• Etusivu
  • Piha

Kirjavinkkejä viherpeukaloille

Rakentajan toimitus
Julkaistu 09.10.2019
201910_60523.jpg

Kokosimme kolme kirjavinkkiä kotipuutarhureiden syksyn piristykseksi. Lue, inspiroidu ja ravitse uusien puutarhaunelmien syntyä nyt, niin pääset heti kevään tullen toteuttamaan talven aikana valmiiksi hioutuneet puutarhasuunnitelmat.

1) Viherseinät – Uutta ilmettä puutarhaan

Kaunis ja näyttävä viherseinä on hyvillä ohjeilla helppo toteuttaa pieneenkin tilaan. Erilaisin rakentein ja kasvivalinnoin viherseinästä saa luotua juuri omiin tarpeisiin sopivan kokonaisuuden: siinä voi kasvaa esimerkiksi runsas yrttitarha, erilaisia vihanneksia tai pölyttäjähyönteisiä houkuttelevia kukkia − tai se voi olla vaikka oman pihan aromaterapeuttinen nurkkaus.

Shawna Coronadon teos tarjoaa paljon ideoita erilaisten viherseinien suunnitteluun ja tarkat ohjeet niiden toteutukseen. Yksityiskohtaisesti käydään läpi mm. oikeat materiaalit ja tarvikkeet, rakenteiden valmistus, kasvien valinta, istutus, hoito ja kastelu. Tämän kirjan luettuasi tiedät kaiken tarpeellisen viherseinän rakentamisesta!

Viherseinä on pystysuuntainen rakennelma, johon kiinnitetyissä ruukuissa tai laatikoissa viherkasvit ja kukat kasvavat muodostaen viehättävän kokonaisuuden.
Viherseinä on pystysuuntainen rakennelma, johon kiinnitetyissä ruukuissa tai laatikoissa viherkasvit ja kukat kasvavat muodostaen viehättävän kokonaisuuden.

2)Laatikkopuutarhurin opas – Runsas sato ruutuviljelyllä

Haaveiletko hyötypuutarhasta, mutta tilaa pihalla tai parvekkeella on vain niukasti? Sopiva ratkaisu voi löytyä puutarhalaatikoissa tapahtuvasta ruutuviljelystä, joka mahdollistaa sen, että pienessäkin tilassa pystyy viljelemään tehokkaasti mitä erilaisimpia kasveja.

Puutarhuri Anne-Marie Nageleisenin vinkeillä ja perusteellisilla ohjeilla ruutuviljelyn aloittaminen on antoisaa ja onnistuminen helppoa. Kirjassa on paljon kuvia ja yksityiskohtaiset neuvot 35:n eri vihanneksen ja yrtin kylvöstä aina sadonkorjuuseen asti.

201910_60529.jpg

3) Yrttimaa – Ruukku- ja puutarhaviljelijän opas

Haluatpa kasvattaa yrttejä sitten puutarhassa, parvekkeella tai vaikkapa keittiön ikkunalaudalla, Agneta Ulleniuksen kirja tarjoaa paljon hyödyllistä tietoa.

Tiivis tietopaketti esittelee 25 yrttiä ja antaa selkeät ohjeet niiden istutukseen, kasvatukseen ja sadonkorjuuseen. Esiteltynä on myös eri yrttien historia, terveysvaikutukset ja käyttö ruoanlaitossa. Tämä on täydellinen opas jokaiselle, joka haluaa tietää enemmän yrteistä ja onnistua niiden kasvatuksessa!

201910_60530.jpg
Agneta Ulleniuksen teos tarjoaa hyödyllisiä vinkkejä basilikan ja monen muun yrtin kasvatukseen.
Agneta Ulleniuksen teos tarjoaa hyödyllisiä vinkkejä basilikan ja monen muun yrtin kasvatukseen.
Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

BMI Ormax asennus
Betonitiilikaton asennusohje: Yleisiä ohjeita
KaltevuussuositusOrmax-betonitiilikatto sopii kaikkiin katto-muotoihin aina 1:5 minimikaltevuuteen asti. 1:4 kaltevuutta loivemmille katoille suositellaan aluskatteeksi umpilaudoitusta ja aluskatehuopaa.
20139_36146.jpg
Sadevesijärjestelmä ohjaa sadeveden hallitusti
Sadevesijärjestelmän tehtäväSadevesijärjestelmän tehtävänä on ohjata sade- ja sulamisvedet hallitusti pois katolta. Laadukas sadevesijärjestelmä kestää sateen lisäksi myös jään, lumen ja auringon vaikutukset haalistumatta vuodesta toiseen.Icopalin valikoimassa on kaksi ratkaisua sadevesien hallintaan: polyesteripinnoitetusta kuumasinkitystä teräksestä valmistettu Sadetar sekä muovinen Sadevesijärjestelmä.Lue lisää: Sadetar-sadevesijärjestelmä
20111_24172.jpg
Kastellin huviloita
Huvilamallistoihin on valittu suomalaiseen maisemaan sopivia, erinäköisiä ja -tyyppisiä huviloita. Niiden toimivuuden lähtökohtana on Kastellin arkkitehtien vankka kokemus ja tutkimustieto nykyaikaisen huvila-asumisen tilatarpeista. Taitava arkkitehtisuunnittelu käyttää neliöt tehokkaasti ja minimoi näin rakennuskustannuksia.UUTUUS-esitteet ja kaikkien aikojen muhkeimman Huvilakirjan saat Kastelli-kauppiaaltasi tai tilaamalla ne suoraan netistä www.kastelli.fi
20083_9885.jpg
Tulikiven uudet uunimallit
Tulikiven uusimman uunimallin hillitty kaakelipinta kätkee salaisuuden: sen sydämenä on aito Tulikivi-vuolukivi. Nammi yhdistää vuolukivi- ja kaakelitakan parhaat puolet. Parnassa puolestaan vuolukivisisus on päällystetty kauniin valkoisella hiertopinnalla.
20187_53955.jpg
Öljy-yhtiön vanhasta rakennuksesta remontoitiin koti
Öljy-yhtiön vanha rakennus on muuttunut perheen kodiksi Porin Asuntomessualueella. Remontin kantavana ajatuksena on ollu säästää kaikkea ja mahdollisimman paljon. Tässä kodissa ei nähdä tehdasvalmisteisia valokatkaisijoita, keittiötä tai uutuuttaan hohtavia kylpytiloja. Kaikki uusi on pyritty toteuttamaan käsityönä.Katso kuvat Bunkkerin remontin vaiheista
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Hake pellettien raaka-aineeksi; Pellettiprofessori selvittää raaka-ainepohjan laajentamista
Pellettien raaka-ainepohjaa tulisi laajentaa nykyisestä. Selvitettävänä on pellettien valmistus hakkeesta, mutta myös ruokohelpi ja lyhytkiertoviljelybiomassat ovat tutkimuskohteena. Pellettien valmistus ei voi kokonaan olla riippuvaista sahojen sivutuotevirrasta. Tätä mieltä on Suomen ja kenties maailmankin ensimmäinen pellettiprofessori, maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Lauri Sikanen. Hän aloitti Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan sijoittuvan lahjoitusprofessuurin hoidon elokuun alussa. Lahjoituksen tekijät ovat Vapo-säätiö, Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto ja alueen kunnat.Sikanen on toiminut aikaisemmin mm Joensuun yliopistossa ja Metlassa tutkijana, erikoisalueenaan metsäenergia ja metsäteollisuuden puunhankinta. Uudessa tehtävässään hän aikoo keskittyä nimenomaan pellettien raaka-ainepohjan laajentamiseen ja pellettitietouden lisäämiseen.Sikasen luottamus pellettiin on vahva. "Pelletin vahvuus on siinä, että se on globaalia kauppatavaraa. Se on ensimmäinen puupolttoaine, jolla on maailmanlaajuiset markkinat ja jota voi liikuttaa pitkiä matkoja", Sikanen sanoo.Professori Lauri Sikasen haastattelu kokonaisuudessaan www.vapoviesti.fi/Lisätietoa pelleteistä...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton