• Etusivu
  • Rakentaminen

Normeja karsimalla ja riittävällä tonttitarjonnalla asuntorakentamisen kustannukset kuriin

Rakentajan toimitus
Julkaistu 17.03.2011
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Suomen Vuokranantajat ja Rakennusteollisuus RT peräänkuuluttavat rakentamismääräysten keventämistä ja tonttitarjonnan lisäämistä asuntokustannusten hillitsemiseksi. Pula kohtuuhintaisista asumisratkaisuista on paheneva ongelma etenkin Helsingin seudulla. Tilanteen helpottaminen edellyttää riittävää uudisasuntotuotantoa pitkällä aikavälillä ja rakentamiskustannusten kurissa pitämistä.

Asuntoihin kohdistuvien vaatimusten kasvu ja tonttitarjonnan ongelmat ovat näkyneet viime vuosina sekä vuokrien että omistusasuntojen hintojen nousuna etenkin kasvukeskuksissa. Esimerkiksi Helsingissä uusien vuokrasuhteiden vuokrataso on noussut noin viidenneksen vuodesta 2005.

"Elämä on näköalatonta, jos vuokranmaksun jälkeen ei jää vapaata käyttörahaa. Kaikki järkevät toimenpiteet kustannusten karsimiseksi on tehtävä. Pommisuojat nostavat asuntojen hintaa turhaan, samoin inva-kylpyhuoneet hissittömien talojen ylemmissä kerroksissa. Vain Suomella on EU:ssa varaa näihin kahteen säännökseen toteutetussa laajuudessa", Suomen Vuokranantajat ry:n puheenjohtaja Antti Arjanne sanoo.

Viranomaisohjaus nostaa hintoja

Rakentamismääräysten muutokset ovat kasvattaneet asuntotuotannon kustannuksia etenkin pääkaupunkiseudulla kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Lisäpainetta luo lähivuosina energiatehokkuusvaatimusten kiristyminen entisestään. Rakennusteollisuuden ja Vuokranantajien mielestä nyt olisikin korkea aika tarkastella määräyksiä kriittisesti ja lieventää sääntelyä tietyiltä osin.

Esimerkiksi väestönsuoja- ja esteettömyysvaatimukset nousivat esiin turhia kustannuksia aiheuttavina tekijöinä jo ympäristöministeriön niin sanotuissa Normitalkoissa vuonna 2009. Myös Kilpailuviraston tämän vuoden tammikuussa julkaisemassa selvityksessä "Viisas sääntely – toimivat markkinat" kiinnitetään huomiota rakennusalan liialliseen ja epätarkoituksenmukaiseen sääntelyyn.

"Normitalkoissa selvitettiin normeihin liittyviä ongelmia, mutta ne jätettiin korjaamatta. Määräyksiä pitää jatkossa yksinkertaistaa ja karsia. Myös Helsingin alueen 75 neliön keskipinta-alavaatimuksesta tulee viimein luopua", Arjanne esittää.

Tonttitarjonnan ongelmiin pitää puuttua

Suomen suurimmissa kaupungeissa tonttien saatavuus ja hintakehitys vaikuttavat asuntojen hintoihin enemmän kuin rakentamiskustannusten kehitys.

"Kasvukeskusten tulee kaavoittaa rakentamiskelpoista ja sijainniltaan edullista tonttimaata huomattavasti nykyistä enemmän. Puute sopivista tonteista on ollut koko 2000-luvun suurin yksittäinen omistusasuntotuotantoa jarruttava tekijä", Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti painottaa.

Pipatin mukaan Helsingin seudun ympäristöpalvelujen tuore rakennusmaavarantoja koskeva laskelma osoittaa myös perättömäksi epäilyn, että rakennusliikkeet itse panttaisivat rakentamattomia tontteja arvonnousun toivossa. Rakennusliikkeiden osuus alueella olevasta rakennusoikeudesta on suhteellisen pieni, ja valtaosa rakennusoikeudesta on yksityisten ihmisten ja kuntien omistuksessa.

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20234_81380.jpg
Remontoi mökkikeittiö edullisesti kesäksi: hyödynnä nyt kampanjatarjous!
Enää mökille ei suunnata pelkästään lomiksi tai viikonlopuiksi. Toiveet ja tarpeet kakkoskodin varustetasosta ja toiminnallisuudesta ovat voineet muuttua, eivätkä esimerkiksi nykyiset kodinkoneet tai työskentely- ja säilytystilat ehkä tunnukaan riittäviltä. Onneksi mökkikeittiön remontti on mahdollista toteuttaa yllättävänkin edullisesti ja nopeasti, joten jos aloitat remonttiprojektin nyt, ehdit nauttia tulevasta kesästä uudessa upeassa keittiössä.
20233_81321.jpg
RK Palotiiviste palo-ovien tiivisteeksi
Rakennuksessa on tiloja, jotka pitää palo-osastoida. Omakotitaloissa tämä usein rajoittuu pannuhuoneisiin. Palo-osastointiin kuuluu sekä määräykset täyttävät sisä- ja kattorakenteet että ikkunat ja ovet. Palo-osastoinnissa pannuhuoneessa myös ovien sekä ikkunoiden tiivisteiden ja tiivistämisen on oltava palonkestäviää.
20155_43306.jpg
Maanvaraisen alapohjan turvallinen eristys
Lujuuden ja korkean vesihöyrynvastuksensa ansiosta Finnfoam sopii erinomaisesti alapohjarakenteisiin. Finnfoamin ominaisuuksien ansiosta maanvaraisen laatan toimivuus sekä vikasietokyky paranevat merkittävästi. Tutustu eristeeseen sekä katso asennusvideo.
202111_73598.jpg
Millä tiivistät kiukaan hormiliitoksen oikein?
Vanhan saunan kiukaan vaihtaminen sujuu helposti. Hommataan uusi kiuas tai vaihdetaan kiuasmallia kokonaan. Kiuas asentuu paikoilleen muitta mutkitta, mutta millä puilla lämpiävän kiukaan hormi pitäisi tiivistää niin, että se on tehty oikein?
20115_25991.jpg
Viikon kysymys: Perustukset kalliolle?
Kysymys:Talo tulee kallion päälle, jossa kallio on suhteellisen tasaista. Kuinka hankalaa on tehdä perustukset kalliolle? Jotta saadaan tasaista, täytynee räjäyttää ja täyttää murskeella? Onko tämä kallista pääkaupunkiseudulla? Entä salaojitus? Kallion "alapuolella" on tontti, johon aletaan rakentaa paaluperusteista taloa. Vedet valuvat kalliolta toiselle tontille. Lienee meidän tehtävä ohjata vedet valumaan pois päin toisen talosta? Tontista ei ole vielä tehty lopullista kauppaa, vaan se sovitaan jahka kustannuksista on saatu hieman selvää.
20175_49128.jpg
VILPE® ECo Ideal Wireless ohjaa ilmanvaihtoa
Onko kylpyhuoneessa liian kostea ilma suihkun jälkeen?Tuntuuko ilma tunkkaiselta, kun avaat kotioven?Eikö ilmanvaihdon teho riitä kesäisin?Mistä edullinen ilmanvaihtojärjestelmä kotiin ja kesämökille?Miten saat raikkaan sisäilman helpoiten?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton