• Etusivu
  • Rakentaminen

Jätevesien käsittelyn uusi lainsäädäntö on vielä monellakin hämärän peitossa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.10.2024
20181_51394.jpg

Arviolta 100 000 rantakiinteistön omistajaa joutuu tekemään jätevesiremontin

Jätevesien käsittelyä koskeva lainsäädäntö uudistui huhtikuussa 2017. Biolanin teettämä tuore kuluttajakysely kertoo, että kiinteistönomistajat ovat epävarmoja lainsäädännön velvoitteista. Myös vanhoihin kiinteistöihin tarvitaan pikaisia jätevesiremontteja. Biolanin marraskuussa teettämään jätevesikyselyyn vastasi 923 suomalaista pientaloasujaa tai mökkiläistä.

Jätevesijärjestelmä on kunnostettava ensi vuoden lokakuuhun mennessä, jos rakennus sijaitsee luokitellulla pohjavesialueella tai enintään 100 metrin päässä rannasta. Tietysti sillä ehdolla, että se ei jo täytä uuden lain vaatimuksia. Biolanin teettämän kyselyn vastaajista lähes 80 prosenttia oli tietoinen takarajan päivämäärästä. Sen sijaan yli puolet vastaajista ei tiennyt, että tämä velvoite koskee myös vanhoja kiinteistöjä.

‒ Kaikkien ennen vuotta 2004 rakennettujen ja rannassa tai pohjavesialueella sijaitsevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmät pitää kunnostaa määräpäivään mennessä. Rantamökit ovat suurin yksittäinen ryhmä, jossa tarvitaan jätevesiremontteja määräaikana mennessä. Arviolta noin 100 000 rantakiinteistölle tarvitaan parannuksia jätevesiasioihin seuraavan kahden vuoden aikana, arvioi Biolan Ekoasuminen Oy:n toimitusjohtaja Matti Hakala.

Suomalaiset haluavat suojella kansallismaisemaamme rehevöitymiseltä

Vastaajista 97 prosenttia on sitä mieltä, että vesi on tärkeä osa suomalaista kansallismaisemaa. Lähes yhtä monen mielestä oikealla jäteveden käsittelyllä ehkäistään kaivojen, pohjaveden ja vesistöjen laadun heikkeneminen. Riittävällä ja oikealla jätevesien puhdistuksella saa kyselyn mukaan myös paremman omatunnon. Ihmisillä on halu ja motivaatio puhdistaa kiinteistön jätevesiä. Vastaajista 16 prosenttia ei kuitenkaan tunne uutta lainsäädäntöä tai ei tiedä miten omaa jätevesijärjestelmää pitäisi parantaa.

Vakituisen asunnon jätevesijärjestelmän tärkeimpinä hankintaperusteina pidettiin pitkää takuuaikaa ja vähäistä huollon tarvetta. Seuraavaksi tärkeimmiksi valintaperusteiksi nousi tunnettu ja luotettava valmistaja sekä suunnittelu- ja asennuspalvelun saatavuus laitevalmistajan kautta.

‒ Kaikki edellä mainitut valintaperusteet koettiin tärkeämmiksi kuin järjestelmien hinta. Uskon, että vastauksista heijastuu se valitettava tosiasia, että jätevesiasetuksen alkuaikoina alalla oli myös vastuuttomia toimijoita, jotka myivät moneen mummonmökkiin ylihintaisia ja toimimattomia laitteistoja. Nyt ihmiset etsivät luotettavaa kumppania, jonka kautta voi hankkia laadukkaan ja oikein mitoitetun jätevesijärjestelmän. Tarvittaessa apua saa myös asennukseen ja ylläpitoon, arvioi vastauksia Matti Hakala.

Vesivessa mökillä tuo lisäkustannuksia

20181_51395.jpg

Kesämökille riittää usein huomattavasti yksinkertaisempi ja edullisempi järjestelmä kuin vakituiselle asunnolle – etenkin, jos mökillä on kuivakäymälä eikä mustia jätevesiä synny. Mökkijärjestelmissä arvostetaan vähäisen huollon tarpeen, pitkän takuuajan ja luotettavan valmistajan lisäksi helppoa asentamista ja asentamismahdollisuutta ilman kaivuutöitä.

‒ Kaivuutyöt valmiissa pihassa eivät koskaan ole mukavia, mutta useilla kallioisilla rantatonteilla jätevesijärjestelmän upottaminen maahan on haasteellista tai lähes mahdotonta. Harmaiden vesien puhdistukseen on olemassa maan päälle asennettavia laitteita ja ne pelastavatkin useita rantakiinteistöjä kalliilta jätevesiremonteilta, uskoo Matti Hakala.

Biolanin kuluttajakysely toteutettiin sähköisesti marraskuussa 2017 ja siihen vastasi 923 suomalaista, jotka asuvat pientalossa tai joilla on kesämökki.

Lisätietoja:
Biolan Ekoasuminen Oy:n toimitusjohtaja Matti Hakala, puh. 0500 621 574, matti.hakala@biolan.fi

Rakentaminen
jätehuolto
viemäröinti
vesiputkistot
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20186_53550.jpg
Linjasaneeraus ja märkätilat
Märkätilan seinien käsittely riippuu vanhan alustan tyypistä ja oikaisutarpeesta. Märkätilassa tulee käyttää ainoastaan kosteutta kestäviä tasoitteita ja laasteja. Tällaisia ovat sementtisideaineiset tuotteet, kuten esim. weber MTL Märkätilalaasti tai weber MT Märkätilatasoite.Vanhan rappauksen kunto ja tartunta alustaan on tarkastettava ennen tasoitustyön aloittamista. Paras tulos saavutetaan kun vanhat rappaukset tai tasoitteet poistetaan kokonaan. Heikoilla alustoilla suositellaan käytettäväksi verkkovahvistusta.
Huoltoteam kartoittamassa tilannetta.jpg
Kiinteistön pumppaamot ovat strateginen huollon kohde
Jätevesi-, sadevesi- ja perusvesipumppaamojen katkeamaton toiminta on erittäin tärkeää kiinteistöissä, joissa ne vaaditaan. Tärkeä osa pumppaamojen ylläpitoa ovat vuosihuoltosopimukset. Säännöllisillä tarkastuksilla ja huolloilla varmistetaan pumppaamojen häiriötön toiminta ja pidennetään pumppaamon elinkaarta. Koska teidän pumppaamonne on viimeksi tarkastettu ja huollettu?
Taitelluista 500 euron seteleistä tehty talo, mies laskee laskimella.
Rakennusbudjetin laatiminen edessä?
Rakennusbudjetin laatiminen ei ole helppo urakka. Oma koti on suurimmalle osalle suomalaisista kuitenkin elämän suurin investointi. Miten siis budjetti tulisi laatia, jotta turhia ylityksiä ei tapahtuisi?
20104_21233.jpg
Mittaa tarkasti ja nopeasti
Boschin digitaaliset mittatyökalut vakuuttavat tarkkuudellaan ja yksinkertaisella käytöllään – olkoon sitten kyse erilaisten materiaalien ja sähköjohtojen paikantamisesta, etäisyyksien mittaamisesta tai kohteiden vaaittamisesta.
20077_5701.jpg
Rakennussuunnittelu ja varsinainen rakentaminen alkaa
Työt liittyvät toisiin. Rakennustyö edistyy ja talon "koko" muuttuu sitä mukaan kuin edistymistä tapahtuu. Ensin rakennusala näyttää isolta. Kun perustukset on valettu, pohja tuntuu pieneltä. Melkeinpä pitää ottaa mitta käteen ja varmistaa, onko tapahtunut mittakaavavirhe. Tuohonkin pitäisi tulla makuuhuone, mahtuuko siihen edes sänkyä. Tilan hahmottaminen on vaikeaa, lähes yhtä vaikeaa kuin hankesuunnitteluvaiheessa. Nyt sentään on jo jotain konkreettista näkyvissä ja vertailu on helpompaa.
20237_82669.jpg
Kompostoinnilla saat ravinteikasta multaa niin kotona kuin mökilläkin
Kompostoimalla saa hyvää, ravinteikasta ja ilmaista maanparannusainetta puutarhan kasveille – samalla säästämme ympäristöä kierrättämällä maatuvan jätteen sen syntypaikassa. Hyvä komposti ei synny vahingossa. Tehokkaan kompostoitumisen perusvaatimukset ovat hapen ja ravinteiden riittävä saanti sekä sopiva kosteus ja lämpö. Kompostointi on tehtävä asiallisesti, eikä siitä saa aiheutua haittaa ympäristölle. Mökillä keittiön biojätteet, kuivakäymälän jätökset sekä puutarhan kasvijätteet on helppo kompostoida mullaksi ja siten kierrättää ravinteet omassa mökkipuutarhassa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton