• Etusivu
  • Piha

Nurmikko, niitty - vai kuntta?

Rakentajan toimitus
Julkaistu 23.10.2013
201310_36811.jpg

Kedon kukkia

Piha kaipaa vihreää pintaa

Alkaako talosi tai mökkisi olemaan jo valmis, mutta pihamaa odottaa tekijää? Mitä jos etenisit luonnon ehdoilla ja miettisit muita vaihtoehtoja perinteisen kylvönurmikon sijasta...

Pihan vihreyttäjän valinnassa vaikuttavat niin tontin sijainti, laatu kuin kaavamääräyksetkin. Omia mieltymyksiä ja perheen ikärakennettakaan unohtamatta. Nurmikko on yleisin, mutta myös eniten hoitoa vaativa pihan vihreyttäjä. Helppohoitoisempia vaihtoehtoja ovat keto, niitty ja kuntta.

Kuivemmalle ja karummalle kasvualustalle kukkiva keto on hyvä vaihtoehto. Kedolla tarkoitetaan kuivaa kukkaniittyä, joka sijaitsee aurinkoisella kasvupaikalla, hiekkaperäisessä ja niukkaravinteisessa maassa. Sen kasvillisuus on harvahkoa ja matalaa. Niitty puolestaan edellyttää hieman tuoreempaa alustaa ja esimerkiksi vanhat kesanto- ja maisemapellot soveltuvat mainiosti niityiksi. Omat niittylajikkeensa löytyvät myös kosteammille paikoille alaville maille, painanteisiin ja vesistöjen rannoille.

Kukkivat niityt tuovat tuulahduksen menneiltä vuosikymmeniltä ja tunnelmaa täydentävät risu- ja kiviaidat! Niitty sopii niin mummonmökin pihapiiriin kuin maaseudulla sijaitsevan vapaa-ajan asunnon peltomaisemaan. Myös taajamiin voi kedon ja niityn kukkia kylvää reuna-alueille tai varata niille kokonainen nurkka tontista. Niityn kukkia voi kasvattaa myös perennaryhmissä!

Perustetaan kukkaniitty

Kukkaniitty voidaan perustaa olemassaolevaan maaperään. Tarvittaessa kasvualustaa voi köyhdyttää lisäämällä siihen lannoittamatonta turvehiekkaseosta, lisäämällä hiekkaa tai kuorimalla pinnasta ravinteikasta ja humuspitoista maata pois. Kuiville kedoille riittää 5-10 cm kasvualusta, mutta tuoreemmille niityille tarvitaan hieman suurempi kerrosvahvuus. Ennen siementen kylvämistä pitäisi kasvualustasta saada hävitettyä monivuotiset rikkakasvit pois.
Lue lisää:Maan muokkaus

Niittykasvien ja kedon kukkien siemeniä voi kylvää koko kasvuakuden ajan. Niitä tarvitaan noin 50 g sadalle neliölle. Siemenet saa levitettyä tasaisesti sekoittamalla ne hienoon hiekkaan.
Lue lisää:Niittysiementen kylväminen

Alkuvuosina tärkeintä on pitää rikkaruohot kurissa. Ne nousevat maasta, kun niittykukkien siemenet vasta itävät. Rikkaruohoja karsitaan niittämällä sekä käsin kitkemällä.
Lue lisää:Niityn kehitys

Niittytyyppi sanelee hoidon tarpeen. Kuiva keto on huolettomin ja tuoreempaa niittyä pitää ajoittain niittää. Kosteita niittyjä niitetään jo usemman kerran kesässä. Niitto suoritetaan siementämisen jälkeen ja leikkuujäte poistetaan kun siemenet ovat varmasti varisseet. Haravointi köyhdyttää maaperää ja vähentää hoitoniittojen tarvetta. Loppujen lopuksi luonto muokkaa niityn mieleisekseen!
Lue lisää: Kukkaniityn hoito

Niityn kukkia...

Niityn kukkia...

...eri sävyissä!

...eri sävyissä!

Huomio

Huomio

Valitse lajit kasvuolosuhteisiin sopien:

Kuivan kedon kukkijat
Ketoneilikka, kissankello, harakankello, päivänkakkara, siankärsämö, ahdekaunokki, ahomansikka, keltasauramo, ruusuruoho, isomaksaruoho, ahosuolaheinä

Tuoreet niityt ja savipitoiset multamaat
Harakankello, kurjenkello, peurankello, päivänkakkara, poimulehti, lehtosinilatva, puna-ailakki, niittyleinikki, siankärsämö, ojakellukka

Kosteat niityt
Kullero, lehtosinilatva, keltakurjenmiekka, ranta-alpi, rantakukka, mesiangervo, ojakellukka, luhtalemmikki
Lue lisää:Niittykasvien valinta

Tontille kunttaa - eli metsänpohjaa

Tontin voi maisemoida nopeasti ja luonnonmukaisesti myös varpukasvillisuudesta koostuvalla kuntalla eli valmiilla metsänpohjalla. Kuntassa kasvaa muun muassa puolukkaa, sianpuolukkaa, mustikkaa tai variksenmarjaa ja erilaisia sammalia. Se irrotetaan maasta erikoiskoneiden avulla ja toimitetaan asiakkaalle paloina tai rullina. Pieniä määriä kunttaa voi myös maanomistajan luvalla siirtää itse metsästä puutarhaansa.

Ennen kuntan asentamista maapohja puhdistetaan rikkakasveista ja tasoitetaan. Alustaan on hyvä sekoittaa hieman lannoittamatonta turvehiekkaseosta. Kunttarullat ja -palat asennetaan paikoilleen heti niiden saavuttua. Varpukasvillisuus juurtuu parhaiten, kun sitä kastelee säännöllisesti. Juurruttuaan kuntta pärjää täysin ilman hoitoa, mutta kovaa kulutusta se ei kestä.

Huomio

Huomio

Kosteamman paikan kunttaa!

Kysyttyä, happamalle ja kosteammalle paikalle sopivaa suopohjaista kunttamaata on nyt saatavilla pieniä määriä Esimerkiksi Vihervakka Oy:ltä.

Vai sittenkin nurmikko?

Hyvä nurmikko vaatii hoitoa, mutta kestää myös kulutusta. Jos perheen nuorimmat kaipaavat esimerkiksi pelinurmikkoa, niin osan tontista voi varata perinteiselle, leikattavalle nurmikolle. Sen voi perustaa kylvämällä tai nopeammin siirtonurmikon avulla. Siirtonurmi on erinomainen vaihtoehto myös haasteellisempien rinne- yms. kohteiden nurmettamiseen (myös kuntta sopii tällaisiin paikkoihin!).

Nurmikko tarvitsee noin 20 senttiä paksun ja tasavahvan kasvualustan. Ohuempikin multakerros saa pihan vihreäksi, mutta kasvusto on herkästi epätasaista ja harvempaa. Alusta lannoitetaan ja kalkitaan. ravinteet muokataan maahan esimerkiksi jyrsimellä. Sen jälkeen pinta tasataan ja tiivistetään vaikkapa verkkojyrällä. Alusta on sopivan tiivis, kun kenkä ei siihen uppoa. Kun alusta on valmis, niin siihen voi levittää siirtonurmen tai kylvää siemenet. Siemeniä levitetään 2–3 kiloa aaria kohti. Siemen peitetään rauta- tai muoviharavalla kevyin, edestakaisin vedoin.

Lue lisää:

Nurmikon ja niityn perustaminen

201310_36810.jpg
Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

neljähenkinen perhe on lähdössä kotoa. isä ja äiti laittavat lapsille kenkiä jalkaan eteisessä polvillaan
Miten paljon kodinohjauksesta on apua vaikka liikuntarajoitteiselle?
Kuluttavatko yöksi tai kotoa poistuessasi päälle jääneet valot usein turhaa sähköä kotonasi? Mietitkö usein kodin tai vapaa-ajan asunnon sähkölaitteiden tilaa tai kutsumattomia vieraita silloin kun et itse ole paikalla? Kodinohjauksesta löytyy apu kaikkeen tähän, mutta tiesitkö, miten paljon kotiautomaatiosta saattaa olla apua myös liikuntarajoitteiselle?
jani niemi haastattelussa isover insunsafen asennuksesta rintamamiestaloon
Rintamamiestalon lisäeristys – näin se toteutettiin
Rintamamiestalo, tuo monille niin tuttu, on useille haaveiden listalla. Oman haaveensa talonhankinnasta toteutti vuonna 2021 Jani Niemi. 1950-luvulla rakennettu kolmikerroksinen omakotitalo koki melkoisen remontin, yksi kannattavimmista remonteista oli lisäeristäminen.
20071_2719.jpg
INNOSUOMI 2006 -palkinto
Vuoden 2006 merkittävin tunnustus koko Rakentaja.fi-palvelua kohtaan oli tietysti Tasavallan presidentin INNOSUOMI 2006 –palkinto, jonka toimitusjohtaja Hannu Myöhänen vastaanotti presidentti Tarja Haloselta 28. marraskuuta presidentinlinnassa arvovaltaisen kutsuvierasjoukon todistamana. Myöhemmin presidentti Halonen ja puolisonsa tohtori Pentti Arajärvi tutustuivat pitkään Rakentaja.fi-konseptiin presidentinlinnaan pystytetyssä esittelypaikassa.Olemme kiitollisia kaikille kumppaneillemme ja jaamme palkinnon kanssanne, sillä se osoitettiin nimenomaan innovatiiviselle palvelukonseptille, jota olemme yhdessä rakentaneet ja kehittäneet.
20083_9885.jpg
Tulikiven uudet uunimallit
Tulikiven uusimman uunimallin hillitty kaakelipinta kätkee salaisuuden: sen sydämenä on aito Tulikivi-vuolukivi. Nammi yhdistää vuolukivi- ja kaakelitakan parhaat puolet. Parnassa puolestaan vuolukivisisus on päällystetty kauniin valkoisella hiertopinnalla.
20185_52872.jpg
Savukaasuimurilla parempi sisäilma - nyt vielä tarjouksessa
Savukaasuimuria tarvitaan muun muassa silloin, kun halutaan terveellisempää sisäilmaa ja parempaa ilmanvaihtoa. Vedottomassa talossa ei monesti ole tarpeeksi liikkuvaa ilmaa ja on yleistä, että tulisija ei saa tarvitsemaansa ilmaa. Kun savukaasuimuri kytketään päälle tulisijaa puhdistettaessa, hieno tuhka pääsee poistumaan savuhormin kautta. Imuria voi pitää päällä myös silloin, kun tulisijaa ei käytetä, jolloin se raikastaa sisäilmaa.Eskon Oy tarjoaa sähköiset savukaasuimurit terveellisempää sisäilmaa ja parempaa ilmanvaihtoa varten.
201811_55358.jpg
Sadevesi hallitusti pois katolta
Toimiva katto koostuu tiiviistä katemateriaalista, laadukkaasta sadevesijärjestelmästä sekä luotettavista kattoturvatuotteista. Sadeveden poistuessa hallitusti katolta sadevesiviemäreihin pysyvät yläpohja, perustukset ja ulkoseinät kuivina. Näin talo kestää pitkään ja on terveellinen asua. Myös kattohuoltoihin liittyvät työt on voitava suorittaa turvallisesti edellyttäen asianmukaisia tikkaita sekä kulkusiltoja.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton