• Etusivu
  • Sisustus

Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.10.2021
202111_73507.jpg

Tekstiileillä päivität rottinkikalusteen ilmeen helposti. Istuintyynyt myös suojaavat kalustetta ja lisäävät sen käyttömukavuutta.

Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.

1) Rottingin edellistä kulta-aikaa elettiin 1980-luvulla, joten vanhempien ullakko, paikallinen kirpputori ja Tori.fi voivat tarjota mitä mielenkiintoisimpia rottinkilöytöjä. Samaa ekologista ja kukkarolle ystävällistä kierrätysideologiaa kannattaa noudattaa myös myöhemmin, jos rottinki alkaa kyllästyttää omassa sisustuksessa: laita se kiertoon uuteen kotiin.

Älä arastele, vaikka kaluste ei olisi enää aivan priimakuntoinen. Kerroksellinen, uutta ja vanhaa yhdistelevä tyyli ratsastaa nyt trendien aallonharjalla, joten patinoituneet pinnat ja eletty elämä saavat näkyä.

Pienilläkin rottinkituotteilla saadaan lisättyä sisustuksen lämminhenkisyyttä.
Pienilläkin rottinkituotteilla saadaan lisättyä sisustuksen lämminhenkisyyttä.

2) Monelle rottinki tuo ensimmäisenä mieleen kesäkalusteet ja riipputuolit, mutta se on materiaali, jota käytetään monipuolisesti myös muissa huonekaluissa ja sisustustuotteissa. Esimerkiksi lampunvarjostimilla, säilytyskoreilla, peilinkehyksillä, sohva- ja kukkapöydillä, sermeillä, raheilla, tarjoiluvaunuilla ja sängynpäädyillä voidaan lisätä rottinkia kodin sisustukseen.

Riipputuoli on rottinkikalusteiden klassikko, joka ihastutti myös Lohjan asuntomessuilla.
Riipputuoli on rottinkikalusteiden klassikko, joka ihastutti myös Lohjan asuntomessuilla.

3) Aito rottinki on rouhea luonnonmateriaali, joka oikein pidettynä kestää hyvin aikaa ja käyttöä. Liikaa kuivuutta ja kosteutta rottinkituotteet eivät siedä, joten niitä ei kannata sijoittaa lämpöpatterin viereen, suoraan auringonpaisteeseen tai kattamattomiin ulkotiloihin. Katetulla terassilla ja parvekkeella rottinkikalusteet menestyvät yleensä hyvin, sillä ne kestävät kylmyyttä. Mikään ei kuitenkaan estä siirtämästä terassikalustetta talveksi sisälle esimerkiksi osaksi olohuoneen sisustusta.

4) Rottinki luo lämpöä, kodikkuutta ja luonnollisuutta sisustukseen, ja se sopii mainiosti niin vaalean skandinaaviseen, pelkistetyn moderniin kuin rönsyilevän boheemiinkin tyyliin. Muiden puumateriaalien tavoin rottinki tasapainottaa sisustuksen kiiltäviä pintoja ja kovia materiaaleja, kuten lasia ja metallia.

Hauskat hedelmänmuotoiset rottinkikorit helpottavat lastenhuoneen järjestyksenpitoa.
Hauskat hedelmänmuotoiset rottinkikorit helpottavat lastenhuoneen järjestyksenpitoa.

5) Vanhan rottinkikalusteen voi halutessaan tuunata maalaamalla joko vesiohenteisella kalustemaalilla tai sprayllä. Pohjamaali parantaa pintamaalin kestävyyttä.

Rottinki muodostaa harmonisen yhdistelmän hillityn vaaleiden ja maanläheisten murrettujen sävyjen kanssa. Mustat yksityiskohdat tuovat tilaan särmää ja kontrastia.
Rottinki muodostaa harmonisen yhdistelmän hillityn vaaleiden ja maanläheisten murrettujen sävyjen kanssa. Mustat yksityiskohdat tuovat tilaan särmää ja kontrastia.
Info

Info

Katso lisää sisustusvinkkejä

Kurkista kaikki viimeaikaiset sisustusideamme ja -juttumme. Mukana on mm. sisustussuunnittelija Eeva Hauta-Heikkilän ohjeita, kuinka kalustaa hankalan mallinen olohuone tai miten tuunata keittiö pienellä rahalla.

Sisustus
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
20188_54298.jpg
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
20163_45887.jpg
Mitä pitää huomioida taloyhtiön säilytystiloja suunniteltaessa?
Asunto pursuaa harrastusvälineitä; luistimia, mailoja ja suksia. Myös lastenvaunut pitää sijoittaa johonkin autonrenkaista puhumattakaan. Välttämättä kaikkia tavaroita ei pystytä säilyttämään omassa asunnossa. Ei ole joko tilaa tai halua. Monikaan ei halua kuraista polkupyörää sisälle. Silloin katse siirtyy taloyhtiön säilytystiloihin. Vaihtoehtoina ovat joko irtainvarastot tai taloyhtiön yhteiset tilat. Taloyhtiön säilytystilojen suunnittelu kannattaa aloittaa muutamalla kysymyksellä. Ne helpottavat ja selkeyttävät suunnitelmia ja ratkaisevat tilojen käyttötarkoituksiin liittyviä pulmia.
Talo nurmikolla
Vanhan merikapteenin satamaan Boknäsin kalusteet
Vaikka Seppo Sedu Koskisen sisustama huvila onkin upouusi, haluaa hänkin sisustukseensa elämisenjälkiä. Huvilassa asuu kuvitteellinen eläkkeellä oleva merikapteeni, joka tähyilee kaukoputkella merelle yli rannan tyrnipensaiden.Huvilan seinäpinnat on ensin maalattu mustaksi ja sen päällä on höylätystä, valkealla peittomaalilla maalatusta laudasta vaakalaudoitus. Lautojen välistä ja näkyviin säännöllinen kapea musta raita. Valkeiden seinien ja katon kanssa mielenkiintoisen kontrastin muodostaa tumma parkettilattia. Auloissa, wc-tiloissa ja saunassa on käytetty kiveä.Huvila on sisustettu massiivisen tummilla Boknäsin huonekaluilla. Valkoinen sohva antaa sisustukselle ilmavuutta. Rekvisiitaksi tulee merikapteenin rakkaita esineitä, kuten kaukoputki ja sekstantti. Naulakossa on keltainen sadeasu ja harmaa villapaita.Lisätietoa Boknäsin kalusteista...
20142_37937.jpg
Älykäs maalämpöpumppu lämmitykseen
Vaivatonta, ympäristöystävällistä ja edullista energiaa maasta talteen keräävä maalämpöpumppu on erinomainen ratkaisu paitsi uuteen, myös vanhaan omakoti, rivi- tai kerrostaloon, kun lämmitysjärjestelmän uusiminen on edessä. NIBE-lämpöpumppuvalikoimasta löytyy ratkaisu kaikenlaisiin lämmitystarpeisiin.Maalämpöpumppu ottaa talteen maaperään tai vesistöön varastoitunutta aurinkoenergiaa ja käyttää sen lämmitysjärjestelmässä kiertävän veden ja käyttöveden lämmittämiseen. Maalämpö on energia- ja kustannustehokas sekä ennen kaikkea vaivaton tapa lämmittää. Haluttaessa sen maapiiriä voidaan hyödyntää myös sisäilman jäähdyttämiseen helteillä.Lue lisää maalämpöpumpuista
20114_25402.jpg
Kymmenen parasta vinkkiä oleskelutilaan
Ammattilaiselta kysellään usein ohjeita olohuoneen sisustuspulmiin. Vaikka tila vaikuttaa voimakkaasti ratkaisujen toimivuuteen, on silti muutamia yleispäteviä ohjeita, joilla voi vaikuttaa oleskelutilan tunnelmaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton