• Etusivu
  • Energia

Takka vanhaan taloon – mitä pitää ottaa huomioon?

Rakentajan toimitus
Päivitetty 05.01.2025
takka-vanhaan-hormiin-1920x1080

Tulisija on mahdollista asentaa myös vanhaan kiinteistöön, löytyi rakennuksesta hormi tai ei.

Kaipaako kotisi tunnelmantuojaa sekä lisälämmityksen antajaa? Olipa kyseessä vanhan takan palauttaminen tai täysin uuden takan asentaminen, prosessi vaatii huolellista suunnittelua ja harkintaa. Takan hankkiminen vanhaan taloon ei ole pelkästään tekninen projekti, vaan myös mahdollisuus lisätä kodikkuutta ja arvoa kiinteistöösi.

Takan valinnassa on otettava huomioon useita tekijöitä, kuten talon rakenteet, paloturvallisuusmääräykset ja energiankulutus. On myös tärkeää miettiä, millaista tunnelmaa ja käyttötarkoitusta tulisijalta toivotaan. Onko tavoitteena ensisijaisesti lämmitys vai halutaanko luoda viihtyisä oleskelutila?

Takkaa ei aina ole arvostettu

Suomen rakennuskannassa 1950-80 –lukujen kiinteistöjä on paljon. Esimerkiksi 1960-luvulla eristykset ja eristeiden paksuudet eivät olleet lähelläkään samaa tasoa, kuin mitä nykypäivän rakennukselta edellytetään.

1970-luvulla tilanne korjaantui hieman öljykriisin vuoksi ja eristysvahvuuksiin kiinnitettiinkin enemmän huomiota. Monissa talouksissa saatettiin kuitenkin hävittää vanhat leivinuunit sekä puuliedet vanhanaikaisina ratkaisuina.

Takka koettiin ehkä enemmän tunnelmanluojana ja sen mukaisesti olohuoneen nurkkaan saatettiinkin muurata avotakka, josta saatava lämpöhyöty hyödytti vain harakoita.

Hurjaa säätä ilmastonmuutoksen seurauksena

Mediassa yhä useammin esillä olevat rajut myrskyt, tulvat sekä muut luonnonmullistukset saavat helposti miettimään, mitä sitten tapahtuu jos sähköt ovat useamman päivän poissa, miten saa pidettyä kodin lämpimänä tai valmistettua ruokaa? Yksi ratkaisu on tulisija.

Valmistajasta riippuen takan voi saada käyttövalmiiksi aina muutamasta tunnista pariin päivään, riippuen mahdollisten lisätöiden määrästä.

Mikäli unohdetaan takan mukanaan tuoma tunnelma, on sillä olemassa selkeä mitattavissa oleva hyöty lämmityskustannuksissa. Lisälämmönlähteenä talvipakkasten paukkuessa takka on enemmän kuin korvaamaton, lisäksi tulisija vaikuttaa myös kiinteistön arvoon myönteisesti.

Tulisija vanhaan kiinteistöön – mistä kaikesta pitää huolehtia ja mitä huomioida?

Tulisijan laittaminen vanhaan kiinteistöön on luvanvarainen toimenpide.

Luvan voi hankkia helposti asioimalla rakennusvalvontavirastossa. Jos kyseessä on omakotitalon sijasta rivitalo tai paritalo, pitää taloyhtiöltä pyytää lupa toimenpiteen suorittamiseen. Isännöitsijältä voi myös tarkistaa, onko taloyhtiö jo aiemmassa vaiheessa tehnyt kokouksissa päätöstä tulisijojen laittamisesta.

Kannattaa myös muistaa, että taloyhtiön osakas on velvollinen ilmoittamaan kaikista yhtiön vastuulla oleviin rakenteisiin kohdistuvista/vaikuttavista korjaus- tai muutostöistä.

MUISTA! Tarkista aina takan suojaetäisyydet ennen takan hankkimista. Esimerkiksi kuvan mallissa suojaetäisyydet ovat: taakse 100 mm, sivulle 528 mm, kattoon 750 mm ja eteen 1200 mm.

<p data-block-key="grr0e">Kevyet takat on helppo asentaa paikoilleen. Ne eivät varaa lämpöä mutta lämmittävät tilan nopeasti. Malli: Contura 600, Nibe.</p>
Kevyet takat on helppo asentaa paikoilleen. Ne eivät varaa lämpöä mutta lämmittävät tilan nopeasti. Malli: Contura 600, Nibe.
Info

Info

Varaava takka vai heti lämpeävä?

Varaava takka on suunniteltu varastoimaan lämpöä ja vapauttamaan sitä hitaasti pitkän ajan kuluessa. Varaava takka myös lämmittää tilan hitaammin. Se ei sovellu esimerkiksi kylmän mökkitilan nopeaan lämmittämiseen. Tulen sytyttäminen ja lämmittäminen kestää kauemmin, mutta takka pystyy pitämään tilan lämpimänä useita tunteja tai jopa päiviä yhdellä lämmityskerralla.

Heti lämpiävä takka puolestaan tuottaa lämpöä nopeasti heti tulen sytyttämisen jälkeen. Takka on ihanteellisen valinnan tiloihin, joissa tarvitaan nopeaa lämmitystä, kuten mökkeihin tai tilapäisiin oleskelutiloihin. Heti lämpiävä takka ei varastoi lämpöä samalla tavalla kuin varaava takka, joten sen lämmitysteho lakkaa pian tulen sammuttua.

Minne tulisijan haluaisi laittaa? Minne se kannattaisi sijoittaa?

Tämä on asia jota mietitään usein jo ennen luvan hankintaa. Paras mahdollinen sijoituspaikka tulisijalle on piipun kannalta katsottuna mahdollisimman lähellä talon harjaa ja näin tulisijakin sijoittuisi mahdollisimman keskeiselle paikalle. Kun takka sijoitetaan keskeisesti, leviää takasta tuleva lämpö mahdollisimman laajalle alueelle ja koska hormi sijaitsee lähellä harjaa, taataan myös riittävä veto.

Jos kodissasi ei ole aiemmin ollut tulisijaa ja hormia, muista selvittää missä kattotuolit ja niiden jakopaikka sijaitsee. Kattotuoleja ei missään nimessä saa katkaista! Piipulle tulee olla rakenteissa hyvin tilaa.

Hormi päältä, takaa vai sivusta?

Valitusta tulisijamallista riippuen hormilähtö voi olla joko päältä, takaa tai sivulta.

Savupiipun valinnassa huomioi että tulisijan savukaasujen sekä valitun hormin lämpötilaluokka tulee olla vähintään samalla tasolla. Helpointa on ottaa sekä tulisija että hormi samalta toimittajalta. Näin tuotteet sopivat kaikkein varmimmin toisiinsa.

Tulisijamallistoista löytyy varmasti sopiva takka niin nurkkaan kuin suoralle seinälle sijoitettavaksi.

Vanha hormi käyttöön?

Onko kiinteistössäsi vanha hormi vailla käyttöä? Vanhan, pitkään käyttämättä olleen, hormin kunto tulee tarkistuttaa asiantuntijalla. Asiantuntijoita tällaisissa tapauksissa ovat esimerkiksi nuohooja tai palotarkastaja. Ilman tarkistusta ja nuohousta uudelleen käyttöönotettu hormi on turvallisuusriski.

<p data-block-key="tip18">Vanhan hormin uudelleen käyttöönotto.</p>
Vanhan hormin uudelleen käyttöönotto.

Pohjatöitä ei sovi unohtaa

Vanhan kiinteistön osalta on tärkeää ottaa selvää lattiarakenteesta. Onko kyseessä rossipohja, maanvarainen laatta tai kellarillinen ratkaisu? –Kaikki vaativat erilaisen pohjienvahvistuksen.

Hyvänä lähtökohtana kuitenkin ovat rakennuksesta olevat piirustukset. Jos rakennukseen on merkitty takkavaraus, perustuksia ei yleensä tarvitse erikseen vahvistaa. Tällaisessa tapauksessa toki tulisija on asennettava alun perin suunniteltuun paikkaan.

Takkavaraus sekä sen toteutus kannattaa kuitenkin varmistaa, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Takkojen painaessa useita satoja, jopa peräti tuhansia kiloja, ei takkaa voi sijoittaa aivan minne vain.

Perustukset pystytään vahvistamaan tulisijaremontin yhteydessä perustuksiin parhaiten soveltuvalla tavalla, samalla tarkistetaan laatan kantavuus. Pääsääntöisesti perustusten vahvistukseen käytetään harkkoja tai vahvistus valetaan erikseen.

Lisätietoja vahvistustyöstä kannattaa kysyä omalta tulisija-asiantuntijalta, joka osaa tarkemmin vahvistuksen tarpeesta ja toteutuksesta.

Info

Info

Pientä muistamista takkaa suunnitellessa…

  • Takkaa valitessasi, mieti mikä sinulle on tärkeää: Ulkonäkö, tehokkuus, tunnelma, takan tuoma lisälämpö…?
  • Mieti takan sijoituspaikkaa – missä takka lämmittäisi mahdollisimman suuren alan ja olisi samalla kaunis tunnelmanluoja.
  • Mikäli suinkin mahdollista, etsi käsiisi kotisi rakennuspiirustukset ja tarkista että niistä löytyy myös mitat. Piirustuksista tarvitset pohjakuvan sekä poikkileikkauksen.
  • Kirjoita mieltäsi askarruttavat kysymykset valmiiksi paperille. Kun tapaat tulisija-asiantuntijasi, voit esittää kysymykset hänelle – näin ei mitään sinulle tärkeää kysymystä jää kysymättä.
  • Tulisija ei ole kaikkein edullisin investointi, kysy siis rohkeasti apua tulisija-asiantuntijaltasi, jotta sinulle sopivin tulisija löytyy.

Ja lopuksi:
Ota rohkeasti yhteyttä tulisija-asiantuntijoihin miettiessäsi tulisijaa omaan kotiisi. Ammattilaiset tulevat mielellään katsomaan ja arvioimaan kotiinne, mitä juuri teidän lattiarakenteenne sekä kattonne vaatii tulisijaremontin onnistumisen osalta.

Energia
tulisijat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20219_72425.jpg
Näin 70-luvun taloon toteutettiin upea Alvar Aalto -tyylinen takka
Mitä takkaprojektissa kannattaa huomioida, kun haaveena on yksilöllinen, omaan kotiin suunniteltu tulisija? Rakennetaan Yhdessä -yhteisö haastoi some-seuraajiaan esittelemään taidokkaita toteutuksiaan. Yleisö äänesti "onnistuneimman lopputuloksen" -tittelin Hannan upealle tulisijalle, jonka vaiheet nyt avaamme.
20168_47193.jpg
Mitä tiilipiipun suunnittelussa tulee huomioida?
Perinteisen tiilipiipun rakentamisesta, käytöstä ja toimivuudesta on pitkäaikaiset ja hyvät kokemukset. Tiilipiippu on edullinen rakentaa, se on energiatehokas ja paloturvallinen. Kevyenkin tulisijan parina massiivinen tiilipiippu toimii tehokkaana lämmönvaraajana. Tämä parantaa sekä puun polton hyötysuhdetta että käyttömukavuutta, koska polttamisjaksojen aikaväli pitenee samassa suhteessa lämmönluovutusajan kanssa. Tiilipiippu voi toimia myös kauniina sisustuselementtinä.Tiilipiipun edut korostuvat erityisesti korkeissa huonetiloissa ja kaksikerroksisissa taloissa. Näissä tiloissa muurattu piippu jakaa lämmön tehokkaasti ylempiin kerroksiin samalla lisäten tulisijalämmityksen kokonaisosuutta. Parhaimmillaan tiilipiipun energiateho vastaa toista tulisijaa ja sen ominaisuudet korostuvat erityisesti matala- ja passiivienergiataloissa.
Takan tulipesän korjaus onnistuu weberin fire repair Tulenkestävän korjausmassan avulla.
Tulipesän pienten halkeamien korjaus itse
Vaikka tulipesät rakennetaankin kestämään kovia lämpötilojen vaihteluita, rapautuvat nekin ajan myötä käytössä. Tulipesän pienet vauriot on mahdollista korjata myös itse, kunhan noudattaa muutamia helppoja työvaiheita.Tulenkestävä massa soveltuu vanhojen ja vaurioituneiden tulipesien pienten halkeamien sekä kolojen paikkaukseen.
weber-muuratut-tulisijat-laastit
Tulisijan muuraukseen ei käy mikä tahansa laasti
Tulisijan muuraukseen käytettävät laastit on suunniteltu kestämään tulisijan eri osiin kohdistuvat lämpörasitukset ja lämpötilojen vaihteluista johtuvat liikkeet. Rappauslaastit ja pinnoitteet antavat paljon mahdollisuuksia tulisijan ulkonäön viimeistelyyn. Tulisijalaastit ovat valmiita kuivatuotteita, joihin työmaalla lisätään vaan vesi.Tulisijan muurauslaastitTulisijan runko muurataan joustavalla saviuunilaastilla weber ML Savi Saviuunilaasti. Kuorettoman tulisijan näkyviin jäävät muuraussaumat saumataan weber JSL 5 Jälkisaumalaastilla. Ennen jälkisaumausta tulisijan pitää olla kuivunut ja lämmitetty kerran kunnolla. Saumaus tehdään jäähtyneeseen tulisijaan. Tulipesä ja tulta vasten olevat osat muurataan tulitiilistä weber fire mortar Tulenkestävällä muurauslaastilla. Tulen kanssa kosketuksissa olevat pinnat voidaan myös valaa tulenkestävällä valumassalla weber VM Tuli Valumassa. Valumassan käyttökohteita ovat muun muassa lieden laki, kuristusosa, leivinuunin laki ja ylityspalkit. Tulisijan erillisen kuoren muuraukseen käytetään harmaata tai värillistä weber ML5 Värillinen Muurauslaastia.
Viikon kysymys mietityttää.
Betoniperustuksen kosteus?
Kysymys:Olemme tekemässä remonttia vuonna 1965 rakennetussa omakotitalossa. Talossa on kellarikerros, joka on lähes kokonaan maan alla. Aikoinaan perustaa ei ole eristetty maan kosteudelta millään tavalla, joten kellari on kostea ja viileä.Miten eristys tulisi hoitaa ja millaisia vaihtoehtoja on olemassa?
20198_59420.jpg
Estä sisäilmaongelmia syntymästä lattiaratkaisun avulla
Koti, on se sitten vielä rakenteilla tai jo aktiivisessa asuinkäytössä, on monelle oma turvapaikka. Siellä pitää voida viihtyä ja sen pitää olla turvallinen. Weber selvitti tutkimuksessaan rakennusten vaikutusta ihmisten hyvinvointiin.
Kastelli Verso 84 halpuutettu malli
Halpuutetut talomallit ja maalämpöetu tekevät oman kodin unelmasta helpommin saavutettavan
Unelmakoti on nyt lähempänä kuin koskaan. Kastellin uudet Verso- ja City-talopaketit tarjoavat modernia asumista maltillisella hinnalla – ja maalämpöpaketin nyt puoleen hintaan. Katso, miten voit säästää sekä rakennuskustannuksissa että lämmityksessä.
20172_48178.jpg
Lämmönvaraaja lämmittää käyttö- ja lämmitysvettä
Lämmönvaraaja ahtaisiin tiloihinRakennuksen kulkuaukot tai tekniset tilat ovat usein ahtaita varaajalle. Kuitenkin varauskapasiteettia on oltava, jotta varaaja täyttäisi tehtävänsä. Näihin pulmiin on useita ratkaisuja.Ahtaiden kulkuaukkojen ongelma voidaan ratkaista kapealla varaajamallilla tai irtolohkoilla. Kapea lämmönvaraajamalli voi olla esimerkiksi pyöreä saneerausvaraaja Akvasan (tarvittaessa useampi rinnakkain) tai pitkänmuotoinen Akvantti. Irtolohkomallissa varaaja viedään ilman eristeiden sivulohkoja sisään rakennukseen ja eristelohkot asennetaan paikalleen vasta sisällä. Tarvittaessa varaajien räätälöinti voidaan viedä vielä pitemmälle. Varaajaa voidaan mm. madaltaa tai korottaa.
20234_81349.jpg
Tiesitkö? Älykodin voi asentaa myös langattomana
Haluaisitko, että kodissasi valaistusta säädellään sen mukaan, missä huoneissa liikutaan? Kiinnostaako energiankulutuksen seuranta suoraan pistorasiasta tai ilmoitus vesivuodosta? Älykoti on nyt helpompi kuin koskaan ennen. Oli kyseessä sitten uusi rakennus tai remonttikohde, Wiser Ready -järjestelmä on langaton, helppokäyttöinen ja täydellisesti muokattavissa omien tarpeidesi mukaan.Kiinnostuitko langattomasta älykotijärjestelmästä?
asennussyvyys
Vinkkejä oikean kiinnikkeen valintaan
Perussääntö kiinnityksissä on, että mitä syvemmälle ankkurin asennat, sitä paremmin hyödynnät kiinnitysalustan puristus- ja vetolujuuden eli sitä vahvemman kiinnityksen saat. Noudata aina asennusohjeessa määritettyä kiinnitettävän kappaleen maksimipaksuutta tfix sekä asennussyvyyttä hnom.Kiinnikkeen asennussyvyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun kiinnitysalusta on rappauksen, verhoilun tai eristekerroksen peittämä. Tällöin sopivaa kiinnikepituutta valittaessa on kiinnitettävän kappaleen maksimi­paksuuteen tfix lisättävä kuormaa kantamattoman kerroksen, kuten rappauksen, paksuus.
Sisätilojen sopiva lämpötila ja toimiva ilmanvaihto ovat oleellinen osa asumisviihtyisyyttä ja terveellistä kotia. Arki helpottuu, kun kodin tärkeitä toimintoja voi valvoa ja tarvittaessa säätää samasta paikasta – myös etänä.
Mitä lisäturvaa voit saada lämpöpumpullesi?
NIBE tarjoaa kuluttajille NIBE Energy Systems Oy:n maahantuomalle, Suomessa asennetulle uudelle NIBE lämpöpumpulle ilmaisen NIBETURVAn, joka on voimassa aina laitteen kuudenteen käyttövuoteen saakka. Lämpöpumpun omistajan tarvitsee vain rekisteröidä lämpöpumppu NIBETURVAan. Kuuden vuoden NIBETURVAan sisältyy takuuaika ja ilmainen lisävakuutus, kun uusi laite on rekisteröity NIBETURVAan ehtojen mukaisesti. Lisäksi tarvitaan koti- tai kiinteistövakuutus, joka korvaa LVI-laitteen äkillisen ja ennalta-arvaamattoman rikkoutumisen.
201811_55521.jpg
Säästä rahaa ja hanki puhallusvillat helposti katollesi
Kuten tiedetään, lämmin ilma nousee ylöspäin. Mikäli katto on huonosti eristetty, on lämpövuoto itsestäänselvyys. Katon kautta saattaa poistua jopa viidesosa kodin lämmöstä. Miksi siis heittää selvää rahaa hukkaan?Yläpohjan lisälämmöneristys on helppo tapa lisätä kodin energiatehokkuutta. Samalla on helppo katsastaa yläpohjan tila, sillä lisälämmöneristettä laitettaessa katolla on kuitenkin käytävä, jotta tietää vanhan eristeen paksuuden, tilan ja materiaalin. Kun katolle kiipeää, on hyvä samalla myös katsoa, ovatko lvi-putket kondenssieristettyjä.Jos katosta löytyy höyrynsulussa tai läpivienneissä vuotoja, tulee ne paikantaa. Huonokuntoinen lämmöneriste on parempi poistaa, sillä seasta voi löytyä esimerkiksi hiirenpesiä. Purueristeen päälle paloeristeeksi laitettu hiekka tai sekaeriste on myös parempi poistaa ennen lisälämmöneristystä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton