• Etusivu
  • Rakentaminen

Seurantakohteet kiinnostavat

Rakentajan toimitus
Päivitetty 05.03.2009
20093_15441.jpg

Rakentaja.fi on seurannut verkkolehtiaikakaudellaan jo 80:aa rakennuskohdetta; valtaosaa koko rakentamisprosessin ajan, perustuksien teosta muuttopäivään. Viime vuonna alkoi 19 uuden kohteen seuranta muutaman jo edellisvuonna käynnistyneen ja yhä jatkuneen kohteen lisäksi.

Kohteet iättömiä

Hyvät seurantakohteet keräävät vuositasolla kymmeniätuhansia lukukertoja, eikä niiden vetovoima juurikaan vähene, vaikka kohde on ollut valmis jo puolenkymmentä vuotta. Esimerkiksi 2003 aloitettu Kastellin Hoviherra kiinnosti vielä yli 10 000 kertaa, samoin Espoon asuntomessuille noussut Jämerän Villa Aino.

Seurantakohde voi olla myös mikä tahansa yksittäinen rakennusvaihe; perustukset, vesikatto, ikkunoiden uusiminen, sisustukseen liittyvä jne., jolloin seurannan pituus saattaa olla yhdestä viiteen viikkoon. Juttujen työstäminen on sovittu eri tavoin. Mikäli kohde on pk-seudulla tai Pori-Rauma-akselilla, voi toimitus tehdä jutun. Kauempana olevien kohteiden osalla on toimittu menestyksellisesti myös niin, että rakentaja kuvaa eri työvaiheita ja toimitus työstää kumppanien tuotteet ja argumentit tuntien seurantajutun.

20093_15442.jpg

Vain kumppanituotteita

Itsestään selvä pelisääntö on, että seurantakohdejutut tehdään vain Rakentaja.fi-kumppanuusverkoston tuotteista ja kuvituksessa pyritään välttämään "vieraita" logoja ja tuotteita. Kumppanit voivat toki käyttää seurantakohdekuvia omiin tarpeisiinsa. Erityisen toivottavaa on, että myös kumppanit linkittävät kohteita sivuilleen, kuten esimerkiksi Paroc, jonka eristysratkaisujen asennusseurantoja löytyy useita kohdasta Pientaloeristeet.

Juuri nyt on käynnistymässä uusi seurantakohde, jossa starttijutussa käydään läpi perheen ajatukset ja toiveet (kuten kaikessa uudisrakentamisessa pitäisi) hankkeesta. Rakentajana on erään Rakentaja.fissä mukana olevan yrityksen yhteyshenkilön perhe. Olisi mukavaa, jos rakentajaperhe voisi hyödyntää kumppaniemme osaamista eri tuoteratkaisujen valinnoissa. Välitämme rakentajaperheen yhteystiedot heitä kiinnostavien tuotteiden osalta yhteistyökumppaneillemme.

Seurantakohdearkistoon...

20093_15439.jpg
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20166_46883.jpg
Terassin käyttöaikaa pidennettiin aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn
Jukka Ruoho perheineen muutti uudelle omakotialueelle Lahden Kerinkallioon muutama vuosi sitten. Yksi naapureista oli tilannut omalle takapihalleen terassin Lumonilta ja siitä se idea sitten lähti. Halusimme laajentaa terassin käyttöaikaa aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn.
201510_44570.jpg
Tilaa säästävät liukuovet lisäävät kodin pinta-alaa
Liukuovi on trendikäs ja nerokas oviratkaisu. Se jakaa tilan tarvittaessa kahdeksi. Liukuvat ovet hyödyntävät kodin kaikki kallisarvoiset neliöt. Saranoituun sisäoveen verrattuna liukuovet säästävät lattiapinta-alaa. Liukuvat ovet sopivatkin erinomaisesti pienemmänkin asunnon oviratkaisuksi.Liukuovet sisustuksen mukaan
20091_14684.jpg
Valloxilta uusi ilmanjakojärjestelmä
Vallox BlueSky on uusi taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon kanavajärjestelmä. Se tekee ilmanvaihtokanaviston asentamisesta sekä uudisrakennuksissa että saneerauskohteissa entistä nopeampaa ja helpompaa.Tulo- ja poistoilmakanavat kulkevat Vallox-ilmanvaihtokoneelta Vallox-äänenvaimennusosan tai äänenvaimentimien kautta BlueSky -ilmanjakolaatikoihin, joista tulo- ja poistoilma jaetaan "tähden" muotoon rakennetulla ilmanjakojärjestelmällä koko taloon. Jokaiseen venttiiliin viedään yksi tai kaksi BlueSky -putkea suoraan äänieristetystä ilmanjakolaatikosta.Polyeteenistä valmistettu, taipuisa, mutta muotonsa pitävä Vallox BlueSky -ilmanvaihtoputki on helppo ja perinteistä kanavaa nopeampi asentaa. Ratkaisu on edullinen, sillä joustavan putken ansiosta myös erillisten kanavaosien tarve on lähes olematon.Vallox BlueSky voidaan asentaa kätevästi väli- ja alapohjaan, betonivaluun, väliseiniin, alas laskettuun kattoon ja koteloihin. Putken ulkohalkaisija on vain 75 mm. Tarvittaessa suurempia ilmamääriä voidaan asentaa kaksi BlueSky -putkea rinnan. Yhdelle putkelle suositellaan ilmamääräksi 8,3 l/s, kahdella putkella 16,7 l/s.
201912_61876.jpg
Löydä suosikkisi urbaanista hirsitalomallistosta
Huomen, Oula ja Auvo kuuluvat Hongan uuteen kaupunkihirsitalojen mallistoon, jossa yhdistyvät suomalaisten perheiden toiveet, kustannustehokkuus ja ekologisesti kestävä asuminen. Kodin ei tarvitse olla neliöiltään valtavan suuri. Riittää, että kaikki tärkeä on löytänyt paikkansa.
20161_45229.jpg
Näin remontoidaan! Tule työnäytöksiin
Eristeet rakentamiseen ja remontointiinISOVER luo turvallisia ja tehokkaita ratkaisuja äänen- ja lämmöneristämiseen, jotka tuovat asumismukavuutta käyttäjilleen ja samalla auttavat suojelemaan ympäristöä. Haluamme olla rakennusalan johtava kestävien eristysratkaisujen tarjoaja.
mies asentaa harmaita pihakiviä paikoilleen käyttäen apunaan kuminuijaa
Onnistunut pihakivetys
Betonisten pihakivien ja -laattojen suosio kasvaa koko ajan. Eikä ihme: ne ovat helppoja asentaa, käytössä vaivattomia, viimeistelevät pihan ja jopa nostavat kiinteistön arvoa. Niiden hankkiminen suoraan kotipihalle on myös helppoa, sillä erilaisia kivi- ja betonituotteita voi ostaa esimerkiksi fyysisistä rautakaupoista sekä verkkokaupoista. Kaunis ja kestävä pihakivetys on helppo toteuttaa, jos se perustuu hyvään suunnitteluun ja huolellisiin pohjatöihin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton