• Etusivu
  • LVI

Huippuluokan suodattimella eroon pienhiukkasista

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Suomen Terveysilma Oy
Julkaistu 29.10.2010
201010_23589.jpg

Metsäpaloista aiheutuvien terveysriskien haittojen torjuntaan perustettu KASTU-projekti testasi mahdollisuuksia suodattaa pienhiukkaset sisäilmasta. FILTRETE-suodatinmateriaalin kyky pysäyttää pienimmätkin epäpuhtaudet jopa ylitti odotukset. Viimeistään nyt se on uskottava: FILTRETE pysäyttää näkymättömätkin pienhiukkaset.

Tilaa venttiilit, suodattimet tai ilmanpuhdistin tästä...

Suuret metsä- ja kasvillisuuspalot ja niistä aiheutuvien savujen leviäminen laajoille alueille Euroopaan ovat jokakesäinen ilmiö. Viime vuosina kevään ja kesän savujaksot ovat paitsi ulottuneet yhä suurempaan osaan Etelä-Suomea myös kestäneet entistä kauemmin. Ilmastonmuutoksen myötä kuivuudesta johtuvat loppukesän palot tulevat todennäköisesti tulevaisuudessa lisääntymään. Kansanterveyslaitos arvioi yhden useita viikkoja kestävän savujakson aikana tapahtuvan jopa parikymmentä ennenaikaista kuolemaa, puhumattakaan savuille altistuvan väestön pahenevista terveysongelmista. Vaikka pahiten kärsivät jo ennestään hengitys- ja sydänsairauksia potevat, koskevat savujen terveyshaitat jokaista.

Venäjän kasvillisuuspaloista leviävien pienhiukkasten aiheuttamiin terveysuhkiin ja niiden torjuntaan keskittyvä KASTU-projekti on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (entinen Kansanterveyslaitos) koordinoima hanke, joka kuuluu Tekesin Turvallisuusteknologiaohjelman kansallista turvallisuutta koskevaan osioon.

Hankkeen tarkoituksena on monitieteisen tutkimustiedon avulla tuottaa korkeatasoisia ratkaisuja, jotka kohottavat Suomen kansallisen turvallisuuden aiempaa merkittävästi paremmalle tasolle kasvillisuuspaloista leviävien savujen aiheuttaman terveysvaaran osalta.

Suomen Terveysilma Oy osallistui hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen antamalla käyttöön tuotteensa ja tietotaitonsa tutkittaessa ilmansuodatus- ja puhdistustekniikoita savuhiukkasille altistumisen torjunnassa. Tarkoituksena oli selvittää ja testata potentiaalisia ratkaisuja sisäilman puhdistukseen. Toteutetussa kenttäkampanjassa espoolaiseen omakotitaloon vaihdettiin vanhojen narulla säädettävien lautasventtiilien tilalle tuloilmaventtiileiksi Terveysilman automaattisesti ulkolämpötilan mukaan säätyvät VELCO-venttiilit ja vastaavasti vanhat karkeasuodattimet korvattiin FILTRETE-suodattimilla. Lisäksi sisäilman puhdistukseen käytettiin FILTRETE-ilmanpuhdistinta.

VTT:n tekemät mittaukset antoivat selkeän kuvan VELCO-venttiilien ja FILTRETE-suodattimien korkeasta laadusta. Sisäilmanpuhdistimen ja tuloilmansuodattimen avulla sisäilmasta pystyttiin poistamaan terveydelle haitalliset pienhiukkaset 97 prosenttisesti. Tuloksen mahdollisti erityisesti FILTRETE-suodattimessa käytetty tekniikka.

201011_23591.jpg
Tilaa venttiilit, suodattimet tai ilmanpuhdistin tästä...

Alunperin FILTRETE on suunniteltu lääketieteelliseen käyttöön, jossa suodattimelta vaaditaan sekä hyvää ilmanläpäisykykyä että korkeaa epäpuhtauksien erotusastetta. Suodatinkankaan kuiduissa on kevyt sähköinen varaus, joten näkymättömätkin pienhiukkaset tarttuvat siihen kuin magneettiin. Huokoinen rakenne mahdollistaa ilman virtauksen pienellä painehäviöllä.

Paitsi KASTU-projektin kannalta, tulos oli hyvä uutinen myös yksityishenkilöille. Asunnon ilmanvaihdon merkittävä parantaminen on jokaisen ulottuvilla. FILTRETE-suodattimella varustetut VELCO-venttiilit ovat helposti asennettavissa mihin tahansa asuntoon, kerrostalosta kesämökkiin. Ne ovat vaivattomia käyttää ja tutkitusti tuottavat tervettä sisäilmaa. Erityisesti allergikot sekä sydän- ja hengitystiesairauksista kärsivät hyötyvät helpommin hengitettävästä, puhtaasta ilmasta, mutta myös terve ihminen ansaitsee raikkaan sisäilman. Kalliiksikaan ei ilmanvaihdon parantaminen tule: tässä esimerkkikohteessa uusien venttiilien ja suodattimien hinnaksi tuli vain muutamia satoja euroja. Venttiilien vaihtotyö vastaavanlaisessa kohteessa sujuu helposti ilman erikoistyökaluja muutamassa tunnissa. Ammattiasentajaa ei välttämättä edes tarvita.

Sisäilman laatu paranee entisestään suodattamalla sisällä syntyvät epäpuhtaudet. Normaali asuminenkin lisää pienhiukkasten määrää sisäilmassa, esimerkiksi vaatteista ja tekstiileistä irtoaa pieniä hiukkasia, samoin kuin lasten sisäleikeistä. Filtreten tehokas suodatuskyky on jo aiemmin todettu useissa ulkomaisissa testeissä ja nyt myös Suomessa VTT:n KASTU-hankkeen tutkimusosio osoitti, että sisäilmanpuhdistin tuo merkittävää lisäarvoa asukasviihtyvyyteen ja terveyteen. Tärkeä etu Filtete Ultra Slim -puhdistimessa verrattuna perinteisiin puhdistimiin on laitteen helppohoitoisuus: Filtretessä on vain yksi, helposti vaihdettava, edullinen suodatin. Koko laitteen hintakin on alle 300 euroa.

Olettamus, että kiinteistön ilmanvaihdon parantaminen on hankalaa ja kallista, ei pidä paikkaansa. Hyvä sisäilma on helposti ja edullisesti toteutettavissa jokaiseen kotiin ja työpaikkaan kuten vapaa-ajan tiloihinkin.

Puhdas ja raikas sisäilma on nykypäivää. Siitä ei kannata tinkiä!

201010_23590.jpg
Suomen Terveysilma Oy
LVI
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

200710_7047.jpg
Ilma paranee vaihtamalla
Nykykäsityksen mukaan huoneilman vaihtuminen ainakin kerran kahdessa tunnissa on välttämätöntä hyvän sisäilman laadun takaamiseksi. Vanhoissa painovoimaisen ilmanvaihdon taloissa, etenkään kerrostaloissa, ei näitä vaatimuksia useinkaan täytetä. Ilmanvaihto ei riitä ja ilma tulee hallitsemattomasti ja suodattamatta sisään.
200710_7047.jpg
Ilma paranee vaihtamalla
Nykykäsityksen mukaan huoneilman vaihtuminen ainakin kerran kahdessa tunnissa on välttämätöntä hyvän sisäilman laadun takaamiseksi. Vanhoissa painovoimaisen ilmanvaihdon taloissa, etenkään kerrostaloissa, ei näitä vaatimuksia useinkaan täytetä. Ilmanvaihto ei riitä ja ilma tulee hallitsemattomasti ja suodattamatta sisään.
200710_7047.jpg
Ilma paranee vaihtamalla
Nykykäsityksen mukaan huoneilman vaihtuminen ainakin kerran kahdessa tunnissa on välttämätöntä hyvän sisäilman laadun takaamiseksi. Vanhoissa painovoimaisen ilmanvaihdon taloissa, etenkään kerrostaloissa, ei näitä vaatimuksia useinkaan täytetä. Ilmanvaihto ei riitä ja ilma tulee hallitsemattomasti ja suodattamatta sisään.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Aloituskokous
Rakentamisessa säädetyn huolehtimisvelvollisuuden täyttämiseksi tarvittavasta aloituskokouksesta määrätään rakennusluvassa. Rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee sopia kunnan rakennusvalvontaviranomaisen kanssa aloituskokouksen ajankohdasta ja kutsua kokous koolle ennen rakennustyön aloittamista. Aloituskokouksessa tulee olla läsnä ainakin rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän edustaja, rakennuksen pääsuunnittelijan sekä vastaava työnjohtaja.Aloituskokouksessa todetaan ja merkitään pöytäkirjaan lupa-asiakirjoissa rakennushankkeeseen ryhtyvälle määrätyt velvoitteet, hankkeen suunnittelun ja rakennustyön keskeiset osapuolet, rakennusvaiheiden vastuuhenkilöt ja työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt sekä muut selvitykset ja toimenpiteet rakentamisen laadusta huolehtimiseksi. Aloituskokouksessa tai erillisessä korkeusasemakatselmuksessa rakennusvalvontaviranomainen myös tarkistaa, että rakennuksen korkeusasema on sopiva.Aloituskokouksen perusteella rakennusvalvontaviranomainen harkitsee, tarvitaanko erillistä selvitystä toimenpiteistä rakentamisen laadun varmistamiseksi (laadunvarmistusselvitys). Aloituskokouksessa tai laadunvarmistusselvityksessä osoitettuja menettelyjä on noudatettava rakennustyössä.Jotta ymmärtää aloituskokouksen merkityksen, pitää selata läpi liitteen mukainen tekstihirviö. Tämä on todella vaikeaselkoista tekstiä jopa ammattilaisen luettavaksi ja tulkittavaksi. Siitä johtuen rakennustarkastajatkin ovat ottaneet varsin kirjavan käytännön jopa omakotitalojen aloituskokousten pitämistavassa. Tätä osoittaa myös jo vähän vanha Ympäristöministeriön teettämä selvitys, josta tässä lainaus:"Aloituskokouksen (MRL 121 § ja MRA 74 §) oli ottanut käyttöön vastanneista 274 kuntaa (91 %). 19 kuntaa (6 %) ei ollut ottanut aloituskokousta käyttöön. Lomarakennus oli yleisin hanke, jossa aloituskokousta ei pidetty (232 kuntaa, 77 % vastanneista). Muita hankkeita, joissa aloituskokousta ei pidetty, olivat mm. talousrakennukset (100 kuntaa), varastot (22 kuntaa), pienehköt kohteet (24), laajennukset (15) sekä parisenkymmentä muuta kohdetta mm. katoksista yksinkertaisiin halleihin, joissa ei tule kosteusvaurioita. Yli 50 000 asukkaan kunnissa seitsemässä prosentissa ei pidetty aloituskokousta omakotitalohankkeessa. 2001-5000 asukkaan kuntaluokassa aloituskokous omakotitalohankkeessa jäi pitämättä 16 %:ssa ja alle 2000 kunnissa 20 %:ssa. Kaikkiaan 260 kuntaa (86 %) ilmoitti, että aloituskokouksesta oli ollut paljon tai jonkin verran hyötyä rakennustyön valvonnassa. 13 kuntaa (4 %) oli sitä mieltä, ettei siitä ollut hyötyä. Suurin hyöty koettiin olleen yli 50 000 asukkaan kunnissa."Tutkimustulosta ei pidä suoraan alkaa tulkita, mutta vaikuttaisi siltä, että pienten kuntien tarkastajat tuntevat tekijät ja siitä syystä liiankin helposti jää aloituskokous pitämättä. Isommissa kunnissa ainakin joissain on menty toiseen äärimmäisyyteen. Aloituskokoukset saattavat kestää "ikuisuuden".Omakotitalon rakentamisen aloituskokouksessa on saada omistaja , rakennuttaja, tajuamaan vastuunsa. Toisena asiana pitää selvitä, miten tuota vastuuta voi jakaa. Kaikkein tärkeimpänä on pystyä ohjaamaan rakentaja niin, että talosta tulee hyvä, eikä rakennusvirheitä täynnä oleva katiska. Rakennustarkastaja ei siis pyöritä mitään byrokratiaa, vaikka laissa ja asetuksessa määrätäänkin tilaisuus pidettäväksi. Lainsäätäjän ja viranomaisten tavoitteena on turvata rakentajan etu ja välttää virheet.Lain sanonnalla huolehtimisvelvollisuus on varsin vaikuttava merkitys. Sen mukaan rakentaja ottaa myös omakotitalon rakentamisessa vastuun koko rakentamisesta. Tämä vastuu pitää osata jakaa. Tätä silmällä pitäen lainsäätäjä on antanut lisäohjeistusta pääsuunnittelijasta, muista suunnittelijoista, heidän kelpoisuudestaan, suunnittelijoiden tehtävistä ja suunnitelmista. Nämä asiat käydään myös aloituskokouksessa läpi. Kun suunnittelusopimukset tehdään pätevien suunnittelijoiden kanssa oikein, suunnitelmat ovat hyvät ja vältetään yksi neljästä rakennusvirheestä.Yhä edelleen liian helposti valitaan suunnittelija halvalla ja suunnitelmat ovat sitten sitä luokkaa, että virheitä syntyy. Vastaavan työnjohtajan merkitystä ei ymmärretä ja siinäkin tingitään palkasta. Nämä ovat asioita, joihin aloituskokouksessa tulisi myös puuttua ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Näissä asioissa auttaa myös rakennustyöhön palkattu hyvä valvoja, joka huolehtii rakentajan puolesta, että kaikki luonnistuu niin kuin pitääkin.Aloituskokouslainsäädäntöä...
20179_50232.jpg
Hongan tehdasmarkkinat lauantaina 23.9.
Oletko kiinnostunut nykyaikaisesta hirsirakentamisesta, haaveiletko kenties omasta hirsitalosta tai huvilasta? Nyt kannattaa merkitä kalenteriin lauantai 23.9. 2017, sillä Honkarakenne järjestää perinteiset tehdasmarkkinat juuri kyseisenä päivänä.
20192_56470.jpg
Lasitetulla terassilla olet askeleen lähempänä kesää
Lasitetulla terassilla olet askeleen lähempänä kesää. Ryhdy siis suunnitteluun ammattilaisen kanssa ja tilaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti.1. Enemmän kevättäLasitettu terassi toimii kodin ja kylmän ulkoilman välitilana. Keväisistä päivistä nauttiminen lasiterassin suojassa on miellyttävää. Vaikka ulkona vielä vähän pakastaisikin, aurinko lämmittää. Lasituksen ansiosta terassia voi hyödyntää monin eri tavoin. Esimerkiksi terassikalusteet voi säilyttää lasitetulla terassilla läpi vuoden.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton