• Etusivu
  • Talo

Laske ja analysoi tarkoin korkokaton kustannukset!

Rakentajan toimitus
Julkaistu 01.03.2010
20103_20613.jpg

Pankkilainojen korot ovat edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Yleisimmin asuntolainojen viitekorkona käytetään vuoden euriboria, joka on nyt n. 1,22 %:n tasolla. Päälle tulee pankin marginaali, joka on tällä hetkellä n. 1 %:n tasolla. Viitekorkoihin vaikuttaa eniten inflaation taso. Näillä näkymin Euroopassa ja Suomessa inflaatio tulee olemaan maltillinen ainakin vuoden – kahden ajan. Mikäli inflaatio, eli hintojen yleinen kehitys pääsee jatkossa kovempaan vauhtiin, kertoo se yleensä myös asuntoihin sidotun omaisuuden arvonnoususta. Kansainvälisessä vertailussa Suomen asuntojen hinnat ovat maltillisella tasolla, joten asuntojen voimakas hintojen lasku on tuskin mahdollista. Korkojen noustessa maksat enemmän korkoa, mutta omaisuutesi arvo puolestaan nousee. Muistettava on kuitenkin, että oman talouden tasapainon varmistamiseksi on varauduttava jatkossa korkojen nousuun niiden yleiselle pitkäaikaiselle, n. 5 %:n tasolle. Nyt on meneillään pankkien yhteinen kampanja korkokaton markkinoinnissa. Kannattaako korkokatto vai ei, laske se tarkoin. Alla olevassa laskelmassa kysyttiin eräältä keskeiseltä asuntorahoittajalta korkokaton ja kiinteäkoron hintaa. Laskimme vertailun tasaerälyhennyksellä, jossa lainaa lyhennetään tasaerin ja päälle lisätään korko.


Keskustele aiheesta...

Pitempiaikainen kiinteäkorko, korkokatto vai laina sidottuna esim. vuoden Euriboriin ?

Teimme esimerkkilaskelman 200 000 euron / 20 vuotta asuntolainalle. Vertailimme kolmea vaihtoehtoa:

  • Tasalyhennyslaina (peruslaina), vuoden euribor, pankin marginaali 0,95 %.
  • Tasalyhennyslaina, vuoden euribor, pankin marginaali 0,95 % + alkuun viiden vuoden kiinteä korko.
  • Tasalyhennyslaina, vuoden euribor, pankin marginaali 0,95 % + korkokatto yli 4 % koroille.

Arvioimme euriborin nousevan vuoden 2011 alkuun mennessä 2,05 % (+0,83 %) ja jatkossa neljän vuoden aikana 0, 5 % vuodessa, siten että vuonna 2014 korko olisi 4,5 % eli lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Korot voivat luonnollisesti nousta enemmän tai parhaassa tapauksessa maltillisemmin. Myös useat pankit arvioivat korkojen nousua em. mukaisesti, kylläkin dramaattisemmin sanankääntein "skenaariona".

Kiinteä korko 5 vuotta, jonka jälkeen 12 kk euribor + marginaali

Nyt esimerkkipankki tarjosi viiden vuoden kiinteäksi koroksi 4,15 %. Koron tulisi olla alle esimerkkilaskelman 3,42 %:n keskikoron, jotta kiinteäkorkoinen laina olisi kilpailukykyinen peruslainalle.

Korkokatto 4 %:n ylimenevälle korolle

Lähes jokaisen pankin tarjontaan kuuluu korkokatto. Korkokatossa myydään ikään kuin vakuutus ylimenevälle korolle. Esimerkkitapauksessa pankki tarjoaa korkokaton viideksi vuodeksi 4 % korolle. Korkokaton hinta on tällöin 6360 euroa, joka maksetaan lainaa ottaessa. Laskennallisesti korkokatto on 1,5 vuoden korko nykyisellä korkotasolla. Koron tulee loppuvuosina nousta yli viiden prosentin, jotta korkokatto alkaa tuottaa. Kannattaa siis laskea tarkoin, millä ehdoilla korkokaton ottaa.

Yhteenveto

Korkojen noustessa esitetyllä tavalla selvästi edullisin vaihtoehto on sitoa laina 12 kuukauden euriboriin "ilman mausteita".

Asuntolaina 200 000 euroa

  • Laina-aika 20 vuotta
  • Lyhennystapa, tasaerälyhennys (alkupääoma jaettuna 240 kuukaudella + korko)

Yhteenveto

Korkojen noustessa esitetyllä tavalla, kiinteä korko tai korkokatto annetuilla arvoilla tuntuu suorastaan "höynäytykseltä". Korot voivat toki nousta reippaamminkin, mutta ennen kuin korkokatosta tai kiinteästä korosta olisi hyötyä tulisi korkojen nousta heti ensimmäisen vuoden jälkeen 5 %:n tasolle. Korkokaton kalleutta lisää korkokaton suuruisen pääoman lisätarve. Korkokatto on voimassa koko laina-ajan.

Ohjeeni: Laske ja analysoi!

Hannu Myöhänen, Suorakanava Oy, toimitusjohtaja.

Lisää aiheesta myös Taloussanomissa...

Keskustele aiheesta...

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

42_P_152962_1.jpg
Keskuspölynimurin asennus uuteen omakotitaloon - katso video
Katso video Allaway-keskuspölynimurin, imurasian ja pölypussin asennuksesta. Asennuskohde on yksilöllinen omakotitalo, jonka suunnittelussa asukas on ollut alusta alkaen mukana. Perheen edellisessäkin kodissa oli Allavay-keskuspölynimuri, johon oltiin oltu tyytyväisiä, joten Allaway oli luonnollinen valinta uutta kotia rakentaessa.Yksiköksi valikoitui moderni Z45i, joka asennetaan videolla pölypussisarjan kanssa. Z45i on hyvä ratkaisu älytoimintojensa takia; imurin toimintoja ja pölypussin täyttöastetta voi seurata helposti Allaway-sovelluksen kautta. Optima-imurasia on nopea asentaa ja huomaamaton lisä valonkatkaisijoiden vierellä.
20187_53770.jpg
Työtehoseura arvioi asuntomessukohteet
Vuoden 2018 Asuntomessut järjestetään 6.7.-5.8.2018 Porissa. Kävelymatkan päässä keskustasta sijaitsevalla Karjarannan messualueella on 28 pientalokohdetta, yksi korjausrakentamis- ja yksi rivitalokohde, hoivapalvelun ja asumisen Virkkulankyläyksikkö sekä lasten päiväkoti. TTS:n asiantuntijat tutustuivat kohteisiin ja poimivat niiden keittiöistä muutamia toimivuuteen vaikuttavia toteutuksia.Työtehoseuran arvioinnissa tarkasteltiin keittiöiden toiminnallisuutta, esteettisyyttä, ekologisuutta ja turvallisuutta. Tarkastelun alla olivat muun muassa kodinkoneiden ergonominen sijoittaminen, lasku- ja säilytystilat, kalusteiden mekanismit ja keittiön yleinen toimivuus. "Keittiö on usein asunnon kallein ja käytetyin tila, joten toimivuus on tärkeää. Toiminnallisuudelle on olemassa tietyt perussäännöt, mutta käyttäjien toiminta ja tarpeet ratkaisevat lopulta sen, miten toimivaksi ja täydelliseksi kukin keittiönsä kokee" toteaa tutkija Tarja Marjomaa TTS:sta.
20174_49044.jpg
Kourut kuntoon, vähemmän huolia
Yksi Vesivekin tuotekehityksen kirkkaimmista helmistä on alumiininen Arvo-kouru, joka valmistetaan aina paikan päällä oikeaan mittaansa. Arvo on saumaton kouru, joka ei vuoda liitoskohdista. Yksi sen suurimmista ja näkyvimmistä valteista on ulkonäkö, joka pysyy puhtaana ja kiiltävänä ulkopäärmeensä ansiosta vuodesta toiseen.Tilaa esite >>
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Teknisten asiakirjojen kokoaminen
Toimenpiteet:Projektipäällikkö selvittää suunnittelijoiden kanssa yhdessä eri urakkatarjouspyyntöihin liitettävät tekniset asiakirjat.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:TarjouspyyntösuunnitelmatHyväksyntä:Projektipäällikkö
20205_64673.jpg
Äänestä, mistä materiaalista rakentaisit oman terassin?
Terassien rakentaminen on alkanut tai alkamassa. Materiaaleja terassin rakentamiseen löytyy ja myös yhtä monta mielipidettä siitä, mikä on paras ratkaisu. On puuta, puun ja muovin sekoitetta, kiveä ja betonia.Nyt pääset äänestämään suosikkiasi. Kulloinkin äänestyksen kärjessä oleva materiaali näkyy listan ylimpänä. Otetaan selvää, mistä suomalaiset rakentaisivat terassinsa. Kun olet antanut äänesi, päivitä sivu,ja näet uusimman listauksen.
20081_7820.jpg
Tulikiven luonnonkivet...
Luonnonkivi henkii yksilöllisyyttä, aitoutta ja arvokkuutta. Rakennusmateriaalina siinä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla käytännöllisyys, esteettisyys ja kestävyys. Luonnonkivi on myös vaivaton ratkaisu, kun luotat ammattilaisiin jo suunnitteluvaiheessa.Useimpien rakentajien toiveena on valita materiaalit, jotka tarjoavat silmänruokaa, mutta vaativat vähän huolenpitoa. Luonnonkivet helpottavat olennaisesti pintojen kunnossapitoa, sillä ne ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Ne sopivat yhtä hyvin niin uudispihoihin kuin saneerattavaan pihaan. Luonnonkiven ominaisuuksia arvostetaan, mikä merkitsee arvonnousua kiinteistölle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton