• Etusivu
  • Rakentaminen

Lapsille runsaasti puuhaa Valkeakosken asuntomessuilla

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.01.2024
20097_17719.jpg

Messualueen leikkipuisto. (Valokuva: Antero Tenhunen)

Lapset on otettu erityishuomioon Valkeakosken asuntomessutapahtumassa. Lapsille riittää puuhaa niin vanhempien seurassa kuin Muksulassa lastenhoitajien valvonnassa. Muun muassa kotieläinpiha, lasten taidepuisto ja Pikkutaitaja-talo tarjoavat perheen pienimmille vauhdikkaan ja elämyksellisen messupäivän.

Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry:n Pikkutaitaja-talossa ja sen piha-alueella nuoret messukävijät pääsevät itse kokeilemaan samoja töitä, joita messutalojen ja koko messualueen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito vaativat. Pikkutaitajassa lapset voivat itse kokeilla oikeaa kaivuria, maalata, muurata mosaiikkia, suunnitella tulevaisuuden messutaloa tai harjoitella talonrakentamista messutalon pienoismallilla.

Messualueella sijaitsevalla kotieläinpihalla asustavat messujen ajan ponitamma Ajoksen Geisha ja -varsa Ajoksen Pepsi, kyyttövasikat Eemeli ja Elmeri, kaksi ryhmää kaneja sekä lampaita laiduntamassa maisemahoitotöissä. Messualueella on 24.7. lähtien myös aasit Kiira ja Keke. Tietoiskujen ja eläinesittelyjen lisäksi Hämeen ammatti-instituutin toteuttamalla kotieläinpihalla on maksullista toimintaa: eläinpihalla järjestetään muun muassa ajelutusta valjakkokärryillä 19.-22.7., talutusratsastusta ja kärryajelua shetlanninponeilla 25.-26.7. ja talutusratsastusta aaseilla 1.-2.8. sekä 8.8.-9.8.

Kotieläinpihan vieressä olevassa monipuolisessa toimintapuistossa on leikkivälineitä, kuten peliareena vauhdikkaalle Panna-jalkapallopelille. Futsal-pelaajat järjestävät areenalla pelinäytöksiä sekä opastavat lapsia pelin saloihin lauantaisin klo 12-15.

Asuntomessualueella on myös Taikatilukset-puistoalue, jossa koko perhe pääsee ihastelemaan Valkeakosken kuvataidekoulun ja käsityökoulun 6-18-vuotiaiden oppilaiden tekemää taidetta. Oppilastyönäyttely rakentuu puiston teemojen – metsä, polut ja vesiaihe – ympärille lasten ja nuorten mielikuvituksen värittämänä. Näyttelyssä metsän ovat vallanneet majoissa ja puissa asustelevat mielikuvitusotukset, metsään kasvaneet fantasiakasvit ja värikäs kuvamaailma. Esillä on keramiikkaa, paperimassaveistoksia, luonnonmateriaalirakennelmia, mosaiikkia sekä maalauksia kankaalle ja puulle. Lasten taidepuiston ovat suunnitelleet yhteistyössä Valkeakosken kuvataidekoulu, käsityökoulu sekä Hämeen ammattikorkeakoulun maisemansuunnittelun opiskelijat.

Sääksmäen seurakunnan järjestämään Kaksplus Muksulaan voi puolestaan jättää 2-7-vuotiaat lapset lastenhoitajien seuraan leikkimään, lukemaan ja askartelemaan vanhempiensa messukierroksen ajaksi. Hoitomaksu on lasta kohden 5 euroa/alkava tunti. Muksulasta löytyy myös vauvojen hoitotila hoitopöytineen ja pesumahdollisuuksineen.

Viimeisenä viikonloppuna, lauantaina 8.8. ja sunnuntaina 9.8., asuntomessujen kohteessa 18 "Aurinkotuuli" vierailevat Ti-Ti-nallet. Suosittuja nalleja voi käydä tervehtimässä kohteessa kello 11-13 ja 14-16.

Lisätietoa Valkeakosken asuntomessuista...

Rakentaminen
asuminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Valtioneuvoston asetus väestönsuojista sekä niiden laitteista ja varusteista
Sen lisäksi, mitä pelastuslaissa säädetään, rakennuksen omistajan tulee huolehtia siitä, että väestönsuojan koko, rakenne ja sijainti täyttävät Valtioneuvoston asetuksen mukaiset vaatimukset.Väestönsuojista pelastuslaissa...
allaway-makuuhuone-keskuspolynimuri-mikropoly
Keskuspölynimurilla raikas ja puhdas sisäilma
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka paljon pystyt imurilla vaikuttamaan kotisi sisäilmaan? Tuskin se ensimmäisenä tuleekaan mieleen silloin, kun imuria on hankkimassa. Sisäilman laadulla on tunnetusti yhteys terveyteen sekä hyvinvointiin, sen myötä ei olekaan samantekevää, millaisilla välineillä kodin sisäilmasta pidetään huolta.
202212_80476.jpg
Maukasta ruokaa arkeen ja juhlaan takalla
Joulu on täynnä perinteitä, niin ruokien kuin tapojenkin suhteen. Mutta mitäpä jos hieman testaisikin jotain uutta tämän joulun kunniaksi ja kokkaisikin jouluherkut takalla?Takka on erinomainen keino valmistaa myös ruokaa – miksipä ei siis hyödyntäisi tuplasti sen suoman lämmön. Kodin lämmitykseen sekä ruoan laittoon.Ja miksi jättää takkakokkausta ainoastaan jouluun, hyödynnä monipuolisia reseptejä koko lämmityskauden ajan.
nainen ja vesihana smartvatten
Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella
Taloyhtiöiden kustannuksista merkittävä osa syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevesijärjestelmästä. Vesitehokkailla valinnoilla vedenkulutusta on mahdollista pudottaa nopeasti ja asumismukavuudesta tinkimättä jopa 30 %.
Vettä juomalasiin vedenkulutus
5 syytä siirtyä kokonaisvaltaiseen vedenkulutuksen mittaukseen
Reaaliaikainen vesidata on onnistuneiden päätösten edellytys. Uusi teknologia helpottaa kiinteistön koko vedenkulutuksen optimointia.
20225_78116.jpg
Näin siivoat mökillä oikein - siivousvinkkejä talvikauden jälkeen
Näin siivoat mökillä oikein - siivousvinkkejä talvikauden jälkeenMonet mökinomistajat suunnittelevat mökin kevätsiivousta ilmojen jälleen lämmettyä. Mökkeilijöiden ohjelmassa on sisä- ja ulkotilojen siivousta sekä puiden pilkkomista. Näissä arkiaskareissa kannattaa kiinnittää huomiota myyräkuumeelta suojautumiseen. Ihmisiin virus tarttuu yleensä hengitysteitse, kun metsämyyrän ulostetta tai virtsaa sekoittuu siivouspölyn mukana hengitysilmaan. Thl:n mukaan suojautuminen mökin talvisiivouksessa tehokkaalla hengityssuojaimella on tehokasta ja perusteltua.Siivotessa ilmaan pääsee runsaasti pölyä jolloin suojaimen käyttö on erityisen tärkeää. Jos jätöksiä alkaa putsaamaan perinteisellä pölyimurilla, niin jätöksissä olevat virukset tulevat pölynimurien suodattimien läpi ja ne johtuvat hengitysilmaan tavallisen imurin poistoilmapuhalluksen takia. Mikäli mökillä on keskuspölynimuri, haitallinen pöly ohjataan pois hengitetystä huoneilmasta ja vastaavaa riskiä ei ole.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton