• Etusivu
  • Rakentaminen

Casa del Limon huokuu Meksikoa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.08.2015
20156_43759.jpg

Vantaan asuntomessualeelle on noussut huikea meksikolaisvaikutteinen Lammi-Kivitalo. Suomalais-meksikolainen Cervantesin perhe halusi yhdistää uudessa kodissaan suomalaisen lapsiperheen arkielämän tarpeet ja meksikolaisen arkkitehtuurin maanläheisen ja runsaan värivalikoiman. Lopputulos on ihana sekoitus kahden kulttuurin piirteitä.

Info

Info

Casa del Limon

  • Messukohde 31
  • Kaksikerroksinen Lammi-Kivitalo, n.180 m²
  • Tontin koko 613 m²
  • Budjetti pihatöineen 700 000 euroa
  • Perheeseen kuuluu kaksi aikuista ja yksi lapsi

Projektin kulku

Projekti on lähtenyt käyntiin jo loppuvuodesta 2012, jolloin arkkitehti Katja Maununaho on alkanut suunnitella taloa yhdessä Cervantesin perheen kanssa. Jo alkuvuodesta 2013 päästiin jättämään papereita Vantaaan kaupungille ja vuoden 2014 huhtikuussa rakentaminen vihdoin alkoi. Talon budjetti pihatöineen on noin 700 000 euroa.

Suunnitelmat elivät projektin aikana. Taloa kiertämään suunniteltu meksikolaistyyppinen muuri olisi vaatinut 15 metrin paalutuksen, Meksikosta Suomeen tuotavien kivien rahtikustannukset olisivat nousseet korkeiksi ja kodin sisäpuolelle tulevat kattoparrut saivat väistyä edullisimpien ratkaisujen tieltä.

Onneksi kaikkea mausteisuutta ei tarvinnut karsia. Oranssi väri talon ulkopinnassa jatkuu kodin sisälle ja meksikolaisuus näkyy talon sisustuksessa. Talon nimi, Casa del Limon, tarkoittaa Limen kotia. Talon isännällä onkin haaveena saada viherhuoneeseen oikea sitruunapuu.

Katso rakennustyön vaiheita:

2635_476436274_2015625145333.jpg
Casa del Limon on Vantaan asuntomessualueelle rakennettava Lammi-Kivitalo.
1 / 8

Miten meksikolaisuus näkyy talossa?

Talo on ulkopinnalta pirteän oranssi. Epätyypillinen väri suomalaisessa kodissa, mutta suosittu väri Meksikossa. Myös muut Meksikossa tyypilliset materiaalit näkyvät kodissa; julkisivussa sekä viherhuoneen lattialla on käytetty meksikolaista cantera-kiveä.

Kodin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota valoisuuteen ja auringon pääsyyn oleskelutiloihin niin pihalla kuin sisälläkin. Viherhuoneeseen suunniteltu sitruunapuu loisi katveellaan rentouttavan paikan loikoilla auringon paahteessa.

20157_43874.jpg
20157_43875.jpg
Rakentaminen
rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20148_40474.jpg
Rakentamisen eri toteutustapoja
Rakentamisessa on nykyään tarjolla useita eri vaihtoehtoja toteutustavoille. Usein rakennusalaan enemmän perehtyneet päätyvät valitsemaan hartiapankkirakentamisen eli rakentavat talonsa alusta loppuun itse ja niin paljon kuin mahdollista. Muita toteutustapavaihtoehtoja ovat mm. avaimet käteen, jossa nimensä mukaisesti on valittu valmis talopakettiratkaisu sekä urakkapohjainen rakentaminen, joka taas jakautuu oman itsensä sisällä mahdollisiin pienempiin kokonaisuuksiin kuten esimerkiksi kokonaisvastuu-urakointiin, tavoitehintaurakkaan, erikoistyöurakoihin ja niin edelleen.
pilariperustus
Pilariperustus – Toimiva ratkaisu vaativiin maaperäolosuhteisiin
Pilariperustus on tehokas ja kustannustehokas perustustapa erityisesti silloin, kun maaperä on kantava tai kun rakennuspaikka on kallioinen, viettävä tai muutoin vaikeasti kaivettavissa. Se soveltuu erinomaisesti kellarittomiin rakennuksiin, kuten vapaa-ajan asuntoihin, kevyisiin pientaloihin, varastoihin ja kuistien sekä terassien perustuksiin. Pilariperustuksen suunnittelu ja toteutus tulee aina tehdä hyvän rakennustavan ja rakennusmääräysten mukaisesti.
202110_73035.jpg
Viikon sisustusidea: Suomalaisten ikisuosikki vaaleansininen tekee paluun
Vihreä väri on pitänyt suosituimman korostusvärin valtikkaa jo muutaman vuotta, mutta nyt on aika siirtää valtikka vaaleansiniselle. Tumma vihreä on tehnyt huoneistamme tunnelmallisia ja nyt sinisellä saadaan taas tilantuntua aikaan.Vaaleansininen ei ole enää pelkkä vauvojen etuoikeus, jos sitä nyt koskaan on edes niin ajateltu.
20159_44366.jpg
Sähkön kulutuspiikin hintoja tasaava mlp
Lämmityskustannusten alentaminen on yksi tapa aloittaa talon käyttökulujen pienentäminen. NIBEn invertterimaalämpöpumppu ja Smart Price Adaption –toiminto takaavat alhaisimmat lämmitys- kustannukset. Smart Price Adaption -toiminto hyödyntää sähkön hintamuutoksia. Valitsemalla jonkun neljästä NIBEn F1255-sarjan maalämpöpumpuista saa testeissäkin todetun parhaimman vuosilämpökertoimen*).
20191_56079.jpg
Älä tyydy nauttimaan kevään tulosta sisätiloista käsin
Päivät ovat aina vain pidempiä ja valoisampia. Aurinkokin näyttäytyy tuoden kevään tuntua. Näistä kevään ensimmäisistä auringonsäteistä nauttiminen onnistuu parhaiten lasitetun terassin tai parvekkeen suojissa. Älä siis tyydy nauttimaan kevään tulosta sisätiloista käsin, vaan ota varaslähtö terassikauteen ja lasita terassisi jo talvella.
Nanoksi Vesan kokemukset nanopinnoitteesta osa 2
Nanopinnoite: Vesan kokemukset nanopinnoitteesta – katso video!
Nanoteknologiaa voidaan hyödyntää myös kylpyhuoneissa, joissa kosteusrasitusta saadaan pienemmäksi nanopinnoituksen ansiosta ja samalla käyttökokemusta paremmaksi helpottamalla ylläpitoa, kuten pintojen puhdistusta. Kallista kylpyhuoneremonttia harkitseville kylpyhuoneen pintojen perusteellinen huolto ja nanopinnoituskäsittely antaa mahdollisuuden siirtää remonttia tuonnemmaksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton