hirsitalo on pitkäaikainen ja kestävä valinta myös tuleville polville.Tutustu Hongan laajaan valikoimaanJätä yhteydenottopyyntö Hongan edustajalle
201312_37422.jpg
Hirrestä unelmiesi koti suunnittelupalvelun avulla
Moderni vai perinteinen? Valmiilta markkinoilta ei aina löydy juuri sitä omaa unelmien kotia –mikä silloin avuksi? Suunnittelupalvelun avulla saat luotua haaveidesi kodin yhdistelemällä eri malleja tai kokonaan oman ja täysin uniikin, juuri itsesi näköisen kodin. Haaveilu on siis sallittu.Suunnittelun lähtökohtana on yleensä omien yksilöllisten tarpeiden kartoitus. Perheen koko, harrastusten vaatimat tilatarpeet ja rakennuspaikan tuomat mahdollisuudet. Kun teet suunnittelusopimuksen Honka-myyjän luona, voit olla varma että perheesi koti on yksilöllinen ja tarpeitanne vastaava pitkäikäinen koti.Tutustu Honka-hirsitalojen laajaan valikoimaan
20141_37539.jpg
Onko unelmissasi oma hirsitalo?
Yhä useampi suomalainen haaveilee omakotitalosta. Välttämättä kivitalo tai perinteinen puurunkoinen ratkaisu eivät tunnu omilta. Moderni hirsirakentaminen tarjoaakin lähes rajattomat mahdollisuudet suunnitella yksilöllisiä ja juuri omiin tarpeisiin kohdennettuja ratkaisuja, leikkiä persoonallisilla yksityiskohdilla ja eri materiaalien yhdistämisellä. Aikaa ja muotivirtausten heilahteluja kestävä Honka miellyttää silmää vielä vuosikymmenienkin päästä.Tutustu Honka omakotimallistoon tästäJätä yhteydenottopyyntö!
20128_31842.jpg
Saunatilan suunnittelu
Sauna on meille suomalaisille melkeinpä pyhäasia. Se on paikka, jossa puhdistaudutaan ja rentoudutaan. Siksi hyvin toimivalla ja tunnelmallisella saunalla on iso merkitys osana laadukasta asumista. Hyvät löylyt eivät kuitenkaan ole itsestään selvyys. Suunnittelemalla ja mitoittamalla tilan rakenteet, materiaalit, kiuas, ilmanvaihto ja valaistus oikein, saadaan saunasta tarkoituksen mukainen tila, joka palvelee saunojia parhaalla mahdollisella tavalla.Tässä artikkelissa keskitytään saunatilan mitoitusta ja rakenteita koskeviin rakennusmääräyksiin sekä hyvän rakentamistavan mukaisiin ohjeisiin, jotka tulee huomioida suunnittelussa.
20153_42696.jpg
Lämmintä vettä mökille, talliin tai grillikatokseen
Oras Safira-mökkihana/vedenlämmitin -yhdistelmällä saa helposti lisää mukavuutta vapaa-aikaan. Jos mökille, kesäkeittiöön, grillikatokseen tai autotalliin tulee kiinteä kylmävesijohto ja sähkö, sinne on helppo järjestää myös tiskaus- tai käsienpesupiste Oras Safira mökkihanan avulla.Sekä hana että 5 litran vedenlämmitin tulevat yhdessä paketissa.Hanan virtaama on 5 litraa minuutissa.Asentaminen on helppoa – tarvitaan vain kylmävesiliitäntä ja sähkö.Saatavissa sekä pesuallas- että keittiöversiot: 1003F ja 1023F.
20207_65846.jpg
Hevosmuurahainen tuhoaa puurakenteita - pidä varasi!
Suomesta löytyy noin 60 muurahaislajia, joista hyvin harva laji aiheuttaa mitään vahinkoa. Muurahaisia pidetään siis tuholaisina, vaikka oikeastaan ovat tärkeitä petoja. Puutarhassakin niistä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Yksi laji eroaa kuitenkin muista sisätiloihin päästyään – suurin muurahaislajimme hevosmuurahainen.Lähdettäessä torjumaan muurahaisia sisätiloissa, on otettava huomioon vuonna 2022 voimaan tulleet uudet rajoitukset ulkokäyttöön kuluttajille tarkoitetuille hyönteismyrkyille. Muurahaismyrkyt ovat voimakkaita myrkkyjä, jotka tappavat muurahaisten lisäksi muitakin hyönteisiä käsittelyalueelta. Lisäksi monet myrkyt eivät häviä ympäristöstä, vaan leviävät sateen mukana ympäröivään luontoon.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton