• Etusivu
  • Rakentaminen

Asuntomessujen neuvontaklinikoilta apua moniin kysymyksiin

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.01.2024
20087_12136.jpg

Pieniä muutoksia omassa kodissa voi tehdä helpolla ja halvalla

Vaasan asuntomessuilla on tänä vuonna neljä neuvontaklinikkaa, joista messuvieras saa apua niin sisustamiseen, rakentamiseen, esteettömyyteen kuin erittäin ajankohtaisiin energiakysymyksiinkin. Klinikoilla messukävijää neuvoo ja auttaa jokaisen alan asiantuntijat.

Sisustussuunnittelija Nina Larsen kertoo, että eniten kysymyksiä tulee liittyen olohuoneeseen tai yleisesti kalusteiden sijoitteluun. Neuvoja kaipaavan messuvieraan kannattaakin ottaa mukaan valokuvia tai muuta materiaalia muutosta kaipaavasta kohteesta. – Mieluiten suosittelisin ottamaan pohjapiirroksen mukaan, mutta myös valokuvat auttavat. Esimerkiksi, jos on kuvia kalusteista, tapetteja tai muuta materiaalia joita miettii miten ne sopivat keskenään, niistä kannattaa ottaa valokuvia mukaan, Larsen neuvoo.

Suunnittelija Tiina von Hertzenin mukaan sisustusklinikalla käyvät messuvieraat ovat pääosin uudisrakentajia, mutta aina ei tarvitse olla remontoimassa tai sisustamassa koko kotia uusiksi. Klinikalta saa hyviä vinkkejä pieniinkin muutoksiin. – Hyvin suunnitellulla valaistuksella voi tehdä paljon ja siihen kannattaakin kiinnittää huomiota jo asunnon suunnitteluvaiheessa. Neuvoja voi tulla kysymään, vaikka ei olisikaan mitään suurempaa muutosta tekemässä. Pienilläkin asioilla saa suuria muutoksia. Verhojen vaihtaminen makuuhuoneesta olohuoneeseen tai huonekalujen uudelleen sijoittelulla ilmettä saa uusittua halvalla ja helposti, von Hertzen vinkkaa.

Esteettömyys on myös näkemisen ja kuulemisen asioita

Invalidiliiton ylläpitämältä esteettömyysklinikalta saa muun muassa tietoa miten asunnossa voi kulkea ja toimia esteettömästi. Arkkitehti Jukka Rasa Kuulonhuoltoliitosta muistuttaa, että esteettömyys on myös muutakin kuin kulkemista. – Esteettömyys on myös näkemisen ja kuulemisen asioita. Se on akustiikkaa ja kontrasteja. Esimerkiksi portaat voivat olla vaaralliset heikossa valaistuksessa, jos ei erota sävyjä toisistaan helposti. Portaissa olisikin hyvä olla vaikka kontrastiraidat, joilla raput erottaa toisistaan.

Rasa sanoo, että esteettömyys ei ole mikään kallis erikoisratkaisu vaan se on laatua. – Nykyään liikutaan hyvin paljon pyörien päällä, on lastenvaunuja, matkalaukkuja ynnä muita, ja esteetön tie tekee niidenkin kanssa liikkumisesta helpompaa. Esteettömyysklinikalta saa myös neuvoja elinkaariajatteluun. Samassa talossa kulkeminen vanhana on helpompaa, kun esteettömyysasioita on mietitty etukäteen.

Klinikoilla saa myös apua rakentamiseen ja energiaratkaisuihin. Energianeuvontaklinikka tarjoaa messuvieraille energiatietoa, kävijöitä kiinnostaa erityisesti rakentamisen ja asumisen energiatehokkuus. Rakentamisklinikalla vastataan niin rakentamiseen liittyviin teknisiin asioihin kuin vaikka melukysymyksiin. – Joskus tänne tullaan keventämään sydäntä vaikka taloyhtiön sisäisistä asioista, rakennusmestari Urmas Alho naurahtaa.

20087_12137.jpg
Rakentaminen
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
Keraaminen laatta ylellisessä sisustuksessa.
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
Puut palavat tulipesässä
Virheet puun poltossa kasvattavat päästöjä
Kylmällä ilmalla tulisijan käyttö on tyypillinen tapa lisätä lämpöä. Takassa palava tuli tuo myös tunnelmaa. Olisi tärkeää osata käyttää tulisijaa oikein, jotta puiden poltosta saatu energia saadaan tarkasti talteen eikä turhaan lisätä kasvavaa päästömäärää.
Abloy Yale Linus L2 -älylukko fiiliskuva
Mekaanisen lukituksen varmuus yhdistettynä älykkään lukituksen hyötyihin
Patentoitu mekaaninen lukitusjärjestelmä on kaikille tuttu ja turvallinen lukitusmuoto. Siihen on tänä päivänä yhdistettävissä myös älykkään lukituksen kaikki mahdollisuudet. Yhdistämällä mobiilikäyttöisen Yale Linus L2 -älylukon mekaaniseen lukitusjärjestelmään nautit molempien maailmojen parhaista puolista.
20199_60183.jpg
Keittiösaarekkeen monta käyttötarkoitusta - mikä näistä sopii sinulle?
Keittiösaareke on haluttu ominaisuus yhä useampaan uuteen keittiöön. Eikä ihme, sillä saareke sopii monenlaiseen ja monen muotoiseen keittiöön ja voidaan suunnitella täysin käyttäjän tarpeiden ja toiveiden mukaan. Kokosimme viisi erilaista ideaa keittiösaarekkeeksi; mikä näistä sopii parhaiten sinun toiveiden keittiöösi?
musta sauna sisäpuolelta. mustat lauteet ja seinä
Asuntomessujen saunoissa paljon nähtävää
Suunnitteletko saunaremonttia vai oletko rakentamassa kokonaan uutta? Asuntomessukohteiden saunoista löytyy jokaiseen makuun jotain mielenkiintoista nähtävää sekä ideaa omaan saunaan.Sauna on suomalaiselle tärkeä paikka, siellä puhdistaudutaan sekä rentoudutaan arjen kiireistä ja huolista. Hyvä sauna ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan hyvä toteutus edellyttää myös hyvää ja huolellista suunnittelua. Oikeanlainen mitoitus sekä materiaalit, oikean kokoisen kiukaan valinta, sekä ilmanvaihto ja valaistus ovat asioita joihin tulee kiinnittää huomiota.Kun olet rakentamassa tai kunnostamassa saunaa, ota huomioon tilan kosteustekninen toiminta, millaiset lämmöneristeet saunaan vaaditaan, miten saunatila mitoitetaan ja mitä kaikkea mitoituksessa tarvitsee huomioida lopullisia pintamateriaaleja sekä kiuasta unohtamatta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton