• Etusivu
  • Rakentaminen

Turkulainen perhe halusi luontoa kunnioittavan kodin kaikkine toimintoineen

Vestelli biopuhdistaja on tärkeä osa luontoa kunnioittavaa asumista

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vestelli Oy
Julkaistu 29.08.2023Päivitetty 30.10.2023
20238_82970.jpg

Heikkilät halusivat luoda perheelleen unelmien kodin, joka kunnioittaisi luontoa ja tarjoaisi heille rauhallisen ympäristön ympärivuotiseen asumiseen.

Heikkilän perheen uudiskohde on kaunis, perinteinen ja luontoa kunnioittava kokonaisuus. Turun Paattisilla sijaitsevan uudiskohteen omistajat, Julius ja Emilia Heikkilä, harkitsivat alun perin valmiin talon ostamista, mutta päätyivät lopulta rakentamaan itse, jotta voisivat varmasti toteuttaa kolmihenkisen perheensä toiveet ja saada lopputuloksesta omannäköisen.

Heikkilät valitsivat kodikseen, kaikkien talonvalmistajien joukosta, Kastellin muuttovalmiin omakotitalon, joka sijoittui metsätontille kallioiden keskelle. Perheen tärkeänä tavoitteena koko projektin ajan oli säilyttää ympäröivä luonto mahdollisimman koskemattomana.

Rakennusprojekti käynnistyi vuonna 2019, ja vaikka rakennuslupaa jouduttiinkin odottamaan pitkään, vihdoin vuoden 2022 heinäkuussa perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa. Talotekniikan osalta sähköverkko ja vesi tulivat kunnalta, mutta jätevesijärjestelmä piti järjestää itse. Heille tärkeää oli ympäristöystävällisen ja toimintavarman jätevesijärjestelmän valitseminen.

Vertailtuaan eri vaihtoehtoja, Heikkilät päätyivät kaksoisviemäröintiin, jossa vessavedet menevät kiinteään umpisäiliöön ja muut vedet Vestelli Biopuhdistaja 3 -harmaavesipuhdistajaan.

Eniten päätökseen vaikuttivat Vestellin yksinkertainen tekniikka sekä hajoavien osien vähäisyys, kuvailee Heikkilä.

Biopuhdistajan asennus sujui vaivattomasti

Biopuhdistajan asennus oli maaurakoitsijan vastuulla, ja sen toteuttaminen vaati pientä louhintaa, jotta puhdistaja saatiin asennettua haluttuun paikkaan. Aluksi Heikkilä myöntää olleensa hieman huolissaan, sillä urakoitsijalla ei ollut aiempaa kokemusta vastaavan puhdistajan asennuksesta. Kuitenkin Biopuhdistajan mukana toimitetuista selkeistä ohjeista oli suuri apu, ja asennus sujui lopulta ongelmitta.

‒ Biopuhdistaja on osoittautunut fiksuksi ja luotettavaksi ratkaisuksi. Puhdistajan ulkonäkö on myös tyylikäs ja sen huoltaminen on helppoa, vastaa Heikkilä kysyttäessä hänen käyttökokemuksestaan viimeisen vuoden ajalta.

Lopuksi vinkkinä Heikkilä rohkaisee muitakin rakentajia pitämään kiinni omista tavoitteistaan ja kartoittamaan huolellisesti kaikki kulut projekteissaan. Hänen kokemuksensa mukaan perusteellinen suunnittelu ja kilpailuttaminen auttoivat välttämään yllätyksiä ja löytämään parhaat ratkaisut.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Vestelli Oy
Rakentaminen
viemäröinti
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Suomalainen peltomaisema
Jätevesijärjestelmän valinta voi olla vaikeaa - katso matkailukeskuksen ratkaisu
Jätevesijärjestelmän valinta voi olla vaikeaa, mutta onneksi on mahdollista kutsua paikalle jätevesijärjestelmien asiantuntija ja saa valittua yhdessä omiin tarpeisiin oikea järjestelmä.Matkailukeskus Lapuanjoen Rantakeidas valitsi Vestellin, miksi?
201812_55656.jpg
Biopuhdistajalla jätevedet puhtaiksi ja takaisin luontoon
Puhdas vesi on elämän elinehto ja maailman tärkein luonnonvara. Suomessa tilanne juomaveden riittävyyden ja laadun kannalta on hyvä, joskin kuuma ja kuiva viime kesä aiheutti jo ongelmia muutamissa kunnissa. Meidän on pidettävä vesivarannoistamme huolta ja estettävä niiden saastuminen. Siihen olennaisesti liittyy myös jätevesien puhdistus. Saastunut vesi vahingoittaa sekä ihmisiä että ympäristöä.
20202_62872.jpg
Biopuhdistaja on käyttäjätestin voittaja jätevesijärjestelmien vertailussa
Suomi on tuhansien järvien maa ja saamme olla syystä ylpeitä laajoista vesistöistämme. Vesistöt eivät kuitenkaan pysy kunnossa, jos niistä ei huolehdita. Tähän liittyy olennaisesti myös jätevesien puhdistus.Mikäli kiinteistö sijaitsee alle 100 metrin päässä vesistöstä tai pohjavesialueella, jätevesijärjestelmä on pitänyt lain mukaan uusia 31.10.2019 mennessä. Kuitenkin tuhannet suomalaiset ovat päätyneet tekemään uudistuksen vasta kevään 2020 aikana ja tämä ruuhkauttaa alan toimijoita.Vestellin tuotteilla on helppo hoitaa mökkien, vapaa-ajan asuntojen ja omakotitalojenjätevedet tehokkaasti. Tuotteita löytyy eri kokoisia kaikkiin tarpeisiin.
Talon vierusta
Sadevesijärjestelmän ja -viemäröinnin
Ongelma on yleinenAivan tavallinen maallikkokin huomaa ongelman, jos syöksytorvesta sateella valuva vesi menee ohi sadevesiviemärikaivosta. Samoin huomataan, jos syöksytorvea on jatkettu rumasti jatkoputkella niin, että vesi saataisiin kaivoon. Näitä näkee uusissa rakennuksissa kuitenkin paljon. Miksiköhän?Lisätietoa sadevesijärjestelmästäJätä yhteydenottopyyntö
20166_46782.jpg
Linjasaneeraus - vihdoin!
Kun taloyhtiön putkistot ja kylpyhuoneet alkavat tulla tiensä päähän, remonttihan siinä on edessä. Vaikka linjasaneeraus sinällään ottaa aikansa, asunnon arvon nousu kiinnostaa kaikkia asuntojen omistajia.
20223_77593.jpg
Estä vesi- sekä viemärijohtojen jäätyminen
Jotta putkijohtojen jäätyminen sekä routavaurioiden mahdollisuus minimoidaan, sijoitetaan vesijohdot sekä viemärit perinteisesti roudattomaan syvyyteen kerran 50 vuodessa toistuvan suurimman pakkastuntimäärän mukaisesti.Kaivantojen ulottuessa pohjavesipinnan alapuolelle sekä maa-aineksen pehmeys voivat aiheuttaa omia ongelmia katujen rikkoutuessa, putkijohtojen sekä rakennusten painuessa ja niin edelleen. Toinen syy välttää syviä kaivantoja on tietysti kustannukset, kun kaivaminen ja massojen ajo voidaan puolittaa saadaan tällä merkittävää säästöä rakentamiskustannuksissa. Ympäristön sen salliessa, voidaan maahan routarajan yläpuolelle sijoitettavien vesi- sekä viemärijohtojen jäätyminen ja routavauriot estetään putkia suojaavalla vettymättömillä Finnfoam-routaeristeellä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton