• Etusivu
  • Rakentaminen

Rudus voitti betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun 2010

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Rudus Oy (Maisematuotteet)
Julkaistu 26.04.2011Päivitetty 17.02.2018
20114_25546.jpg

Lappeenrannan betonitehdas

Rakennusteollisuus RT:hen kuuluva Betoniteollisuus ry järjesti vuoden 2010 aikana jäsenilleen suunnatun työturvallisuuskilpailun, jonka tavoitteena on saada alan yritykset kiinnittämään entistä enemmän huomiota työturvallisuuteen, ja siten ehkäistä tapaturmia ja sairastumisia. Kokonaiskilpailun voittajaksi nousi Rudus Oy, Lappeenrannan tehdas. Myös vuoden 2009 kilpailun voitto meni Rudukselle, tuolloin Nummelan paalutehtaalle.

Kilpailu liittyy osana tavoitteeseen saada Suomeen maailman turvallisin betoniteollisuus vuoteen 2015 mennessä. Siihen osallistui 65 tehdasta, joista elementtitehtaita oli 42, tuotetehtaita 13 ja valmisbetonitehtaita 10.

Kilpailuun osallistuneissa tehtaissa suoritettiin turvallisuusmittaukset, joiden tuloksien perusteella valittiin kolmen kilpailusarjan parhaat tehtaat. Paras tehdas on valmisbetoni-sarjassa oli Ruduksen Lappeenrannan tehdas ja Ruduksen Jätkäsaaren betonitehdas tuli toiseksi. Betonituotteet-sarjan voitti Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy , Tuusulan päällystekivitehdas ja Ruduksen Lohjan tehdas tuli toiseksi. Elementit-sarjan voitti Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy, Suonenjoen tehdas. Kaikkien kolmen sarjavoittajat palkittiin, ja niiden joukosta tuomaristo valitsi koko kilpailun voittajan.

Tuomaristo kiittelee Ruduksen johdon ja koko henkilöstön sitoutuneisuutta turvallisuustyöhön

Tuomaristo kiinnitti huomiota siihen, että voittaja Rudus Oy, Lappeenrannan tehdas on tehnyt erittäin järjestelmällistä työtä turvallisuuden eteen ottaen mukaan myös aliurakoitsijat. Niin johto kuin myös koko henkilökunta on erityisen sitoutunutta turvalliseen työhön. Tehtaan oma-aloitteinen kehitystyö on merkillepantavaa, ja sen toiminnan tukena on yrityksen mittava turvallisuuspanostus.

Tuomaristo kiitteli koko voittajakolmikon panostaneen työturvallisuuteen ja yleiseen asenneilmapiiriin. Niin johto kuin henkilökuntakin on motivoitunutta edistämään työturvallisuutta. Missään kärkitehtaassa ei ollut yhtään sairauspoissaoloon johtanutta tapaturmaa vuoden 2010 aikana. Näissä tehtaissa vaaratilanteiden ja läheltä piti -tapausten käsittely on avointa, järjestelmällistä ja yhteisöllistä.

Tuomariston muodostivat Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi , Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Olli Hämäläinen ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Keijo Päivärinta.

Koko henkilökunta on erityisen sitoutunutta turvalliseen työhön. Kuvassa Juha Lehikoinen, Jukka Mäkirinta, Marko Wasama, Kauko Pokela, Ville Turunen ja Tuomo Sinkko

Koko henkilökunta on erityisen sitoutunutta turvalliseen työhön. Kuvassa Juha Lehikoinen, Jukka Mäkirinta, Marko Wasama, Kauko Pokela, Ville Turunen ja Tuomo Sinkko

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia lahjoittaa kilpailun voittajalle, Rudus Oy:lle, Fennia-palkinnon, joka on rahapalkinto käytettäväksi työturvallisuutta edistävään hankintaan. Fennia toimii yhteistyökumppanina turvallisuushankkeissa, sillä se on sitoutunut yhteistyössä asiakasyritystensä kanssa edistämään työturvallisuutta. Betoniteollisuus ry:n työturvallisuuskilpailu motivoi kilpailuun osallistuneita yrityksiä panostamaan turvallisuuteen, ja lisäksi se tuotti erinomaista tietoa hyvistä käytännöistä hyödynnettäväksi koko toimialalla.

Autonkuljettaja työssään

Autonkuljettaja työssään

Turvallisuusmittauksessa Ruduksen Lappeenrannan tehdas sai sadasta maksimipisteestä 91,9 pistettä (valmisbetoni-sarjan keskiarvo oli 83,6). Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy, Tuusulan päällystekivitehdas sai 91,6 pistettä (betonituotteet-sarjan keskiarvo 73,2). Lemminkäinen Rakennustuotteet Oy, Suonenjoen tehdas sai 89,3 pistettä (elementit-sarjan keskiarvo oli 72,8).

Mittauksen suoritti Tapaturva Oy Juha Merjaman johdolla. Turvallisuustyön arviointiin Tapaturva käytti työkaluina Elmeri+ -havainnointimenetelmää, turvallisuuskymppi-taustaista turvallisuusjohtamisen arviointityökalua, minkä lisäksi tulokseen vaikuttivat sekä tapaturmataajuus että sairauspoissaolojen määrä.

Rudus Oy (Maisematuotteet)
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Soraa lavalla
Pienrakentajan kiviainekset
Vielä 50 vuotta sitten pientalon rakennuspaikka valittiin paljolti maaperän mukaan Hiekkamaa oli ylivoimaisesti suosituin, ainakin jos taloon haluttiin rakentaa kellari. Nykyään tärkeimmät tontin valintakriteerit ovat sijainti ja hinta. Suurimmat rakentamisen kustannussäästöt saavutat jo suunnitteluvaiheessa. Suunnittelijoiden avulla tapahtuva kodin suunnittelu maksaa itsensä takaisin. Arkkitehti osaa niveltää toisiinsa perheen tarpeet sekä rakennuspaikan ja ympäristön antamat mahdollisuudet. Rinteeseen rakennettavaan omakotitaloon saadaan kellarikerrokseen paljon lisäneliöitä.
Betonilattian valu
Betonin valinta
Ammattilaisten roolia pienrakentamisessa ei voi koskaan kyllin korostaa. Pientalon työmaasta vastaavan pitää ymmärtää rakentamisesta ja materiaaleista laaja-alaisemmin kuin suurilla työmailla. Siksi vastaavaa valittaessa kannattaa aina kysyä hänen aikaisempia kohteitaan.Rakennesuunnittelijan tehtävänä on määritellä käytettävä betonilaatu ja rasitusluokat rakennepiirustuksiin sekä rakennuksen käyttöikätavoite. Betonia tilattaessa ilmoitetaan rakennesuunnittelijan määrittelemät tiedot valmisbetonin toimittajalle. Toimittajalta voi myös kysyä neuvoa mihin tahansa betonin valintaan ja valamiseen liittyvistä asioista.Lisätietoa betonista...
20222_3545.jpg
Onnistunut pihakivetys
Betonisten pihakivien ja -laattojen suosio kasvaa koko ajan. Eikä ihme: ne ovat helppoja asentaa, käytössä vaivattomia, viimeistelevät pihan ja jopa nostavat kiinteistön arvoa. Niiden hankkiminen suoraan kotipihalle on myös helppoa, sillä kivi- ja betonituotteita voi ostaa muun muassa Rudus Oy:n verkkokaupasta. Kaunis ja kestävä pihakivetys on helppo toteuttaa, jos se perustuu hyvään suunnitteluun ja huolellisiin pohjatöihin.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
WattiVahti - seuraa sähkönkulutusta- ja tuotantoa
WattiVahti palvelu uudistui ja laajeni toukokuussa 2020.Kulutustietojen lisäksi myös mahdollinen pientuotanto näkyySopimustietojen katsominenOmien yhteystietojen ylläpitoHäiriöviestipalvelun tilaus & hallintaYhteydenottopyynnön lähettäminen –Henkilöasiakkaiden vahva tunnistautuminen (Hetu)Mobiilikäyttö tuettuHuomioithan että uudistuneeseen palveluun tulee rekisteröityä uudelleen, vanhat (ennen toukokuuta 2020 luodut) tunnukset eivät toimi uudistuneessa palvelussa.www.wattivahti.fi
20218_71959.jpg
?Jätä mökki talviteloille turvallisin mielin
Muistathan tehdä nämä asiatMökkiläisen syystoimet riippuvat toki pitkälti mökin varustelutasosta ja siitä, jätetäänkö mökki kylmilleen vai peruslämpö päälle. Tärkeimpiä asioita ovat kuitenkin ilmanvaihdosta huolehtiminen ja kylmästä mökistä vesiputkien tyhjennys. Tietenkin niitä ykkösasioita ovat myös rakennusten hyvä lukitus ja arvotavaroiden poiskuljetus.Kun mökillä on hoidettu perusasiat kuntoon ennen talvea, niin sen voi jättää turvallisin mielin talviteloille!
48_P_16587.jpg
Lämmitys korostunut liikaa päästökeskustelussa
Suomessa lämmitys nousee liian korostetusti esille keskustelussa EU:n energiapaketin päästötavoitteista ja uusiutuvan energian lisäämistarpeesta, sanoo toimitusjohtaja Pekka Huttula Öljyalan Palvelukeskuksesta. -Nyt näyttää unohtuneen se tosiasia, ettei energiankulutus lämmityksessä suinkaan kasva, vaan on merkittävästi vähentynyt energiatehokkuuden parantuessa. Kasvualueet ovat aivan muualla, toteaa Huttula.Esimerkiksi öljylämmitystaloissa on viimeisten kymmenen vuoden aikana uudistettu lämmitysjärjestelmiä, otettu rinnalle aurinkolämpöä ja tehty muita energiansäästötoimia tehokkaasti. Säästetty energiamäärä 8,3 terawattituntia vastaa noin 250 000 omakotitalon vuotuista lämmitysöljyn kulutusta. Energiaa säästäviä toimia edistää edelleen valtiovallan kanssa juuri solmittu energiatehokkuussopimus Höylä III.-Jos talossa on toimiva lämmitysjärjestelmä, ei ole järkevää eikä kustannustehokasta tehdä hätiköityjä muutoksia täysin toiseen järjestelmään. Öljylämmityksen energiansäästö jatkuu tehokkaana, kun laitteet pidetään hyvässä iskussa ja mukaan liitetään aurinkolämpö. Modernit laitteet mahdollistavat myös biolämmitysöljyn käytön, jolle öljyala on asettanut yhteisen tavoitteen, sanoo Huttula. Energiansäästön kannalta oleellista talossa kuin talossa on kuitenkin se, että talon rakenteet peruskorjataan lämpötalouden kannalta hyvään kuntoon.Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton