• Etusivu
  • LVI

Kosteusvaurio, aina terveyshaitta?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 01.12.2009
20204_64133.jpg

Terveys on olennainen asia ihmiselle. Sen vuoksi on tärkeää, että asunnossa tai muussa oleskeluun tarkoitetussa tilassa ei ole terveyshaittaa aiheuttavia tekijöitä. Asia, terveyshaitta, tulee silloin tällöin esille selvitettäessä esim. asunnon tai muun tilan luovuttajan vastuuta tilassa myöhemmin havaitusta kosteusvauriosta.

Kosteusvaurion mahdollisuutta pyritään usein selvittämään ennen ostopäätöksen tekemistä suoritettavilla ulkoisilla havainnoinneilla ja mittauksilla. Kosteusvaurion havaitsemisen jälkeen niiden mahdollisesti aiheuttamaa terveyshaittaa voidaan pyrkiä selvittämään materiaalien ja sisäilman analyyseillä. Kaikki mittaukset ja analyysit on suoritettava huolellisesti ja asiantuntevasti väärien tulkintojen välttämiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö on terveydensuojelulain nojalla antanut asumisterveysohjeen (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1), jossa on annettu ohjeita terveyshaittaa mahdollisesti aiheuttavien tekijöiden mittaamiseen ja arviointiin.

Kosteusvaurio ja sen toteaminen


Ohjeen mukaan kosteusvauriolla tarkoitetaan sellaista rakennuksen rakenteissa esiintyvää ylimääräistä kosteutta, joka voi aiheuttaa rakenteen vaurioitumista, johtaa mikrobikasvuston kehittymiseen tai aiheuttaa rakennusmateriaalien kemiallista hajoamista. Ylimääräinen kosteus puolestaan voi johtua esimerkiksi vesivahingosta, veden kondensoitumisesta, rakentamisen aikaisen kosteuden jäämisestä rakenteisiin tai veden kapillaarisesta nousta rakenteisiin.

Rakenteiden kosteutta voidaan arvioida mm. aistinvaraisesti, sähköisesti tai mittaamalla suhteellista kosteutta.

Aistinvarainen havainnointi on sanamuodon mukaisesti silmämääräisten havaintojen tekemistä (väri- ja lahoviat, suolat yms.), eristekerrosten tunnustelua sekä homeen hajun toteamista.

Sähköinen havainnointi (kosteusilmaisimet) tarkoittaa rakenteen pinnalta tapahtuvaa rakenteen kosteuserojen toteamista. Ilmaisin ei anna numeerista, todellista arvoa rakenteen kosteudesta eikä esimerkiksi tietoa siitä, onko mahdollinen kosteus laatan ja vesieristeen välissä (tavallista, ei yleensä haittaa) vai vesieristeen ja alusrakenteen välissä (mahdollinen kosteusvaurio). Sen vuoksi sähköinen havainnointi vertailunäytteineen sekä tulosten tulkinta on toteutettava asiantuntevasti ja ulkoiset häiriötekijät huomioon ottaen.

Rakenteen suhteellisen kosteuden mittaus on käyttökelpoinen lähinnä sisäväliseinien ja yläpohjan mittauksissa, koska näiden rakenteiden lämpötila ja kosteus ovat riittävän vakaita. Mittaustulosten tulkinnassa olennaista on saatujen tulosten vertaaminen mm. huoneilmasta otettuihin vertailuarvoihin.

Mikäli tulokset antavat aihetta epäillä kosteusvauriota, rakenteen kosteuden syyt on selvitettävä muilla menetelmillä. Käytännössä se tarkoittaa rakenteen paikallista avaamista.

Terveyshaitan aiheutuminen


Kosteusvaurio voi aiheuttaa terveyshaittaa, mikäli se johtaa mikrobikasvuston kehittymiseen tai aiheuttaa rakennusmateriaalien kemiallista hajoamista.

Rakenteessa esiintyvästä mikrobikasvustosta voi kulkeutua sisäilmaan mikrobeja tai niiden hajoamis- tai aineenvaihduntatuotteita, joille tiloissa oleskelevat ihmiset saattavat altistua.

Silmin havaittava mikrobikasvusto yhdistettynä ihmisten oireiluun on jo yleensä merkki terveyshaitasta.

Mikäli näkyvää mikrobikasvustoa ei ole havaittavissa, sen esiintymistä voidaan selvittää mikrobiologisilla analyyseilla pinta- ja rakennusmateriaaleista tai määrittämällä sisäilman sieni-itiöpitoisuutta ja mikrobisuvustoa.

Tutkimustuloksia, mahdollisesti kohonneita mikrobipitoisuuksia tai poikkeavaa mikrobisuvustoa tulkittaessa on otettava huomioon se, että ne saattavat olla peräisin rakennuksen tavanomaisesta käytöstä tai ulkopuolisesta lähteestä. Mikrobipitoisuus voi johtua siivouksesta, elintarvikkeista, polttopuiden käsittelystä, maatalousympäristöstä, talleista tai vaikkapa multaisista juureksista. Sen vuoksi tulkinnassa pitää huolellisesti arvioida kaikkia mahdollisia mikrobilähteitä ja erityisesti näytteenottotilanteen aikaista toimintaa.

Näytteenotto ja tutkimukset on tehtävä ohjeen mukaisesti tuloksen luotettavuuden varmistamiseksi. Ohje asettaa vaatimuksia mm. mittauspaikalle, ajankohdalle ja otettaville vertailunäytteille.

Asiamukaisesti saatu tutkimustulos, joka selvästi ylittää ohjeessa mainitut arvot, viittaa mahdolliseen terveyshaittaan.

Pitkälle samat periaatteet koskevat myös kemiallisten epäpuhtauksien tutkimista. Ne voivat olla peräisin myös monesta muusta lähteestä kuin kosteusvaurioituneesta rakenteesta (rakennuksen muut tilat, teollisuuden ja liikenteen päästöt, maaperä). Mittaukset, käytännössä ilmanäytteen ottaminen on tehtävä siten, että se mahdollisimman hyvin vastaa tavanomaisia olosuhteita ja sitä tulkittaessa otetaan huomion myös mittauspöytäkirjan merkittävät häiriötekijät.

Yhteenveto


Kosteusvaurio voi aiheuttaa terveyshaittaa. Mahdollisia löydöksiä tulkittaessa on kuitenkin varottava liian nopeita ja pinnallisia päätelmiä, koska terveyshaittaa mahdollisesti aiheuttavat löydökset, mikrobit ja kemialliset epäpuhtaudet, pääosin kuuluvat eri lähteistä peräisin olevana luonnolliseen elinympäristöömme muutenkin.

Luotettavan ja riitatilanteessa merkitystä omaavan tutkimustuloksen saavuttamiseksi tutkimus on tehtävä ohjeiden mukaisesti.

Todetulla terveyshaitalla on merkitystä kosteusvaurion merkittävyyden ja seurausten arvioinnissa, mutta vaurion ja vaadittavien korjaustoimenpiteiden laajuus luonnollisesti vaikuttavat asian arviointiin.

Jarmo Juntura
asianajaja, Rovaniemi

LVI
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Asunnon virhe
Asunnossa on virhe, jos- se ei vastaa sitä, mitä voidaan katsoa sovitun- se ei vastaa rakennusmääräyksissä asetettuja vaatimuksia - sen ominaisuuksista aiheutuu tai voidaan perustellusti olettaa aiheutuvan haittaa terveydelle - rakentamisesta tai korjausrakentamisesta ei ole suoritettu hyvän rakennustavan mukaisesti taikka ammattitaitoisesti tai huolellisesti - rakentamisessa tai korjausrakentamisessa käytetty materiaali, ellei toisin ole sovittu, ei ole kestävyydeltään tai muilta ominaisuuksiltaan tavanomaisen hyvää laatua - asunto ei muutoin vastaa sitä, mitä asunnonostajalla yleensä on sellaisen asunnon kaupassa perusteltua aihetta olettaa - asunto ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut kohteesta ja sillä on vaikutusta kauppaan - myyjä on jättänyt antamatta ennen kaupantekoa tiedon, jolla voidaan olettaa olevan merkitystä kaupansyntymiseen- myyjä on jättänyt antamatta ostajalle tiedon sellaisesta asuntoa koskevasta erityisestä seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan - myyjä ei ole antanut ostajalle tarpeellisia erityistietoja asunnon materiaalien tai laitteiden käytöstä tai hoidosta taikka antanut näistä virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja - myyjä on antanut ostajalle asunnon ympäristöstä tai alueen palveluista virheellisen tai harhaanjohtavan tiedonOstaja ei saa virheenä vedota seikkaan, jonka hän on tiennyt kauppaa tehtäessä.Asunnon virheellisyyttä arvioidaan sen perusteella, millainen asunto on ollut ominaisuuksiltaan vaaranvastuun siirtyessä myyjältä ostajalle. Vaikka virhe ilmenee vasta vaaranvastuun siirtymisen jälkeen, vastaa myyjä siitä, mikäli virhe on ollut olemassa vaaranvastuun siirtymishetkellä.Myyjä voi antaa takuun asunnon, sen osan tai siihen kuuluvan laitteen käyttökelpoisuudesta tai muusta ominaisuudesta määrätyksi ajaksi. Takuusta on käytävä selkeästi ilmi takuun sisältö, sen antaja, voimassaoloaika ja muut tarpeelliset seikat vaatimuksen esittämiseksi. Tämän lisäksi takuusta on käytävä ilmi, että ostajalla on takuusta huolimatta lain mukaiset oikeudet ja takuulla ei rajoiteta näitä oikeuksia. Mikäli ostaja vaatii, takuu on annettava kirjallisena. Ostajalla on oikeus vedota takuuseen, vaikka se ei täyttäisikään lain asettamia edellytyksiä.
20115_25991.jpg
Voiko lattiaa korottaa?
Lämmin autotalli laajennetaan asuintilaksi. Huonekorkeus on autotallissa n. 3 m ja tarkoitus olisi korottaa lattiarakennetta, jotta 2,60 m korkeat uudet kipsilevyt sopisivat hyvin seinään. Pohjarakenne on tällä hetkellä autotallissa: kapillaarikatkos (pesty sora), eristys 10 cm keskellä ja 15 cm laidoilla ja betonilaatta 8 cm. Itse lattiamateriaalista tulee hengittävä, lankkulattia tai esim. parketti. Huoneeseen tulee patterilämmitys. Autotallissa on viemäri keskellä ja kaadot viemäriin päin. Uuteen tilaan ei tule vesipisteitä.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Sähkösopimus
Mistä tiedän, että uusi sähkösopimukseni on tullut voimaan?Tyypillisesti noin 2-4- viikon kuluessa tilauksen tekemisestä saat uudelta sähkönmyyjältä sopimusvahvistuksen, jossa vahvistetaan uuden sähkösopimuksen sisältö.
201110_28231.jpg
VILPE®-tuotteet osallistuvat energiatalkoisiin
Rakentamismääräysten mukaan talon ilmanvaihto tulee mitoittaa siten, että huoneilma vaihtuu kokonaan joka toinen tunti. Tavoitteeseen päästään ilmanvaihtokoneen ja poistoputken yhdistelmällä. Talon IV-suunnitelmassa huomioidaan määräysten mukaisen sisäilmaston tuottamiseen tarvittavan ilmanvaihdon ohella myös yläpohjan, ullakon ja alapohjan tuuletus. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä sisäilman laadun kanssa. Ryömintätilan tuuletukseen tarkoitettu VILPE®-tuote on Ross-tuuletuspaalu, joka ehkäisee talon alapohjan kosteusvaurioita ja radonhaittoja. Ross-tuuletuspaalun kautta voidaan myös ottaa tuloilma kellarisaunaan, takkaan tai ilmanvaihtokoneeseen.
20151_42181.jpg
Tulisija käyttövalmiiksi vain kahdessa tunnissa
Haaveiletko tulisijasta? Tiesitkö, että Tulikiven Valmistuli on helppo ja vaivaton tapa hankkia tulisija kotiin? Paikalla muurattavan tulisijan sijasta Valmistuli-tuotteet on jo koottu valmiiksi tehtaalla. Tulisija sekä hormi toimitetaan ja asennetaan käyttövalmiiksi yhdellä kertaa. Niin uskomattomalta kuin se mahdollisesti kuulostaakin, on tulisija käyttövalmiina jopa kahdessa tunnissa.
20076_5410.jpg
Uusi jätevesipalvelu: suunnittelija ottaa sinuun yhteyttä!
Toimivan jätevesiratkaisun suunnittelussa on tärkeintä luottaa ammattilaiseen. Uusi palvelumme soveltuu sekä uudisrakentajille että vanhan jätevesijärjestelmän uudistajille. Kerro meille perustiedot kohteestasi, niin etsimme avuksesi ammattitaitoisen jätevesisuunnittelijan. Kokeneiden suunnittelijoiden verkostomme kattaa koko maan.Lisätietoa jätevesijärjestelmistä...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton