• Etusivu
  • Rakentaminen

Saostuskaivot eivät puhdista jätevesiä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 07.11.2023
Saostuskaivo AdobeStock_219747651

© Adobe Stock

Monessa vanhassa kiinteistössä jätevedet käsitellään ainoastaan saostuskaivoissa. Pelkät saostuskaivot, uudetkaan, eivät puhdista jätevesiä vaatimusten mukaisesti. Suurin osa jätevesien lika-aineista jatkaa matkaa saostuskaivokäsittelyn jälkeen. Lika-aineet päätyvät useimmiten avo-ojaan ja sitä kautta lähimpään vesistöön, pahimmillaan pohjaveteen tai kaivoon.

Kun vesikäymälät yleistyvät haja-asutusalueilla 1950- ja 1960-luvuilla, alettiin viemäriverkostojen ulkopuolella sijaitsevilta kiinteistöiltä vaatia saostuskaivojen rakentamista. Yleensä saostuskaivoissa oli yksi, kaksi tai kolme osastoa, joiden pohjaan jätevesien kiinteät aineet laskeutuivat. Puoli vuosisataa sitten saostuskaivokäsittelyä pidettiin riittävänä, vaikka se poistaa vain pienen osan lika-aineista. Tämän vuoksi olikin aika tarkistaa jätevesien käsittelyvaatimuksia, jotka tulivat voimaan vuonna 2011.

Vakituisista asuinkiinteistöistä 70 prosenttia ei täyttänyt jätevesien käsittelystä säädettyjä vaatimuksia. Nämä kiinteistöt ovat pääosin ennen 1990-lukua rakennettuja ja niissä jätevedet käsitellään pelkästään saostuskaivoissa ennen johtamista ojaan.

Saostuskaivokäsittelyä on täydennettävä

Sen sijaan 1990-luvulla ja ennen vuotta 2004 rakennetuissa tai peruskunnostetuissa asuintaloissa on yleistä, että saostuskaivokäsittelyn jälkeen jätevedet on johdettu asianmukaiseen maaperäkäsittelyjärjestelmään. Toimiessaan suunnitellusti nämä käsittelyjärjestelmät ovat yleensä riittävän tehokkaita tai vaativat ainoastaan vähäistä tehostamista. Jos rakennuslupa on haettu 1.1.2004 jälkeen, on luvan saanti edellyttänyt, että haja-asutuksen jätevesiasetuksen vaatimukset täyttyvät.

Jos kiinteistössä ei ole vesivessaa, saostuskaivoihin perustuva jätevesijärjestelmä voi täyttää käsittelyvaatimukset jälkikäsittelyllä täydennettynä. Vanhojen saostuskaivojen pitää silloin olla ehjiä ja niiden perässä pitää olla maasuodattamo tai toimiva maahanimeytys tai muu vastaava käsittely. Jätevedet voidaan käsitellä myös yksin laitepuhdistamoilla, joiden puhdistustulokset täyttävät vaatimukset.

Jätevesijärjestelmien moitteeton toiminta edellyttää asianmukaista säännöllistä hoitoa ja huoltoa. Monissa kiinteistöissä on saostuskaivojen ja muiden käsittelylaitteiden hoito on unohdettu, jolloin yleensä betonirenkaista tehdyt kaivot ovat rapautuneet. Laiminlyönnit saostuskaivojen lietetyhjennyksissä ovat aiheuttaneet viemäreiden ja puhdistuslaitteiden tukkeutumisia ja viemäreiden tulvimista sekä lisänneet päästöjä ympäristöön heikentämällä saostuskaivojen ja muiden puhdistuslaitteiden toimintaa.

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien oli täytettävä puhdistustehoa koskevat vaatimukset 15.3.2016 mennessä.

Artikkelin lähde: Ympäristöministeriö

Rakentaminen
ympäristö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

kierrätysmerkki keskellä, yläpuolella piirretty kerrostalo ja alapuolella romutettu talo
Kiertotalouden green deal: RT ensimmäisten sitoutujien joukossa
Rakennusalalta löytyy valtavasti mahdollisuuksia ja potentiaalia edistää kiertotaloutta. Sen täysi potentiaali toteutuu vasta, kun koko alan arvoketju on mukana muutoksessa, korostaa Rakennusteollisuus RT. RT on päättänyt osallistua kiertotalouden green dealiin, jonka ensimmäiset sitoutujat julkaistiin 12. syyskuuta 2024.
202112_74271.jpg
"Piiri" on Keravan puurakentamisen keihäänkärki
Keravan tulevalle Asuntomessualueelle nousee puukerrostalojen ryhmä, josta järjestetyn suunnittelukilpailun voittaja on valittu.
202010_66875.jpg
Rakennusala isossa roolissa kiertotaloudessa
World Circular Economy Forum (WCEF) järjestettiin kuluvalla viikolla neljättä kertaa. Tänä vuonna koronapandemia pakotti järjestäjät muuttamaan foorumin verkkotapahtumaksi, johon ilmoittautui yli 5000 osallistujaa lähes 140 maasta. Alun perin tapahtuma piti järjestää Kanadassa.
201911_61138.jpg
Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä keskusteli 2050-ilmastostrategian tueksi päivitetyistä skenaarioista
Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä kuuli maanantaina VTT:tä ja Lukea pitkän aikavälin ilmastostrategian tueksi tehtävistä laskelmista.
mustat keittiönkaapit ja oranssi välitilan laatta. kuvan alareunassa esillä abb:n asennuskalusteita mustana ja valkoisena
Sähköasennustuotteita keittiöön
Keittiö on kodin sydän. Siellä tapahtuu yksi elintärkeimmistä asioista, syöminen. Syömistä edellyttää ruoan jonkinasteinen valmistaminen. Valmistus edellyttää pistorasioita vahva- ja heikkovirralle, roiskesuojattuja ja kuivien tilojen rasioita. Lisäksi tietysti vaatimuksena on keittiön sisustukseen sopiva tuote.Keittiössä on astianpesukone ja jossain tapauksissa lämminvesivaraajakin. Ne saattavat vuotaa, siksi kosteusvahti pelastaa monta peruuttamatonta vahinkoa tapahtumasta.Ruoanvalmistuksen yhteydessä saattaa musiikki toimia inspiroivana tekijänä. Laskutilaa kuitenkin tässä tilassa on yleensä aina liian vähän. Siksi radion voi integroida seinään.
20217_71512.jpg
Lumon Oy jatkaa vahvaa kasvuaan - Investointeja myös ulkomaille
Suomalainen perheyhtiö Lumon Oy kertoi tiedotteessaan 30.06.2021 alkuvuoden aikana investoinneista kotimaan lasinjalostustehtaan laajennukseen Kouvolassasekä kokonaan uuteen tehtaaseen Espanjassa. Nyt investoinnit saavat jatkoa, kun yhtiö on päättänyt investoida n. 2,1 M€ profiilityöstökeskukseen, sahausautomaattiin sekä pakkauslinjaan Kouvolan profiili- ja kokoonpanotehtailla. Lisäksi Kanadan tuotanto saa uuden alumiinityöstökeskuksen, jonka arvo on noin 420 000 €. Viimeisin investointi on kesäkuussa päätetty kokoonpanolinjan uudistus Kouvolan kokoonpanotehtaalla, jonka kokonaissumma on noin 820 000 €.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton