• Etusivu
  • Varusteet

Onko 72 tunnin varautumissuositus sinulle tuttu?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.09.2024
72-tunnin-varautuminen-1920x1080

Kotivara alkaa palata sanana suomalaisten tietoisuuteen.

Myrskytuulten tuomat sähkökatkot yleensä muistuttavat, miten moni arkinen asia tarvitsee sähköä toimiakseen. Jokaisen kotitalouden tulisi varautua pärjäämään häiriötilanteessa vähintään 72 tuntia ilman viranomaisten apua. Tällöin kotoa tulisi löytyä koko perheelle ruokaa ainakin kolmeksi vuorokaudeksi, jos kauppaan ei syystä tai toisesta pääsisi.

72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille. Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jossa kauppoja on suljettava, julkinen liikenne on pysähdyksissä, eivätkä maksukortit toimi.

Kotona elämää hankaloittaisivat jääkaapin ja pakastimen lämpiäminen, ruoanvalmistuksen haasteet, lämpötilan lasku ja valaistuksen puute sekä mm. se, ettei WC:tä voi vetää, jos ei ole sähköä, joka pumppaisi vettä pönttöön.

Pohjanmaalta löytyy paljon osaamista kotivaraan ja varautumiseen liittyen

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö pyysi muutamia pohjalaisia tutustumaan sivulla 72tuntia.fi oleviin varautumisohjeisiin ja miettimään omaa varautumistaan.

Laihialla asuva Päivi Pulli kertoo, että heillä on miehensä kanssa tapana käydä kaupassa aika usein, mutta jos kauppaan ei pääsisi, heillä ei olisi hätää. Pakastimesta löytyy marjoja, sieniä, hirvenlihaa, lohta, leipää ja jäätelöä.

– Ruoanvalmistuskin onnistuisi ilman sähköä, sillä meillä on kaasugrilli, puu/hiiligrillit ja retkikeitin. Ja koti pysyisi lämpimänä, koska meillä on varaava takka, jossa on myös leivinuuni, Pulli jatkaa.

Retkeilijän varustus auttaa

Pullin kotoa löytyy asuntovaunu- ja retkeilyharrastusten takia vesikanisteri ja runsaasti retkeilyvälineitä, kuten otsalamppuja ja jopa ladattava retkisuihku. Asuntovaunua on mahdollista lämmittää ja jääkaappia viilentää kaasulla. Lisäksi kotipihalla on puilla lämpiävä sauna ja palju.

Vikbyssä asuva Sören Stenroos ei ole tullut ajatelleeksi vedenjakeluhäiriöihin varautumista.

– Meillä ei ole kaupasta ostettua pullovettä kaapissa, mutta pihalla on kyllä vanha kaivo, josta saisimme juomavettä meidän kolmelle hevosellemme, Stenroos miettii.

Kotivara

– Jos kauppaan ei syystä tai toisesta hetkeen pääsisi, ruoka ei olisi meidän perheellemme ongelma. Tyttöystäväni ostaa kerralla aina niin paljon ruokaa. Meillä on säilykkeitä, mysliä ja kaikenlaista ruokaa laatikot täynnä. Meidän perheemme pärjäisi niillä varmasti ainakin viikon.

Stenroos kertoo, ettei sähkökatko aiheuttaisi perheelle haasteita edes ruoanlaiton suhteen, sillä keittiössä on vanha puuhella.

Stenroosilla on mökki, hän harrastaa metsästystä ja hoitaa hevostallia, joten kotoa löytyy paljon sellaisia tarvikkeita, joista olisi häiriötilanteessa suuri apu. Hänellä on vesikanistereita, otsalamppuja, pattereille toimiva radio ja varavirtalähteitä kännykän lataamiseen.

Testaa, oletko varautumisen mestari >>>

Kansalaisia muistutetaan varautumisesta laajan viranomaisharjoituksen yhteydessä

Häiriöt sähkönjakelussa ja vesihuollossa teettäisivät töitä monien eri alojen viranomaisille. Syys-lokakuun aikana aluehallintovirastot eri puolilla Suomea järjestävät viranomaisille valmiusharjoituksia, joissa käydään läpi erilaisissa häiriötilanteissa eteen tulevia tehtäviä ja vastuita.

Laajassa häiriötilanteessa viranomaisille tulisi lyhyessä ajassa paljon tehtäviä, eikä heillä olisi mahdollisuutta päästä nopeasti paikan päälle jokaista ongelmaa ratkomaan. Näin ollen on jokaisen oman ja yleisen turvallisuuden kannalta tärkeää, että jokaisessa perheessä olisi mietitty, miten mahdollisiin häiriötilanteisiin voisi varautua ennakolta ja miten tulisi toimia esimerkiksi pitkittyneen sähkökatkon tai vedenjakeluhäiriön aikana.

Jos on valmiiksi miettinyt, miten oma perhe pärjäisi mahdollisessa häiriötilanteessa, myös häiriötilanteesta toipuminen nopeutuisi merkittävästi ja samalle ennaltaehkäisisi erilaisia vahinkoja.

Sähkökatkon aikana

Sähkökatkon tapahtuessa on tärkeää sammuttaa sähkölaitteet. Katkaise virta liedestä, silitysraudasta, kahvinkeittimestä ja pesukoneesta, koska ne voivat aiheuttaa tulipalon, kun sähköt palaavat. Sähkökatkon tapahtuessa talvella koti voi viiletä nopeasti. Vinkkejä lämpimänä pysymiseen ja muita ohjeita sähkökatkon varalle löydät 72tuntia-sivustolta.

72 tunnin suositus tunnettuus kasvussa

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö teettää joka syksy kyselytutkimuksen, jossa kartoitetaan 72 tunnin varautumissuosituksen tunnettuutta. Positiivista on, että tunnettuus on selvästi kasvanut ja syksyllä 2021 jo lähes miljoona suomalaista tuntee varautumissuosituksen.

Tunnettuuden kasvuun on syynä ollut myös pandemia-aika. Erityisesti termi kotivara, eli kotona oleva varasto ruokaa ja juomaa, alkoi uudestaan vakiintua sanavarastoomme. Kotivara on merkittävä osa 72 tunnin varautumissuositusta.

Tietoa tutkimuksen tuloksista

Varusteet
asuminen
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

asukas keskustelee remontin työnjohtajan kanssa ja he katselevat suunnitelma paperia remontoitavassa huoneessa
Taloyhtiön kunnossapito- ja muutostyöt
Kunnossapitovastuu yhtiön rakennuksesta ja muista tiloista jaetaan osakkeenomistajien ja yhtiön kesken asunto-osakeyhtiölain 4. luvun ja 2 §:n säännösten mukaisesti. Laista aiheutuva kunnossapitovastuu on sikäli tahdonvaltainen, että yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä laista poikkeavasti kunnossapitovastuun jaosta. Asunto-osakeyhtiölain velvoitteista kertoo porilainen asianajaja Markku Asmala Asianajotoimisto Asmala Härmäläinen Santavuo Oy:stä.
20224_77803.jpg
Kun lutikka eli lude valtaa kodin, miten pitää toimia?
Lude, lutikka tai seinälude on taloyhtiöissä yleistyvä riesa, joka salamatkustaa asuntoon yleensä lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä nopeasti, sillä pahimmillaan ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin huoneistoihin.
minitalo talo varjon julkisivukuva. Mustalla laudalla vuorattu merikontin kokoinen ja muotoinen minitalo. Julkisivussa on yksi pitkä ja matala ikkuna
Arkkitehti Matti Kuittinen esittelee minitalon: Kurkista sisään Talo Varjoon
Talo Varjo on pieni omakotitalo, joka on rakennettu kierrätetyistä ja uusiokäytetyistä materiaaleista. Se on osa Tiny Homes -tutkimusprojektia, jota johtaa arkkitehti ja professori Matti Kuittinen. Kuittinen haluaa tutkimuksella osoittaa muun muassa, miten omakotiasuminen voidaan tehdä mahdollisimman vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi. Haastattelussa Kuittinen kertoo näkemyksiään minitalo-konseptista sekä kiertotalouden lisääntyvästä tärkeydestä rakennusalalla.
202212_80484.jpg
Keittiötrendit 2023 - värikylläisyyttä ja vastuullisia valintoja
Kestosuosikki valkoisen rinnalla suomalaisissa keittiöissä on nähty jo pitkään erityisesti harmaata ja pehmeän murrettuja värisävyjä. Värien käytöstä ei luovuta tänäkään vuonna, vaan suunta on jälleen jopa astetta värikylläisempään päin.
20105_21832.jpg
Löylynautinto kuntoon
Saunan remonttia suunniteltaessa kannattaa miettiä, miten toimiva ilmanvaihto toteutetaan. Hyvin toteutettu ilmanvaihto lisää löylyjen tuomaa nautintoa ja kuivaa tilat kylpemisen jälkeen. Sauna pysyy jatkuvasti raikkaana ja sinne on mukava mennä kerta toisensa jälkeen.Venttiilit Jäsentukusta
20123_30012.jpg
Ethän vähättele sisäilman laatua
Asuintiloja saneeratessa usein unohdetaan ilmastoinnin merkitys. Kun saneeraus on suoritettu, ihmetellään sisäilman tunkkaisuutta. Huomataan, että tiloista on tullut tiiviimpiä kuin ne olivat ennen. Siksi olisikin jo saneerausta suunniteltaessa otettava yhdeksi tarkastelukohteeksi toimiva ilmanvaihto.Venttiilit Jäsentukusta

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton