Onko talosi rakennettu 1990- tai 2000-luvulla? Perustusten kosteus voi paljastua vasta nyt – tee testi

1990-luvun omakotitalo on jo iässä, jossa alkuperäisten salaojien, sadevesijärjestelmän ja perustusten kosteustekninen kunto kannattaa selvittää.
1990-luvun omakotitalot ovat vuonna 2026 jo 27–36-vuotiaita. Myös 2000-luvun vanhimmat talot lähestyvät 30 vuoden ikää. Perustusten kosteusongelma voi kehittyä pitkään rakenteiden sisällä ennen kuin seinän alaosassa, lattiassa tai kellarin sisäilmassa huomataan mitään poikkeavaa.
Nokialaisen As Oy Rantahaan korjaus osoittaa käytännössä, mitä rinnetontille rakennetun omakotitalon omistajan kannattaa selvittää. Taloyhtiön alakerran maanvastaiset rakenteet vastasivat kosteusteknisesti monen omakotitalon kellaria: maaperä painoi kosteutta perustuksia vasten, sadevesijärjestelmässä oli puutteita ja salaoja oli asennettu liian korkealle.
1990-luvun omakotitalot ovat nyt kriittisessä tarkistusiässä
SafeDrying Oy toimitusjohtaja Esa Tommolan mukaan kellareiden, alapohjien ja maanvastaisten seinien kosteusongelmat tulevat usein näkyviin rakennuksen ollessa noin 30–40-vuotias. Näin voi käydä erityisesti silloin, kun rakenteista puuttuu toimiva kapillaarikatko tai perustuksiin kohdistuu jatkuvaa kosteusrasitusta.
Ensimmäiset 1990-luvulla rakennetut omakotitalot ovat jo tässä ikähaarukassa. Vuosikymmenen lopulla ja 2000-luvulla valmistuneissa taloissa mahdollinen ongelma saattaa olla vielä piilossa. Rakennusvirhe, väärälle korkeudelle asennettu salaoja tai vuotava sadevesiliitos voi kuitenkin tuoda kosteuden näkyviin aikaisemmin.
Rakennusvuosi yksin ei osoita vauriota. Se kertoo, millaisia rakenneratkaisuja talossa on todennäköisesti käytetty ja mitkä rakennusosat ovat tarkistusiässä. Artikkeli kapillaarisesta kosteudesta ja rakenteiden kuivanapidosta auttaa tunnistamaan tilanteet, joissa kosteus voi nousta maaperästä perustuksiin.
1980-luvulla rakennetut talot kannattaa ottaa tarkasteluun samalla perusteella. Tämän vuosikymmenen taloissa alkuperäiset salaojat, sadevesijärjestelmä ja maanvastaisten rakenteiden kosteussuojaus ovat jo iässä, jossa niiden kunto pitää tutkia.

Mistä perustusten kosteusongelman voi tunnistaa?
Kapillaarinen kosteus nousee maaperästä huokoiseen betoni-, tiili- tai harkkorakenteeseen. Jos kosteuden kulku ei katkea perustusten alla, vesi voi edetä anturoista seinärakenteisiin ja maanvaraiseen lattiaan.
Omakotitalossa huomio kannattaa kiinnittää etenkin kellariin, maanvastaisiin seiniin sekä ulkoseinän ja lattian liittymään.
Kosteuteen voivat viitata:
- seinän alaosasta hilseilevä maali tai kupruileva rappaus
- valkoinen suola- tai kalkkihärmä kivipinnalla
- tummumat ja kosteusjäljet lattianrajassa
- maakellarimainen tai pitkään jatkuva tunkkainen haju
- lattianpäällysteen irtoaminen tai puuosien turpoaminen
- kosteus, joka palaa pintakorjauksen jälkeen.
Piilevä vaurio ei välttämättä näy tai haise. Hengitysliiton mukaan kosteus- ja homevauriot voivat sijaita rakenteiden sisällä, jolloin niiden selvittäminen vaatii tutkimuksia ja tarvittaessa rakenneavauksia.
Samalla on tarkistettava, mihin katolta tuleva vesi johdetaan, viettääkö piha rakennuksesta poispäin ja liikkuuko vesi salaojien tarkastuskaivoissa. Artikkeli märästä kellarista ja kapillaarisen kosteuden korjaamisesta kertoo, miksi salaojitus ei aina tavoita perustusten alta nousevan kosteuden kulkureittiä.

Voisiko kosteus nousta talosi perustuksista? Tee minuutin testi
Onko omakotitalosi rakennettu 1980-, 1990- tai 2000-luvulla? Näkyykö kellarissa, sokkelissa tai seinän alaosassa kosteuteen viittaavia muutoksia? Minuutin mittainen testi auttaa arvioimaan, viittaavatko talosi rakennustapa ja havainnot kapillaariseen tai muuhun jatkuvaan rakenteelliseen kosteusrasitukseen.
Saat tuloksen heti. Sen jälkeen voit halutessas jättää yhteystietosi ja pyytää SafeDryingin asiantuntijalta maksuttoman arvion. Saat alustavan tiedon järjestelmän soveltuvuudesta sekä arvion toteutustavasta, työn kestosta ja kustannuksista.
Pyydä SafeDrying Oy:n maksuton asiantuntija-arvio
Jätä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen. SafeDryingin asiantuntija ottaa yhteyttä ja käy taloyhtiön tilanteen kanssasi läpi. Saatte maksuttoman arvion kuivanapitojärjestelmän soveltuvuudesta ennen kuin taloyhtiö tekee päätöksen salaoja- tai purkuremontista.
Yhteydenotto ei sido tilaamaan järjestelmää.
Rinnetontille rakennetun Rantahaan ongelma alkoi sadevesikaivosta
As Oy Rantahaka on Nokialla sijaitseva 12 asunnon rivitaloyhtiö. 1980-luvulla rakennettu talo sijaitsee rinteessä, ja sen alakerran seinät ovat osittain maata vasten. Ensimmäiset kosteuden merkit havaittiin yhden asunnon seinässä.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan Janne Aallon mukaan kosteuden lähdettä lähdettiin etsimään rakennuksen ulkopuolelta.
– Päätimme avata pihan asunnon edustalta ja löysimme syyllisen: huonosti liitetyn sadevesikaivon, joka vuoti. Asiaa eivät edistäneet jo rakennusvaiheessa väärin laitetut maa-ainekset ja liian ylös asennettu salaoja. Joten päätimme aloittaa ensin salaojaremontin, Aalto kertoo.
Sama yhdistelmä on mahdollinen myös 1980-, 1990- tai 2000-luvun omakotitalossa. Rinnetontilla kosteus voi kulkeutua rakennusta kohti pintavetenä tai kallion pintoja pitkin. Jos salaoja sijaitsee liian korkealla, se ei laske perustusten ympärillä olevan veden tasoa suunnitellulla tavalla.
Rantahaassa sadevesikaivon liitos ja perustusten ulkopuolinen vedenhallinta korjattiin. Rinteen vastaiselle sivulle tehtiin lisäksi tukirakenne ja kolminkertainen salaojitus. Sateisen alkukesän jäljiltä perustukset olivat kuitenkin märät, joten korjaustyön valmistuminen olisi viivästynyt rakenteiden kuivumista odotettaessa.
– Perustukset olivat kosteita sateisen alkukesän jäljiltä. Salaojaremontin yhteydessä päätettiin rakentaa lisämuuri rinteen vastaiselle seinälle kolminkertaisen salaojituksen lisäksi. Olisimme todennäköisesti joutuneet odottamaan seuraavaan kevääseen tai jopa pidemmälle rakenteiden kuivumista. SafeDrying-järjestelmä oli ainoa oikea vaihtoehto, Aalto toteaa.
Salaojaremontti ja rakenteiden kuivatus ratkaisivat eri ongelmat
Rantahaan remontissa salaojituksella ja sadevesijärjestelmän korjauksella vähennettiin perustuksiin ulkopuolelta kohdistuvaa vettä. SafeDrying-järjestelmällä kuivattiin jo kastuneet kivirakenteet ja järjestettiin niiden kosteuden seuranta.
Omakotitalossa korjaustapa valitaan samalla periaatteella kosteuden kulkureitin perusteella. Toimimaton salaoja, väärät maanpinnan kallistukset ja vuotavat sadevesiliitokset korjataan. Jos kosteus nousee perustusten alta anturan tai maanvaraisen lattian kautta, rakennuksen viereltä tehtävä kaivuutyö ei välttämättä ulotu kosteuden varsinaiseen kulkureittiin.
Jos kosteus löytyy remontin tai talokauppaan liittyvän tarkastuksen yhteydessä, SafeDryingin artikkeli kosteushavainnon selvittämisestä ja kuivumisen todentamisesta auttaa arvioimaan seuraavia toimia.
SafeDrying kuivattaa kivirakenteita talon sisältä
SafeDrying on Suomessa kehitetty kuivanapitojärjestelmä. Korjauskohteessa seinän ja lattian liittymään tai muuhun kuivattavaan kivirakenteeseen asennetaan kanavisto, jossa kierrätetään kuivaa ja lämmintä ilmaa.
Ilmavirta ottaa vastaan rakenteesta siirtyvää kosteutta ja kuljettaa sen kuivatusyksikölle. Kuivatuskanavisto jää rakenteeseen, joten sitä voidaan käyttää tehokuivatuksen jälkeen rakenteen kuivanapitoon. Rakenteisiin asennetut anturit seuraavat kosteuden muuttumista, ja mittaustietoja voidaan valvoa etänä.
Korjauskohteessa kanavisto voidaan upottaa rakenteeseen tai asentaa pintaan. SafeDryingin mukaan pinta-asennus valmistuu kohteen laajuuden mukaan muutamassa päivässä. Varsinainen kuivuminen kestää pidempään ja riippuu rakenteesta sekä lähtötilanteen kosteudesta.
Järjestelmä on tarkoitettu betoni-, tiili-, harkko- ja muiden kivirakenteiden kuivattamiseen. Kosteuden vaurioittamat orgaaniset materiaalit, kuten puuosat tai puupohjaiset levyt, tutkitaan erikseen ja poistetaan tarvittaessa. Rantahaassa homevauriolta ehdittiin välttyä.
– Mikäli on pieninkin epäilys, että rakenteisiin tulee joko kapillaarisesti tai suoraan kosteutta, kannattaa rakenteet tarkistaa välittömästi. Näin voi välttyä homeongelmilta, joilta me onneksemme säästyimme, Aalto summaa.
– Mitä aiemmin reagoi, sitä halvemmaksi korjaus tulee. SafeDrying Oyä saimme hyvää asiantuntevaa palvelua, painottaa Aalto.











