• Etusivu
  • LVI

Öljylämmityksen vaihtamiseen ryhdytään myöntämään nyt EU-rahaa

Kaukolämmön osalta hakemusten vastaanotto päättyy

Rakentajan toimitus
Päivitetty 16.11.2023
20223_77093.jpg

Avustusten myöntäminen öljylämmityksen vaihtajille jatkuu ELY-keskuksessa nyt EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU). Öljylämmityksen vaihtajille on varattu EU-rahaa 65 miljoonaa euroa, mikä riittää noin 15 000 kotitaloudelle. Jonossa on valmiiksi lähes 10 000 hakemusta. EU:n määrärahoja ei voida myöntää kaukolämpöön, joten öljylämmityksestä kaukolämpöön vaihtavien avustushakemuksia ei voida ottaa vastaan kuluvan helmikuun jälkeen.

Ympäristöministeriö ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottavat:

Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavan avustuksen päätöksenteossa oli vuoden alussa lähes kahden kuukauden tauko. Kansalliset määrärahat oli sidottu myönnettyihin avustuksiin, eivätkä Euroopan unionin elpymisvälineestä tulevat määrärahat olleet vielä käytössä. Nyt avustusten myöntämistä voidaan jatkaa.

– On tärkeää, että tuemme ihmisiä muutoksessa kohti hiilineutraalia hyvinvointivaltiota. Avustus öljylämmityksen vaihtamiseksi kestävämpään lämmitysmuotoon on saavuttanut suuren suosion ja on hienoa, että sen myöntämistä voidaan edelleen jatkaa. Yhtenä vaihtoehtona kannattaa muistaa myös vuoden alusta voimaan tullut kotitalousvähennyksen korotus öljylämmityksestä luopujille. Nyt on hyvä hetki vaihtaa vähähiiliseen lämmitykseen, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari.

Info

Info

Kaukolämpö ei täytä elpymisvälineen tiukkoja ympäristövaatimuksia – tulleisiin kaukolämpöhakemuksiin pyritään myöntämään kansallista rahaa.

Elpymisvälineen avustuksissa on sovellettava niin kutsuttua "ei merkittävää haittaa" -periaatetta (DNSH, Do No Significant Harm), minkä vuoksi Euroopan unionin elpymisvälineen määrärahoja ei voida myöntää kotitalouksille, jotka vaihtavat öljylämmityksen kaukolämpöön. Kaukolämpöhankkeet eivät täytä elpymisvälineen ehtoja, koska kaukolämmön tuotannossa voidaan ainakin ajoittain käyttää fossiilisia polttoaineita.

Kansallisen määrärahan arvioidaan riittävän helmikuun loppuun mennessä saapuneille kaukolämpöhakemuksille.

– Tähän mennessä tulleissa hakemuksissa noin 10 prosenttia avustuksen hakijoista on vaihtamassa kaukolämpöön. Suosituimpia lämmitysmuotoja hakemuksissa ovat ilma-vesilämpöpumput sekä maalämpö, kertoo ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.

Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee koko maan avustushakemukset.

Suosittua avustusta hakenut jo 19 000 kotitaloutta

– takana yli 7 000 toteutunutta remonttia

Avustushakemusten käsittelyaika on suuresta hakemusmäärästä ja määrärahojen ajoittaisesta loppumisesta johtuen tällä hetkellä noin 12 kuukautta. Hakemuksia on kuitenkin esikäsitelty tauon aikana, joten päätösten tekeminen etenee ripeästi nyt kun uudet määrärahat vapautuvat käyttöön.

ELY-keskuksen avustusta on hakenut tähän mennessä yli 19 000 pientalon omistajaa. Avustusta on myönnetty noin 9 400 suomalaiselle kotitaloudelle, joista yli 7 000 on jo toteuttanut remontin ja saanut maksun. Ajantasainen hakemus- ja käsittelytilanne on nähtävillä ELY-keskuksen avustussivuilla.

Lähde: Ympäristöministeriön julkaisu 23.2.2022

LVI
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

201712_51104.jpg
Tutustu edistykselliseen patteritermostaattiin
Tiesitkö että vaihtamalla perinteisen termostaatin älykkääseen termostaattiin voit säästää vuodessa melkoisesti? Vaihtamalla esimerkiksi yli 15 vuotta vanhan termostaatin omavoimaiseen malliin, voi energian säästösi olla 8 %, mutta jos vaihdat termostaatin Danfoss Eco™ termostaattiin, voi energiansäästösi nousta jopa 30 %:iin.
20203_63032.jpg
Tarkista vinkit parhaan lämpöpumppu­tarjouksen valintaan
Lämpöpumppu on iso hankinta ja se hankitaan yleensä vain muutaman kerran elämässä. Hankintaan kannattaa paneutua ja tutustua eri tuotteiden ominaisuuksiin. Kannattaa myös miettiä, mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeitä ja, mitä tarpeita lämpöpumpun tulee täyttää.Monesti kiinnitetään huomiota kokonaisuuden kannalta pieniin asioihin lämpöpumpputarjouksia vertaillessa. Tärkeämpää kuin tarkastella esimerkiksi yksittäistä COP-arvoa on tarkastella tarjousta suurempana kuvana. Kun suurempaan kuvaan ja itselle tärkeisiin asioihin unohdetaan keskittyä voi seurata pettymyksiä lämpöpumpun ominaisuuksissa ja toiminnassa. Tärkeää on, että kokonaisuutena tarjous on paras juuri sinulle ja täyttää kaikki vaatimuksesi.Apuna kannattaa käyttää esimerkiksi uutta lämpöpumpun valintatyökalua. Vastaat vain muutamaan kysymykseen ja lopputuloksena saat vaihtoehdot kohteesesi sopivista lämpöpumpuista.
201812_55637.jpg
Maalämmöllä selvää säästöä lämmityskuluihin
Maalämpö on maaperään, kallioon tai veteen varastoitunutta lämpöenergiaa. Asentamalla maalämpöjärjestelmä päästään käsiksi ehtymättömään, uusiutuvaan ja saasteettomaan energiaan.
202110_73382.jpg
Kotitalousvähen­nys kannustaa lämmitys­remontteihin
Lämmitysremontti on ajankohtainen monissa vanhemmissa taloissa, ja uusiutuvien energiamuotojen lämmitysremontin tekijöille on tarjolla nykyään erilaisia tukia, joilla remontin kustannuksista saadaan katettua iso osa. Esimerkiksi öljylämmityksestä luopujalle on tarjolla korotettu kotitalousvähennys tai ELY-tuki maalämpöpumpun tai ilma-vesilämpöpumpun hankkijalle. Vielä ehditkin hyödyntää tuet lämmitysremonttiin.
20208_66210.jpg
Kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa
Vuonna 2008 raitiovaunuonnettomuudessa loukkaantunut Mikael Turtiainen toteuttaa isänsä ja yhteistyökumppaneiden kanssa uutta omakotitaloa Tuusulan asuntomessuille. Lähes valmiin talon erikoisuutena on tavoite selvitä kahdeksan kuukautta vuodessa ilman ostettua energiaa.
20208_66173.jpg
Miksi maalämpö yleistyy suurien kiinteistöjen lämmönlähteenä?
Alalla toimivat ovat havainneet viime vuosien aikana selkeän käänteen lämmitysmarkkinoilla. Maalämpöä kysytään ja asennetaan nyt enenevissä määrin myös kiinteistöihin. Kohteiksi käyvät niin hallit, liike- ja julkiskiinteistöt kuin asunto-osakeyhtiötkin.Suurin syy maalämpöjärjestelmien yleistymiseen kiinteistöissä on tietysti raha. Maalämpö on käyttökuluiltaan erittäin edullinen tapa lämmittää. Toinen, yhä yleisempi, syy on maalämmön ekologisuus. Vastuullisesti toimivat yritykset haluavat lämmittää toimitilansa uusiutuvalla, päästöttömällä energialla. Lisäksi maalämpö on vaivaton ja helppokäyttöinen valinta – automatiikka huolehtii optimaalisesta toiminnasta ja tarvittaessa järjestelmää voidaan myös etäohjata.
20217_71593.jpg
Ilmastopanostus tuo lisää tukea öljylämmityksestä luopumiseen
Kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa Suomen vihreää siirtymää, jonka yhtenä tavoitteena on luopuminen öljylämmityksestä.
20193_56875.jpg
Näin maalämpöön siirtyminen parantaa taloyhtiön kassavirtaa
Kiinteistömaalämpöpumput sopivat erinomaisesti suuriin kiinteistöihin, kuten kerrostaloihin, päiväkoteihin ja teollisuusrakennuksiin. Investointi nostaa kiinteistön arvoa ja maksaa itsensä nopeasti takaisin madaltuneina lämmityskuluina.
20211_68082.jpg
Tulisijojen ja savupiippujen paloturvallisuuden merkittävin riskitekijä
Omakotitaloihin asennettavien savupiippujen ja tulisijojen paloturvallisuus on rakennushankkeeseen ryhtyvän vastuulla – useimmiten rakentava perhe, muistuttaa Rakennustuoteteollisuus RTT ry ja Industria Oy Palosuojelurahaston osarahoittamassa hankkeessa.Hankkeessa kartoitettiin tulisijojen ja savupiippujen riskitekijöitä ja niihin ratkaisuja. Selkein riskitekijä liittyi asennusvaiheeseen.
20081_8163.jpg
Kattopaneeli viimeistelee
Paneloitu katto tekee tyylikkään ja viimeistellyn vaikutelman. Tarjolla on paljon erilaisia materiaalivaihtoehtoja sisäkaton panelointiin. Esimerkiksi puupintaiset ja melamiinikalvopintaiset kattopaneelit ovat näyttäviä ja monikäyttöisiä. Panelointi sopii hyvin omatoimiselle rakentajalle ja remontoijalle, sillä niillä on helppo toteuttaa omia ideoita ilman kalliita erikoistyökaluja.Kattopaneelit on käsiteltävä vesihöyryä läpäisevillä pintakäsittelyaineilla sisäilman laadun varmistamiseksi. Jos kalvo on liian tiivis, se heikentää puupintojen kykyä "hengittää" ja ne lakkaavat toimimasta huonetilan kosteudentasaajina. Kätevimpiä ovat valmiiksi pintakäsitellyt paneelit. Puulajin suhteen vaihtoehtoja on lukemattomia - kotimaisesta männystä ja kuusesta aina mahonkiin ja tiikkiin.
20205_65009.jpg
Kun julkisivu kaipaa paikkausta
Julkisivut joutuvat Suomen sääoloissa kovalle koetukselle, minkä vuoksi niiden oikea-aikaiseen huoltoon tulee kiinnittää riittävästi huomiota.Riittävän ajoissa toteutetulla korjaustyöllä saadaan vahingot minimoitua. Nimittäin betoni- ja rappauspintojen rapistuessa, paljastuu mahdollisesti myös teräsrakenteita, jotka altistuvat mm. korroosiolle.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Tilaukset ja sopimukset
Toimenpiteet:Tilaukset ja urakkasopimukset hyväksytään ja allekirjoitetaan kohdassa kohdassa Urakkasopimukset/Päätösvaltuudet kohdan päätösten mukaisesti.Vastuuhenkilöt:Vastuuhenkilöt kohdassa Urakkasopimukset/Päätösvaltuudet kohdan päätösten mukaisesti.Dokumentit:Tilauskirjeet, toimitussopimuksetHyväksyntä:Hyväksynnän suorittavat kohdassa Urakkasopimukset/Päätösvaltuudet kohdan päätösten mukaiset vastuuhenkilöt.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton