• Etusivu
  • Talo

"Työmailla vallitsee itäeurooppalainen meno" – Rakennusliiton mielestä työntekijöiden terveyttä ei oteta vakavasti

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.10.2024
20211_68219.jpg

Rakennusliiton mukaan koronatestejä vältellään rakennusalalla positiivisen tuloksen pelossa.

Rakennusliitto on huolissaan koronaviruksen leviämisestä rakennustyömailla etenkin ulkomaalaisten työntekijöiden keskuudessa.

Liiton puheenjohtaja Matti Harjuniemen mukaan Tallinnan matkustajalautoilla kokeiltavat koronatestit ovat askel parempaan suuntaan.

– Testaaminen ovat hyvä asia, mutta nythän testauksia vältellään positiivisen tuloksen pelossa, hän sanoo.

Harjuniemen mukaan parempi ratkaisu olisi sulkea Suomen ja Viron välinen raja määräajaksi.

– Sitä tässä tarvittaisiin, kun ei testipakkoa saada aikaan. Hallituksen pitäisi nyt ottaa tehokkaammat keinot käyttöön. Viime vuoden keväällä rajasulku toimi kohtuullisesti. Kansalaisten paluuliikenne sallittiin, kuten kuulukin tehdä. Sama voitaisiin ottaa käyttöön myös nyt. Rakennusalaa se ei haittaisi.

Olemme aikaisemmin uutisoineet rakennustyömaiden paikoin puutteellisesta hygieniatasosta.

Harjuniemen mukaan tilanne on edelleen huolestuttava.

"Yhä tulee eteen paljon työmaita, jotka ovat sotkuisia, joissa sosiaalitiloja ei siivota eikä ole kunnon pesumahdollisuuksia. Työaikaporrastuksia ei käytetä eivätkä työntekijät saa selkeitä ohjeita. Itäeurooppalaista menoa."
Matti Harjuniemi, puheenjohtaja, Rakennusliitto

Tilat siivottava kerran päivässä

Rakennusliitossa nähdään, että työntekijöiden terveydestä ei välitetä riittävästi työmailla.

– Työntekijöiden terveyteen suhtaudutaan välinpitämättömästi. Ulkomaalaiset työntekijät eivät myöskään uskalla vaatia asiallista kohtelua. Osa työmaista nuukailee ja tinkii tilojen siivouksesta. Tietämättömyyttäkin alalla on.

Joukossa on myös työmaita, joissa hygieniamääräykset on otettu tosissaan. Työmaiden sosiaalitilat on työehtosopimuksen ja viranomaispäätöksen mukaan siivottava vähintään kerran päivässä. Vastuu on Harjuniemen mukaan rakennusalan yrityksillä.

Harjuniemi ottaa esille ulkomaalaisten työntekijöiden rajoittamisen Suomen työmailla. Se voisi hänen mukaansa auttaa koronatilanteen hallitsemisessa, mutta samalla ratkaisu parantaisi työmaiden tehokkuutta.

– Suomalaisen rakentamisen todellinen tuottavuus on romahtanut sitä mukaa, kun tuottavuustasoltaan alemman tason maista on haettu valtavasti pääosin harmaita firmoja ja työntekijöitä työmaille. Kun työmaat ovat nyt etenkin eteläisessä Suomessa ylimiehitettyjä, työvaiheiden suunnitteleminen ja ammattilaisten rekrytointi saisi aikaan huiman tuottavuusloikan ja pienemmän hukan määrän, toteaa Harjuniemi.
Talo
työmaa
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20199_60146.jpg
Mikä led-valaisimissa maksaa?
Led-valaisimet kehittyvät jatkuvasti, ja maahantuojia ja myyjiä on useita. Miten selvitä voittajana led-viidakossa?
Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
20221_75526.jpg
Arkkitehti paljastaa, mitkä ovat sairaalarakentamisen uusimmat "villitykset"
Sairaalaprojektien haasteena on suunnittelun ja rakentamisen pitäminen ajan tasalla vallitsevien trendien kanssa niin, ettei kohde ole vanhentunut jo valmistuessaan. Puun suosio projekteissa on edelleen vähäistä.
rakennustyömaa ulkona Helsingissä. Alueella rakennustarvikkeita ja työkoneita
Rakennustyömaan vastaava mestari: Paperinpyörittäjä, psykologi ja ongelmanratkaisija
”Työmaan johtaminen ei ole pelkkää paperinpyöritystä – välillä ollaan montun pohjalla ja välillä psykologina.”Näin tiivistää työnsä Mikko Illikainen, joka toimii vastaavana mestarina Kruunusillat-allianssin työmaalla Hakaniemessä. Työssä yhdistyvät aikataulupaineet, tiivis yhteistyö eri osapuolten kanssa sekä kyky pitää kokonaisuus hallussa, myös silloin, kun maan alta löytyy 100-vuotias vesijohto tai 10 m pitkä hissikuilu. Uskokoon, ken tahtoo!
Rakentaminen järjestelmä
Digitaalisuus näkyy harvan työmaatyöntekijän arjessa - syy on tässä
Digitalisaatiosta kohistaan rakennusalalla, mutta tavallisten rakennustyöntekijöiden arjessa se näkyy vielä vähän. Skanskan asiantuntija ei keskittyisi pelkkään teknologiaan.
201712_51069.jpg
Pohjatyöt aloittavat rakennusprojektin
Omakotitalon rakennustyöt alkavat pohjatöiden teolla. Perustusten ja pohjatöiden tekeminen huolella on tärkeää, sillä rakennus seisoo perustustensa varassa koko elinkaarensa ajan. Perustusten rakentamisessa tehdyt virheet ovat erittäin hankalia ja kalliita korjata, pahimmissa tapauksissa jopa mahdottomia.Pohjatutkimus- ja suunnittelukustannukset ovat suuruuserältään 1 % luokkaa varsinaisista rakennuskustannuksista. Summa ei ole lopullisissa kustannuksissa suuri, mutta sitäkin kannattavampi sijoitus, jotta saadaan varmistettua että rakennusta ei perusteta väärin. Väärästä perustamistavasta voi olla seurauksena suuri lisälasku tai jopa rakennuksen purkaminen perustusten pettäessä.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Helsingin Kontulassa romahtaneen paksueristerappauksen tutkinta valmis
(Tiedote / Tutkintaselostus, Onnettomuustutkintakeskus 14.7.2025)...Onnettomuustutkintakeskus aloitti tutkinnan Helsingin kontulassa 30.7.2024 tapahtuneesta kerrostalon seinän paksueristerappauksen romahtamisesta. Tutkinta alkoi tapahtuman jälkeisenä päivänä.Tutkinta on nyt saatu päätökseen ja tämä siitä selvisi.
20216_70969.jpg
Dronet yleistyvät rakennusalalla, mutta haasteita on vielä liuta
Rakennusalalla käyttökohteita riittää, mutta yritysten ei välttämättä kannata ottaa koko drone-toimintaa omalle kontolleen.
20203_63142.jpg
Mikä on työturvallisuuden merkitys? Voiko haarniskassa tehdä töitä?
Työturvallisuus on ollut tapetilla ja keskustelunaiheena voimakkaasti lähivuosikymmeninä. Se on hyvä asia, ihmishenki kun sattuu olemaan tärkeä. Pahimmassa tapauksessa siis sattuu jopa kuolemantapauksia ja jokainen on liikaa. Jokainen meistä on arvokas ja liian arvokas menetettäväksi vain sen takia, kun ei nyt vaan jaksanut laittaa valjaita kiinni tai työ on vaikkapa tehty "mitä nyt turhaan telineitä rakentamaan, nopeasti mää sen tosta hoidan pois alta" -periaatteella.
20201_61942.jpg
Kosteudenhallinnan riskit hankkeen eri vaiheissa
HankesuunnitteluvaiheEnnakoiva kosteudenhallintaKosteudenhallinnan suunnittelu aloitetaan yleensä liian myöhäisessä vaiheessa. Kosteudenhallintakoordinaattori otetaan mukaan vasta kun hanketta on suunniteltu jo hyvinkin pitkälle, yleensä hieman ennen rakennusluvan hakemista. Tämä käytäntö ei jätä koordinaattorille mahdollisuutta osallistua täysipainoisesti ja ennen kaikkea ennakoivasti hankesuunnitteluratkaisuihin tai hankkeen aikataulutukseen.Usein pelätään sitä, että koordinaattorin kiinnittäminen projektiin jo alkuvaiheessa lisäisi hankkeen kustannuksia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kustannukset vain siirtyvät eteenpäin.Samalla kuitenkin heikennetään hankkeen kosteudenhallintaa suunnittelun puutteen vuoksi.Joonas Sihvon (A-Insinöörit) mukaan on tärkeää varmistaa ennakoivasti hankkeen kosteudenhallinnassa onnistuminen jo hankesuunnitteluvaiheen alussa. Näin varmennetaan hankkeen ja takuun aikana terveellinen sisäilma koko elinkaaren ajaksi.
Gyproc suunnittelijapalvelu mikael nyholm ja petri lindroos taustalla banneri
Suunnittelijan ja rakentajan tärkein työkalu: Gyproc Käsikirja
Rakennatko kestävästi ja turvallisesti? Vastaavatko suunnitellut rakenteet nykypäivää ja -maailmaa? Ovatko kohteet suunniteltu siten, että laatu ja kustannustehokkuus sekä turvalliset kestävät ratkaisut kohtaavat?Luotettavaa tietoa, testattuja ratkaisuja ja tuotteita, sertifikaatteja sekä pitkää kokemusta: tästähän se kaikki lähtee – Gyproc Käsikirjasta.
Viikon kysymys mietityttää.
Suihku rintamamiestaloon?
Kysymys:Rakennan vuonna 1938 valmistuneeseen rintamamiestaloon kylpyhuoneen. Talossa ei ole ollut suihkua sisällä aikaisemmin joten joudun valamaan lattian. En ole vielä tutkinut juoksujen jakoa mutta ilmeisesti lattia on syytä vahvistaa. Talossa on rossipohja.Miten vahvistaminen on viisain toteuttaa ja kannattaako lattiaa tiputtaa, ettei valu nosta lattiatasoa? Vai valanko lattian kakun verran korkeammaksi?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton