• Etusivu
  • Rakentaminen

Yksinkertaiset säännöt, joilla välttää suurimpia rakentamisen ja remontoinnin ongelmia

Rakentajan toimitus
Päivitetty 29.07.2024
20165_46368.jpg

Rakennus- tai remontointiaika ei ole niin synkkää ja raskasta kuin mitä kauhutarinoita usein projektin läpikäyneiltä kuulee. Avainsanoja toimivalle projektille on huolellinen suunnittelu, kohtuullinen aikataulu sekä taitavien ammattilaisten käyttö.

Kun projektin kanssa lähdetään ajoissa liikkeelle, jää hyvin aikaa tutustua eri vaihtoehtoihin, tehdä päätöksiä ajoissa ja rauhassa sekä ehkä yksi tärkeimmistä –mahdollisuus nauttia projektista. Esimerkiksi Rakentaja.fi-palveluihin uudisrakentaja liittyy jäseneksi jo hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloittamista. Palvelussa pääsee helposti tutustumaan uusimpiin tuotteisiin sekä tutustumaan erilaisiin rakentajille sekä remontoijille suunnattuihin työohjeisiin ja palveluihin.

Usein ilmenee pieniä, ja miksei vähän suurempiakin, ongelmia kiinteistön tulevan käyttäjän sekä rakennuttajan/remontoijan välillä. Tavallisin ja ehkä myös yleisin projektin suuruudesta riippumatta on, että työn lopputulokselle asetetut odotukset ja itse toteutunut lopputulos eivät välttämättä kohtaakaan odotetulla tavalla. Myös urakan lopullinen hinta sekä urakkaan kuuluva sisältö saattavat yllättää, mikäli sopimukset on tehty suullisesti eikä mitään varsinaista dokumenttia sovitusta löydy. Takuukorjaustöistä kannattaa aina selvittää, mitkä eivät takuun piiriin kuulu ja kauanko työlle oleva takuu on voimassa.

20141_37453.jpg

Kaikki alkaa suunnittelusta...

  • Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ehkä yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä sanonnoista, silti yhä edelleen se pitää paikkaansa. Suunnittelet sitten itse tai teetät suunnitelmat, kannattaa selkeisiin suunnitelmiin panostaa. Ammattilaiseen tietotaitoon kannattaa tukeutua ja teettää suunnitelmat ammattilaisella, silloin mitään oleellista ei unohdu. Suunnitteluvaiheessa kannattaa ja pitää ehdottomasti tuoda omat toiveet selkeästi esille. Varsinaiseen rakennus- tai remontointityöhön ei voi eikä kannatakaan ryhtyä, elleivät suunnitelmat ole loppuun asti valmiina ja hyvin mietittynä. Ennen rakennustyön aloittamista tulee myös selvittää omasta kunnasta vaatiiko tehtävä toimenpide rakennus- tai toimenpidelupaa.
  • Suunnitteluprojektissa toimii niin uudisrakentajalle kuin remontoijallekin hyvänä apuna kustannusarvio-ohjelma. Ohjelmien avulla pystyy helposti haarukoimaan tulevia rakennuskustannuksia sekä vertailemaan saatuja tarjouksia.
  • Ennen projektin aloitusta varmista lupa-asiat. Kannattaa ehdottomasti ottaa selvää, vaatiiko tehtävä työ lupaa, helposti oman kodin remonttia suunniteltaessa tämä saattaa unohtua. Vahingon sattuessa työmaalla, jolle ei ole myönnetty lupaa, ei vakuutusyhtiö suorita korvauksia.
20141_37431.jpg

Aikataulun merkitys

Valitettavasti monissa rakennus- ja remontointikohteissa aikataulu on asia, joka ei aina pidä niin kuin kuuluisi tai toivoisi. Aikataulun ollessa liian kireä saattaa lopputuloksen lukea talosta epäsiistinä työnjälkenä ja pahimmassa tapauksessa kosteusvahinkona, pintamateriaalit on laitettu paikoilleen liian aikaisin. Työn huolellisuutta ja laatua ylipäätään kannattaa muutenkin tarkkailla ja puuttua asiaan, mikäli lopputulos ei vastaa sovittua. Työmaalla tulisi vallita luottamus työn tilaajan ja varsinaisen työn suorittajan välillä.

  • Tee yhdessä valvojan kanssa selkeä ja kohtuullinen aikataulu projektille, muista olla realistinen ja huomioida myös tilattavien tuotteiden toimitusajat rakennusaikataulun rinnalla. Liian tiukalla aikataululla et saa aikaan muuta kuin vahinkoa. Esimerkiksi betonivalujen kuivumisaikojen huomioiminen on tärkeää, jotta päälle tulevat pinnoitteet eivät vaurioituisi. Miksi tehdä itselleen sutta ja sekundaa kun priimaankin pääsisi.
  • Tee ajoissa tarjouspyynnöt tuotteista sekä palveluista. Kun olet riittävän ajoissa liikkeellä pystyt joustamaan yllättävissä tilanteissa ilman että työmaasi siitä kärsii. Näin pääset myös vertailemaan hintoja jo ennen varsinaista hankintaa.
  • Suojaa materiaalit huolella. Sateen, tuulen ja tuiskun armoille jätetyt eristeet ja muut rakennustarvikkeet eivät ole enää hyvin säilytettyjen ja suojattujen veroisia.
20141_37433.jpg
  • Kokonaisurakka ei ole automaattinen tae siitä, että saat teetettyä projektisi kustannuksiltaan edullisemmin kuin tuntilaskutuksella. Laskutus kannattaa sopia sopiviin jaksoihin, jolloin vältytään yllätyksiltä sekä pysytään perillä siitä, missä kustannuksissa mennään.
  • Kun rakennat uutta tai vaihtoehtoisesti remontoit vanhaa, palkkaa ammattilaiset tekemään tarvittavat työt. Harraste-remointoijalla saattaa helposti kulua saman työmäärän suorittamiseen enemmän aikaa, vaikka annettu tuntihinta olisikin ammattilaisen antamaa tuntihintaa selkeästi halvempi. Tällöin alun perin halvempi ei olekaan enää loppu viimein se halvempi ratkaisu. Jos haluat saada aikaan säästöä, voit tehdä säästöä helposti itse. Siivoamalla työmaan ja huolehtimalla että tavarat ja tarvikkeet ovat paikoillaan, hankkimalla tarvikkeita tai suorittamalla tarvittavia aputöitä säästät ammattilaisen aikaa ja ammattilainen voi keskittyä rauhassa omaan työsuoritukseensa ilman turhia keskeytyksiä. Muista kuitenkin kysyä ammattilaisilta referenssikohteita ennen työsuhteen aloittamista.
  • Mikäli olet tekemässä tavarantoimittajan kanssa asennus/remonttisopimuksen –selvitä tarkkaan mitä asennus konkreettisesti pitää sisällään. Silloin toimitus- tai asennusvaiheessa ei tule ikäviä yllätyksiä. Myös takuuehdot tulee lukea tarkkaan. Varmista myös mitä materiaaleja käytetään ja niiden laatu. Muista, huonoa laatua ei tarvitse hyväksyä.
  • Tee projektin sopimukset valmiiksi aina ennen kyseisten töiden aloittamista. Jotta vältytään epäselvyyksiltä, tulee kaikki mahdollinen työhön liittyvä kirjata ylös sopimukseen. Näin sinulle jää mustaa valkoisella siitä, mitä on sovittu tehtäväksi, miten ja millä hinnalla.

Valvojan merkitys

Työmaalle tulee järjestää valvoja pitämään huolta siitä, että kaikki sujuu työmaalla niin kuin pitää. Päteviä valvojia löytyy mm. paikallisista rakennusmestariyhdistyksiltä sekä oman kunnan rakennusvalvonnasta, heiltä voit tiedustella omaan projektiisi sopivaa valvojaa. Märkätilojen sertifioidut kosteudeneristäjät löytyvät vastaavasti mm. VTT:n sivuilta.

  • Valvojan osuus työmaalla on erittäin tärkeä, hänen työpanostaan ei tulisi missään vaiheessa väheksyä. Valvoja kannattaakin palkata pienenpiinkin remontteihin, hän on sinun apunasi ja tukenasi prosessin läpiviemisessä. Valvojan tehtävänä on valvoa, että työt toteutetaan tehtyjen suunnitelmien mukaisesti ja hyvää rakennustapaa noudattaen. Hänen on oltava työmaalla tilanteen tasalla ja pystyttävä hoitamaan projektiin liittyviä asioita. Pelkkä nimi paperissa ei ole kannattava valinta.
  • Jos et ole tyytyväinen työn laatuun, ei kannata lähteä "juupas-eipäs" -kinasteluun. Pyydä paikalle puolueeton tavarantarkastaja tarkistamaan tehty työ ja sen laatu.
20141_37434.jpg

Rakentamisen jälkeen

Tärkeää on suunnitella asiat etukäteen jo pitkälle tulevaisuuteen. Talon tulevat huoltotoimet sekä kunnossapito tällä hetkellä tapahtuvan varsinaisen rakentamisen tai nyt käynnissä olevan remontoimisen jälkeen. Miten voi muistaa, milloin on minkäkin huoltotoimen aika ja miten ihmeessä voi muistaa mitä kaikkea rakenteet voivatkaan pitää sisällään?

  • Suunnitelmallinen huolto- ja kunnossapito on joka rakennuksen kohdalla tärkeää, huolimatta kyseisen kiinteistön iästä. Selkein tapa pitää huolta ja varmistua siitä, että työt tulevat tehdyksi on huoltokirjan ahkera täyttäminen. Hyvin ja huolellisesti täytetty huoltokirja toimii pätevänä dokumenttina tulevaisuudessa paitsi itselle niin myös erityisesti silloin kun asuntoa ollaan joskus myymässä.
  • Dokumentoi työn etenemistä kuvaamalla. Säännöllinen valokuvaaminen työmaalla kertoo miten työt ovat edistyneet, miten eri kohdat on rakennettu/remontoitu. Samalla pystyt tekemään itsellesi niin kutsutun raksapäiväkirjan, jota on mukavaa joskus vuosien päästä selailla. Samalla jää tulevia korjauksia varten muistijälki mitä on seinän sisällä ja muualla rakenteissa. Kuvat projektista voit tallentaa yllä mainittuun Huoltokirjaan.
Rakentaminen
suunnittelu
projektinjohto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
201812_55751.jpg
Tee onnistunut matka uuteen kotiin - haaveista totta
Haaveistako totta? Useat meistä haaveilevat yksilöllisesti suunnitellusta kodista − omien tärkeimpien mielikuvien ja toiveiden toteutumisesta niin paperilla kuin myös todellisuudessa. Moni on ehkä raapustanut ruutupaperille huonejakoja ja miettinyt, miten uuden talon huonetilat keskenään jakautuisivat. On kuitenkin hyvä kysyä itseltä, onnistuukohan tämä nyt omalla osaamisella. Kultainen neuvo tähän on: omat visiot kannattaa käydä rohkeasti esittelemässä ammattitaitoiselle ja kokonaisuudet hallitsevalle arkkitehdille heti hankkeen alussa. Ammattilainen hahmottaa kokonaisuudet ja kuuntelee tarkkaan rakennuttajan toiveet.
20202_62485.jpg
Avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin
Ympäristöministeriöltä avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin – myös puupohjaisista purkujätteistä kerätty uutta tietoa
20215_70785.jpg
Julkisivun uudistus talon arkkitehtuuria kunnioittaen
Monissa 1970-luvun kerrostaloissa on tarve korjaavalle tai uudistavalle julkisivusaneeraukselle. Pelkän pintakorjauksen lisäksi saneerauksissa tavoitellaan usein myös parempaa energiatehokkuutta ja siten vähähiilisempää asumista ja säästöjä lämmityskustannuksissa. Julkisivusaneerauksissa haasteena onkin usein, miten toteuttaa julkisivuremontti ja lisälämmöneristys ilman että rakenteen kokonaisvahvuus kasvaa.
201910_60501.jpg
Ilmastoystävällinen rakentaminen vaatii nopeita toimia - Ympäristöministeriö tiedottaa
Rakennukset ja rakentaminen kuluttavat puolet maapallon luonnonvaroista ja noin 40 prosenttia energiasta. Ne aiheuttavat noin kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä väestönkasvun, kaupungistumisen ja merenpinnan nousun kasvattaessa rakentamisen tarpeita entisestään. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen vetosi New Yorkissa YK:n kestävän kehityksen kokouksen yhteydessä rakennusalaan vähähiilisen rakentamisen vauhdittamiseksi.
20207_65907.jpg
Asuntomessujen trendikatto - tutustu kohteisiin
Tuusulan asuntomessujen yhdeksi suosikki katoksi on valikoitunut BMI Suomen Ormax EVO -tiilikatto. Kotimaisen Ormax EVO -tiilikatteen on valinnut joka 4. asuntomessurakentaja. Tiilikaton edut tulevat hyvin esille, kun haetaan hiljaista ja luonnonmukaista kattoa. Tiivisti rakennetut asuinalueet voivat olla meluisia, tiilikatto kuitenkin pitää nämä melut kodin ulkopuolella. Myöskään sateen ropina ei häiritse tiilikaton alla asuvia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton