• Etusivu
  • Rakentaminen

Henri Härmä Rakentajan myynnin vetäjäksi

Rakentajan toimitus
Päivitetty 03.08.2020
20207_65956.jpg

Henri Härmä aloittaa Rakentaja-tuoteperheen uutena myyntijohtajana elokuun alusta. Hän siirtyy uuteen tehtävään Deko-Talo Oy:n myyntijohtajan paikalta. Aiemmin Härmä on kerryttänyt toimiala- ja myyntikokemusta muun muassa Den Finland Oy:ssa, Inwido Oy:ssa, Lumonilla ja Gigantissa.

- Olen todella innoissani päästessäni mukaan Rakentaja.fi:n ammattilaisten joukkueeseen! Rakentajan brändi on tunnettu ja arvostettu ja uskon, että löydämme lukijoillemme entistä parempia ratkaisuja ja mielenkiintoista luettavaa yhdessä luotettujen yhteistyökumppaneidemme kanssa, kommentoi Härmä. Nähdään pian!

Härmä ottaa vetääkseen myyntitiimin, jonka vastuulla ovat Rakentajan kaikki palvelut Rakentaja.fi, Puutarha.net, Omataloyhtiö.fi, Rakentaja PRO sekä Talovertailu.fi. Hänen edeltäjänsä Jussi Kuusela siirtyi uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle toukokuussa.

- Henri tuo meille vankkaa kokemusta ja uutta näkemystä sekä taatusti myös hyvää energiaa ja tuoreita verkostoja, kiittelee Rakentajan liiketoiminnasta vastaava johtaja Inka Partanen.
Info

Info

Rakentajan tuoteperhe on Suomen vanhin ja kattavin rakentamiseen ja remontointiin keskittyvä digitaalinen palvelukokonaisuus. Rakentajan sivustoille tehdään vuosittain yli 13 miljoonaa käyntiä (Google Analytics 2019) ja Rakentajan jäsentietokannassa on jo yli 600 000 rekisteröitynyttä jäsentä.

Henri Härmä
puh. 0440 350 250

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20083_9244.jpg
Allas askareiden mukaan
Kodinhoitotila on tärkeä osa kotia, ja elämän arkea. Ei ole siis samantekevää, millainen allas kodinhoitotilaan valitaan. Iso vai pieni, pyöreä vai neliskulmainen, upotettava allas vai täysleveä altaalla varustettu terästaso? Valinnassa kannatta miettiä, mitä askareita kodinhoitotilassa tehdään. Stalan kodinhoitohuoneiden mallistosta löydät varmasti sopivan ratkaisun kotiisi. Malliston isoimmat altaat toimivat kodinhoitohuoneessa loistavasti. Kodinhoitohuoneessa ruostumaton teräs on helppohoitoinen, hygieeninen ja kosteudenkestävä materiaali.
20156_43823.jpg
Etäohjattava älylukko kotiisi
Abloy ja turvallisuuspalveluita tarjoava Verisure tuovat kodin lukitus- ja hälytysjärjestelmät älypuhelimeen. Kodin turvallisuutta on nyt aiempaa helpompi hallita. Liittämällä Yale Doorman -lukkoon SmartLock-moduulin voi älypuhelimesta ohjata kodin lukitus- ja hälytysjärjestelmiä.
20213_69561.jpg
Huonokuntoisen katon kanssa ei kannata aikailla
Katto on kotisi ja omaisuutesi tärkein suoja, joten sen on oltava hyvässä kunnossa. Uusi kestävä tiilikatto paitsi pidentää talon käyttöikää myös nostaa sen arvoa.
20229_79639.jpg
Hirsitalon hyvän sisäilman salaisuus: ilmanvaihto sekä puun ominaisuudet
Hirren hyvä ominaisuus eli ilmankosteuden tasapainottaminen yhdistettynä toimivaan koneelliseen ilmanvaihtoon, tekee hirsitalon sisäilmasta erityisen hyvän hengittää. Honka Lux -hirsihuvilan rakentanut Timo Äkräs valitsi Vallox ilmanvaihdon, koska se on laadukas ja sen avulla voi maksimoida maalämmön energiatehokkuuden.
vasemmassa kuvassa 70-luvun kirkkaanvihreä keittiö ja oikealla 70-luvun keltainen keittiö
Kotikeittiön historiaa – ruokaa rakkaudella eri vuosikymmenillä
Kun Parma-keittiöt lanseerattiin vuonna 1964, keittiöillä ei siinä kohtaa ollut vielä nimeä. Nimensä keittiö sai nimikilpailusta, jonka voittajaksi valikoitui Parma. Sana kääntyy sanoista "paras mahdollinen". Tämä nimi on toiminut lupauksena laadusta asiakkaille vuosikymmenien ajan. Vaikka myyntisloganit, logo ja mallistot ovat muuttuneet ajan myötä, Parman ydinajatuksena on säilynyt: jokaisen Parma-keittiön tulee edustaa parasta mahdollista osaamista. Näin on luotu brändi, josta suomalaiset voivat olla ylpeitä.Suomalainen koti ja sisustus ovat viime vuosikymmenten aikana kokeneet monia muutoksia yhteiskunnallisista liikkeistä talouden nousu- ja laskusuhdanteisiin. Keittiökoneiden, sisustusmuodin ja teknologisten ratkaisujen muutokset eivät ole jääneet Parma-keittiöiltä huomiotta, ja yritys on aina ollut valmis mukautumaan ajan henkeen.
20187_54219.jpg
Nappaa ideat talteen Honka Kontin sisustuksesta
Asuntomessuilla Porissa 2018 julkistettu, muotoilija Harri Koskisen suunnittelema, Kontti-mallisto on suunniteltu laadukkaaseen ja rentoon asumiseen luonnon keskellä. Kompakteissa tiloissa ei ole mitään ylimääräistä ja myös sisustus mietittiin luonnollisuus ja yksinkertaisuus säilyttäen sekä mökkien arkkitehtuuri esiintuoden.Asuntomessujen Kontit sisusti suosittua Marulla-blogia pitävä sisustussuunnittelija Maru Hautala ensimmäisenä Asuntomessukohteenaan. Marun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä miten reagoisi kutsuun tulla sisustamaan Kontteja; lapsuuden hirsiseinän tuoksuiset muistot säilyvät lämpiminä mielessä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton