• Etusivu
  • Rakentaminen

Uutta osaamista rakennusalan yritykseen

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöTTS-Kehitys Oy logoTTS-Kehitys Oy
Julkaistu 03.05.2019
20195_57738.jpg

Oppisopimuskoulutus sopii niin nuorille kuin aikuisille. Myös yrittäjän on myös mahdollista kouluttautua oppisopimuksella.

Kun työmaalla tarvitaan uusia osaajia tai nykyisten työntekijöiden osaaminen vaatii päivitystä, oppisopimuskoulutus ja RekryKoulutus ovat hyvät vaihtoehdot.

Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jossa opiskelu on päätoimista. Iso osa oppimisesta tapahtuu työpaikalla työtehtäviä tehden, työpaikkaohjaajan tuella. Oppisopimus on hyvä vaihtoehto kehittää ja täydentää nykyistä osaamista. Opintojen alussa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen kehittämissuunnitelma, jossa huomioidaan aiempi osaaminen, työpaikan tavoitteet ja tehtävät.

Opintoja täydennetään teoriaopinnoilla oppilaitoksessa. Joustavuutta oppisopimuskoulutukseen tuo mahdollisuus opiskella lyhyemmissäkin jaksoissa, jolloin tavoitteeksi voidaan asettaa esimerkiksi yhden tutkinnon osan suorittaminen kerrallaan.

"RekryKouluksessa uudelle työntekijälle opetetaan työhön liittyvä perusosaaminen. Hänellä on myöhemmin mahdollisuus jatkaa oppisopimuskoulutuksessa ja suorittaa alan ammatillinen tutkinto."

RekryKoulutus on kätevä tapa hankkia uutta työvoimaa yrityksen tarpeisiin silloin kun hakijoita ei löydy normaalien rekrytointikanavien kautta. Rekrykoulutuskokonaisuus suunnitellaan yhdessä työnantajan kanssa, ja se kestää minimissään 10 päivää, mutta laajimmillaan se jatkuu jopa 9 kuukautta. RekryKouluksessa uudelle työntekijälle opetetaan työhön liittyvä perusosaaminen, ja hänellä on myöhemmin mahdollisuus jatkaa oppisopimuskoulutuksessa ja suorittaa alan ammatillinen tutkinto.

Ohje

Ohje

Oppisopimus- ja RekryKoulutuksen edut työnantajalle:

  • Koulutukset ovat kustannustehokkaita, ja ne voidaan räätälöidä yrityksen tarpeisiin.
  • RekryKoulutuksessa yritys pääsee tutustumaan mahdolliseen rekrytoitavaan.
  • Oppisopimuskoulutuksella voidaan kehittää nykyisen henkilöstön osaamista.

Edut opiskelijalle:

  • Molemmat koulutukset ovat opiskelijalle maksuttomia.
  • RekryKoulutuksessa opiskelija saa ammatillista osaamista ja hänellä on mahdollisuus työllistyä uuteen rakennusalan yritykseen.
  • Oppisopimuskoulutuksessa on mahdollisuus hankkia virallinen tutkinto ja jatko-opiskelukelpoisuus. Oppisopimus soveltuu myös yrittäjälle.

Ota yhteyttä, niin saat lisätietoa:
TTS Työtehoseura
Jukka Jaakkola, 040 712 5048, jukka.jaakkola@tts.fi

RekryKoulutus ja oppisopimuskoulutus ovat kumpikin opiskelijalle maksuttomia.
RekryKoulutus ja oppisopimuskoulutus ovat kumpikin opiskelijalle maksuttomia.
TTS-Kehitys Oy
Rakentaminen
koulutus
kurssit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20154_43262.jpg
Unelma-ammatti rakennusalalta?
Jäikö Sinulta tutkinto aikanaan suorittamatta vai jäikö se kesken? - Nyt on aika hankkia se!NAO-koulutus 20 - 29 vuotiaille ja ENO-koulutus 30 - 50 vuotiaille.Molemmat koulutusohjelmat valmistavat tutkintoon tai sen osaan. Koulutukset toteutetaan hyvin käytännönläheisesti. Opinnoissa otetaan huomioon aikaisempi ja muulta hankkimasi osaaminen.
201512_45087.jpg
Tulityökoulutus uudistuu
Tulityökoulutus sekä katto- ja vedeneris­tysalan tulityökoulutus yhdistyvät 1.1.2016. En­nen vuotta 2016 suoritettu koulutus on voimassa kortissa mainitun ajan ja oikeuttaa tekemään vain kortin mukaisia tulitöitä: tulitöiden turvallisuus­tutkinto oikeuttaa tekemään vain tulitöitä, ja kat­to- ja vedeneristysalan tulitöiden turvallisuustut­kinto vain katto- ja vedeneristysalan tulitöitä.Ilmottaudu koulutukseen tästä!
20183_52054.jpg
Rakentamisen laatu muodostuu ammattitaitoisista rakentajista
TTS – Työtehoseura on valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio. TTS kouluttaa vuosittain tuhansia opiskelijoita eri alojen ammattilaisiksi ja osaajiksi. Koulutusta tukee aktiivinen tutkimus- ja kehitystoiminta.
Vesieristys
Miksi vedeneristys on tärkeimpiä asioita terveessä talossa?
Märkätilat ovat rakennuksessa veden ja vesihöyryn rasitetuimpia tiloja. Sen takia tarvitaan tiivis vedeneristys, joka pitää kosteudet märkätilan puolella. Lattialämmitys ja toimiva ilmastointi kuivattavat märkätilat käytön jälkeen.
20223_77511.jpg
Mittamieheksi oppisopimuksella? Näin se onnistuu - tutustu Antin kokemukseen!
Rakennusmittaukset ovat rakennusprojektin onnistumisen kannalta erittäin tärkeitä, mutta osaavista mittamiehistä on pula. Oppisopimuskoulutus olisi monelle hyvä työelämälähtöinen tapa opiskella mittamiehen ammatti. Oppisopimuksella opiskeleva kouluttautuu tehden töitä, nostaen palkkaa ja kerryttäen työkokemusta. Näin teki mittamies Antti Linde, joka suoritti Talorakennusalan ammattitutkinnon vuonna 2021 oppisopimuksella reilusti alle vuodessa.
20183_51973.jpg
Vaadi saumaustöiden tekijältä ammattitaitoa
Elementtien saumaustöiden tilaajan kannattaa varmistaa, että saumaustöitä tekee ammattilainen, jonka osaaminen on varmistettu uudella saumaustyökorttikoulutuksella. Saumat ovat usein se rakennuksen heikoin lenkki, josta sisäilmaongelmat ja rakenteiden kosteusvauriot syntyvät. Halvin saumaustyö saattaa myös altistaa asukkaat, työntekijät ja ympäristön PCB:lle, lyijylle ja asbestille.
20213_69692.jpg
Itseopiskelu yleistyy pätevyyskortti­koulutuksissa - vuorossa muun muassa henkilönostinkortti
Itseopiskelu yleistyy hiljalleen rakennusalan pätevyyskorttikoulutuksissa. Koulutusyhtiö Soprano teki muun muassa henkilönostinkorttikoulutuksesta virtuaalisen.
Asbestin poisto ulkoseinästä
Asbestilainsäädäntö – mitä pitää huomioida?
Suomessa toteutetaan valitettavasti jatkuvasti asbestipurkuja normaalina purkuna ja ympäristö sekä ihmiset altistuvat asbestille täysin turhaan. Asbestilainsäädäntö velvoittaa, että kiinteistön omistajan, rakennuttajan tai muun rakennustyötä valvovan velvollisuus on ennen korjaustöihin ryhtymistä selvittää, onko rakennuksessa asbestia. Selvitettävä on sen lisäksi, missä kohtaa rakenteissa sitä tarkkaan ottaen on, mikä on asbestin laatu ja pölyävyys sekä suositus jatkotoimenpiteistä. Velvoite koskee myös koneiden purkutöitä sekä kiinteistöjen huoltoa- ja kunnossapitoa eli töitä, joilla ei varsinaisesti ole tekemistä rakennusalan kanssa.
20219_72547.jpg
Osaajapula vain pahenee, mikä avuksi?
Pahin pula osaajista kohdistuu työnjohtoon. Ulkomailta kaivataan etenkin vaativan tason teknologista osaamista.
201412_41988.jpg
Työtä, jonka lopputulos näkyy ja huomataan
TTS – Työtehoseuraon valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio. TTS kouluttaa vuosittain noin 10 000 opiskelijaa eri alojen ammattilaisiksi ja osaajiksi ja tutkii vuosittain lähes 100 projektin avulla työmenetelmien tehokkuutta, energia- ja ekotehokkuutta, tuottavuutta ja erilaisten menetelmien ja laitteiden toiminnallisuutta. Rakennus- ja kiinteistöala tarjoaa monenlaista työtä ammattilaisille.
20157_43920.jpg
Robotti-imurit käytännön testissä
TTS Työtehoseura testasi seitsemän robotti-imuria koeolosuhteissa ja viisi kotitaloutta kokeili niitä käytännössä. Imurit olivat parhaimmillaan selkeälinjaisissa, väljästi kalustetuissa tiloissa joissa ei ollut kevyitä tavaroita lattiatasossa. Nurkkien ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli toivomisen varaa. Myös mattojen hapsut, sähköjohdot ja kevyet matot tuottivat roboteille ongelmia. Testitalouksien arvioiden mukaan robotti ei korvaa perinteistä imuria, mutta sopii hyvin ylläpitosiivoukseen ja kiireapulaiseksi.Testin robotti-imurit olivat käyttökokeissa viidessä eri kotitaloudessa. Lisäksi imurit testattiin 60 m2 kokoisessa testitilassa, jossa oli eripaksuisia mattoja, kovaa lattiapintaa, kynnyksiä, portaikko, sokkeloisia tiloja ja oviaukkoja. Käyttömukavuudessa arvioitiin muun muassa imurin eri osien puhdistus, palautuminen telakkaan, imurointiääni, ohjaustaulun käytettävyys, paino, käsiteltävyys sekä käyttöohje.
201911_60963.jpg
Kylpyhuone on kostea tila, jossa ei ole varaa virheisiin
Tiedä mitä teet ja kysy aina neuvoa ammattilaiselta, jos epäröit. Siinä tärkein ohje kylpyhuonettaan remontoivalle."Kylpyhuoneremontti on erinomainen tapa nostaa asunnon arvoa ja parantaa asumismukavuutta, mutta remontin toteuttaja on valittava muutostöiden mukaan. Ammattilaisen puoleen kannattaa siis kääntyä ainakin remontin suunnitteluvaiheessa", neuvoo IDOn ja Geberitin kylpyhuonenäyttelyn asiakaspalvelija Markku Hard.Yksinkertaisimmillaan kylpyhuoneremontti voi tarkoittaa vaikkapa uutta maalipintaa tai uusia kalusteita, jolloin lähes kaikki työvaiheet saa tehdä itse. Ammattilaista tarvitaan aina, kun muokataan kylpyhuoneen rakenteita, tehdään putki- ja sähkötöitä tai muutetaan vesiliitoksia."Kylpyhuone on kostea tila, jossa ei ole varaa virheisiin", Hard muistuttaa, mutta kannustaa tekemään rohkeasti pientä pintaremonttia, jos asukas on kätevä käsistään."Taloyhtiössä asuvan kannattaa tietysti varmistaa isännöitsijältä, mitä saa tehdä itse ja mihin taloyhtiö edellyttää työn valvontaa."

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton