• Etusivu
  • Talo

VTT keräsi asukkaiden kokemuksia

Rakentajan toimitus
Julkaistu 01.04.2008
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Putkiremonteissa parantamisen varaa

VTT toteutti helmi-maaliskuussa internetkyselyn, jossa kerättiin kerrostaloasukkaiden kokemuksia ja mielipiteitä putkiremonteista. Suurin osa vastanneista oli tyytyväisiä tehtyihin remontteihin. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttivat remontin kesto, aikataulujen pitämättömyys, laatuongelmat ja tiedotus.

Taloyhtiöt luottavat edelleen vanhoihin korjausmenetelmiin. Pinnoitusten osuus käytetyistä menetelmistä on ollut alle 10 %. Kysely liittyy tutkimusprojektiin, jossa kehitetään uusia toimintamalleja taloyhtiöiden putkisaneerauksiin.

Internetkyselyyn vastasi hieman yli 400 asukasta noin 330 pääosin pääkaupunkiseudulla sijaitsevista taloyhtiöstä. Putkiremonttien lopputulokseen ollaan kyselyn perusteella varsin tyytyväisiä, ja lähes kaikki uskovat, että asunnon arvo nousee remontin myötä.

Remontit ovat pääosin kattaneet vesijohtojen ja viemärien korjaukset. Yleensä on uusittu myös vesikalusteet, vesieristeet ja märkätilojen pintamateriaalit. Muita korjauskohteita putkiremontin yhteydessä ovat sähköverkko, ilmastointi, tietoverkot, yhteiset tilat ja lattialämmitys. Lämmitysverkostoja on korjattu noin 10 %:ssa vastaajien yhtiöissä. Yllättävän harvassa taloyhtiössä on tutkittu putkistojen kuntoa ennen remonttia. Kuitenkin noin 60 % on laatinut 5 - 10 vuoden korjausohjelman.

Käsitys putkistojen kunnosta, ikä ja vesivahingot olivat merkittävimpiä syitä putkiremonttiin. Alle puolessa taloyhtiöistä on tehty putkistojen sisäpuolinen kuntotutkimus päätöksenteon tueksi. Noin puolessa taloyhtiöistä on tarkasteltu vain yhtä tai kahta korjaustekniikkavaihtoehtoa ennen päätöksentekoa.

Remontin yhteydessä asukkaille yleensä tarjotaan kaluste- ja pintamateriaalivaihtoehtoja sekä mahdollisuuksia lisäremontteihin. Asukkaita kiinnostavat erityisesti kylpyhuoneiden ja WC:iden yksilölliset kaluste-, seinäpinnoite- ja valaisinratkaisut.

Yhtiöiden korjaushankkeet eroavat varsin paljon toisistaan, joten asukkaiden mielipiteet urakoitsijoiden ja asentajien toiminnasta, remontin kestosta, yleisten tilojen siisteydestä ja remontin turvajärjestelyistä vaihtelivat merkittävästi. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttivat remontin kesto, aikataulujen pitämättömyys, laatuongelmat ja tiedotus. Noin 70 % oli kuitenkin tyytyväisiä remontteihin. 65 % vastaajista oli asunut koko remontin tai osan aikaa sijaisasunnossa. Lähes kaikki asukkaat järjestivät sijaisasunnon itse, koska taloyhtiöt tai urakoitsijat eivät juuri tarjoa väliaikaisasuntopalveluja.

Enemmistö asukkaista on pitänyt putkiremontista tiedottamista riittävänä, mutta 40 %:ssa hankkeista tiedottamisessa on epäonnistuttu.

Koko vastaajaryhmä jakautui remontin tilanteen osalta putkiremontin suunnittelusta jo toteutettuihin. Noin 60 % remontti oli joko jo valmistunut tai parhaillaan käynnissä.

Korjausrakentamisen volyymi vuonna 2007 oli arviolta noin 8,7 mrd euroa. Korjausraken¬tamisen osuus Suomen talotekniikan markkinoista on lähes puolet.

Vanhojen taloyhtiöiden ongelmana on päättää, millä tekniikalla vanhat vesi- ja viemäriputkistot pitäisi korjata. Valintapäätöksen tueksi ei ole tällä hetkellä riittävästi tietoa. Tietoja puuttuu erityisesti eri vaihtoehtojen käyttöiästä, käyttökokemuksista, hyväksynnöistä ja testaustuloksista sekä työn ja lopputuloksen valvontamenetelmistä. Kyselyssä saatuja tietoja käytetään VTT:n InSert-tutkimusprojektissa, jonka tavoitteena on kehittää putkiremonttipalveluja. Tutkimuksessa tuotetaan putkiremontin eri osapuolille työkaluja ja tietoa. Hankkeessa kehitetään myös uusia havainnollisia malleja, joilla saneerauksista tiedotetaan asukkaille. InSert-hankkeen tulokset julkaistaan vuonna 2009.

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20143_38490.jpg
Kevytbetonitulpat
KBTPolyamidista valmistettu kevytbetonitulppa KBT on suunniteltu kevytbetoniin (Siporex) suoritettaviin kevyisiin kiinnityksiin. Tulpan ulkopinnan karkea kierre aikaansaa lujan tartunnan kiinnitysalustaan. Sopivia ruuveja ovat yleis- ja puuruuvit sekä metrisellä kierteellä varustetut ruuvit. Käyttölämpötila-alue on -40…+80 °C.
20188_54298.jpg
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
20108_22989.jpg
Tulikiven uutuudet esillä
Tulikiven uudet sisustustakat yhdistävät selkeän, ajattoman muotoilun edistykselliseen polttotekniikkaan ja käytön helppouteen. Virtaviivaisten sisustustakkojen luukku aukeaa suoraan ylöspäin. Luukkua kehystää luonteeltaan elävä antiikkiharjattu vuolukivipinta.
20129_32065.jpg
Juristi auttaa sinua lakikysymyksissä
JuriNet on Suomalaisten asianajotoimistojen nopeasti kasvava ja nykyaikainen yhteenliittymä, jonka tavoitteena on tarjota vaivattomasti ja edullisesti asianajopalveluja kaikille. JuriNetin toimistoissa on Suomessa noin 50 ammattilaista. Osaava juristi löytyy JuriNetistä helposti ja he ovat valmiita perehtymään juuri sinun asiaasi.Jätä yhteydenottopyyntö!
20123_29991.jpg
Pihan sisäänkäynti on kodin käyntikortti
SisäänkäynnitSisäänkäynti on kodin käyntikortti. Se toivottaa vieraat tervetulleeksi taloon.Sisäänkäynti on osana etupihan muita toimintoja, joita ovat mm. pääovelle johtava polku, autokatos- tai talli, pysäköinti ja jätepiste.Pihakivien myötävaikutuksella tulopihasta muodostuu käytännöllinen ja edustava kokonaisuus.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Suunnitelma-aikataulut
Toimenpiteet:Kunkin urakan aloituspalaverissa ( = 1. työmaakokous ) sovitaan urakoitsijoille ja työmaalle toimitettavien piirustusten toimitusaikataulu. Suunnittelijat hyväksyvät suunnitelma-aikataulun pöytäkirjamerkinnällä ja sitoutuvat noudattamaan sitä.Vastuuhenkilöt:Projektipäällikkö, valvojatDokumentit:Suunnitelma-aikatauluHyväksyntä:Projektipäällikkö ja urakoitsijat

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton