• Etusivu
  • Rakentaminen

Asunto-osakeyhtiölaki ja lain uudistushanke

Rakentajan toimitus
Julkaistu 30.06.2010
20106_22490.jpg

Uusi asunto-osakeyhtiölaki pitää sisällään muutoksia mm. osakkaiden muutostöihin, taloyhtiöön rakennettavien hissien kustannusten kohdistamiseen sekä taloyhtiön korjaustarpeiden selvittämiseen.

Uuden asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosäännöksistä

Uuden asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta on annettu erillinen laki (jäljempänä voimaanpanolaki). Sen 1 §:n mukaan pääsääntönä on, että uutta lakia sovelletaan myös ennen voimaantuloa 1.7.2010 perustettuun asunto-osakeyhtiöön. Samalla on kumottu 17.5.1991 annettu asunto-osakeyhtiölaki (809/1991) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Uuden lain keskeisiä muutoksia on ollut täsmentää osakkeenomistajan ja taloyhtiön välistä kunnossapitovastuuta, josta vanhassa laissa on säännös 78 §:ssä ja uudessa laissa sen luvussa. Voimaanpanolain 3 §:ssä on erityissäännös siitä, että yhtiö vastaa sellaisista hanoista, joita koskeva kunnossapitovaatimus on tehty ennen uuden lain voimaantuloa 1.7.2010.

Asunto-osakeyhtiö on osakeyhtiö, jonka yhtiöjärjestyksessä määrätty tarkoitus on omistaa yhtä sellaista rakennusta tai sen osaa, jossa olevan huoneiston tai huoneistojen yhteenlasketusta pinta-alasta yli puolet on yhtiöjärjestyksessä määrätty osakkaiden hallinnassa oleviksi asuinhuo-neistoiksi. Asunto-osakeyhtiön jokainen osake tuottaa yksin tai yhdessä toisten osakkeiden kanssa oikeuden hallita määrättyä huoneistoa tai muuta osaa yhtiön omistamasta rakennuksesta tai hallitsemasta kiinteis-töstä. Jos edellä olevat edellytykset eivät täyty, osakeyhtiö ei ole asunto-osakeyhtiö.

Asunto-osakeyhtiöihin sovelletaan uutta asunto-osakeyhtiölakia 1.7. 2010 alkaen.

Asunto-osakeyhtiön osakepääoman tulee olla vähintään 2.500 €, joka on jaettava osakkeisiin. Osakkeella ei tarvitse olla nimellisarvoa, mutta se voidaan kuitenkin määrätä yhtiöjärjestyksessä.

Tietyn huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet kuuluvat samaan osakeryhmään. Ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin, ovat osakkeet vapaasti ja ilman rajoituksia luovutettavissa edelleen.

Osakkaat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa asunto-osakeyhtiön velvoitteista. Osakas on kuitenkin velvollinen maksamaan yhtiölle yhtiövastiketta, jonka määräämisperusteet on merkittävä yhtiöjärjestykseen.

Rakentaminen
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osakeluettelo
Yhtiön hallituksen velvollisuutena on uuden asunto-osakeyhtiölain 2-luvun 12 §:n nojalla huolehtia siitä, että taloyhtiössä on asianmukaisesti laadittu ja ylläpidetty osakeluettelo. Osakeluetteloon merkitään kaikki yhtiön osakkeet osakeryhmittäin numerojärjestyksessä, huoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeuden, osakekirjojen antamispäivä, osakekirjan omistajan nimi ja postiosoite sekä luonnollisen henkilön ollessa omistajana syntymäaika ja oikeushenkilön rekisterinumero.Osakkeen aiempaa omistajaa koskevat osakeluettelotiedot on säilytettävä kymmenen vuotta alkaen siitä, kun osakkeen uusi omistaja on merkitty osakeluetteloon.Osakeluettelo on julkinen asiakirja, joten jokaisella osakasasemasta riippumatta on oikeus tutustua osakeluetteloon ja saada siitä jäljennös. Jäljennöksen toimittamisesta voidaan periä yhtiölle hallituksen hyväksymä kohtuullinen maksu.
20115_26308.jpg
Bosch uutuus - puukkosaha PSA 9000E nyt Jäsentukussa!
Boschin uusi puukkosaha PSA 9000 E sahaa kaikkea, mihin sahanterä osuu. Sen avulla sahaat esimerkiksi palkkeja, listoja ja metalli- tai muoviputkia, kun rakennat tai remontoit. Nopeudensäätö, SDS-kiinnitteisen sahanterän nopea vaihto ja vankka jalkalevy helpottavat työn tekemistä. Pian onkin valmista!
20137_35669.jpg
Kotiteatterikoulu osa 4: Äänentoisto
Laadukkaassa elokuvatilassa äänentoistolla on suuri merkitys. Aito äänimaailma tekee elokuvan katselukokemuksesta ainutlaatuisen ja todentuntuisen. On siis erityisen tärkeää panostaa kotiteatterin äänitekniikkaan ja toteuttaa se tilaan parhaiten soveltuvilla sekä omaa korvaa miellyttävillä kaiuttimilla.
201211_32943.jpg
KNX-taloautomaatio omakotitalossa
Nykyaikaisen kodin sähkötekniikalta vaaditaan enemmän kuin koskaan: energiansäästöä, luotettavuutta, muunneltavuutta ja turvallisuutta. KNX-taloautomaatio on standardi (ISO/IEC 14543), joka täyttää nämä vaatimukset. Järjestelmällä voidaan ohjata valaistusta, lämmitystä, jäähdytystä, ilmastointia sekä esim. markiiseja. Yhteensopivia tuotteita valmistaa yli 200 laitevalmistajaa.Lisätietoa KNX-tekniikasta
20232_80822.jpg
Parhaan pientalotontin valinta arkkitehdin ohjeilla
Rakentaminen on suuri projekti, joka alkaa tontin valinnasta. Tontin valinta on kriittinen vaihe, joka määrittää monia tulevia päätöksiä, kuten talon suunnittelun, rakennusmateriaalien valinnan ja jopa elämäntavan. Miten arkkitehti voi auttaa sinua oikean tontin valinnassa?Arkkitehdin asiantuntemus ja kokemus voivat olla korvaamattomia tontin valinnassa. He ymmärtävät, kuinka maaston muodot, valon suunta, näkymät ja muut tekijät vaikuttavat lopulliseen rakennukseen. Arkkitehti voi myös auttaa sinua ymmärtämään kaavoitusmääräykset, ympäristövaikutukset ja muut tekniset seikat, jotka voivat vaikuttaa tontin valintaan.Doventus Oy:n arkkitehti SAFA Tero Seppänen opastaa sinut läpi prosessin ja antaa vinkkejä siitä, kuinka tehdä parhaat mahdolliset päätökset tonttikauppojen osalta.
20175_49138.jpg
Suomalaiseen makuun suunniteltuja koteja
Kastellin määrätietoinen toiminta laadukkaan omakotiasumisen kehittäjänä saa rakentajilta jatkuvaa tunnustusta. RTS-tutkimuksissa rakentajat ovat vuodesta toiseen arvioineet Kastellin laajan talomalliston markkinoiden monipuolisimmaksi ja talomallien tilaratkaisut tavallista paremmiksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton