• Etusivu
  • Talo

Yläpohjan lisäeristyksen säästöesimerkkejä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / ISOVER
Julkaistu 24.01.2014Päivitetty 25.05.2015
20151_42162.jpg

ISOVER InsulSafe-puhallusvillaa

ISOVER InsulSafe on tehokas lämmöneriste, jota suositellaan käytettäväksi yläpohjien eristämiseen sekä uusissa että vanhoissa rakennuksissa. Se täyttää kaikki ontelot, ehkäisee kylmäsiltoja ja laskeutuu tasaisesti.

ISOVER PUHALLUSVILLA on lämmöneristyslevyjen leikkauksessa ylijäävistä paloista valmistettua eristettä tai puhallusvillaksi valmistettua ns. valkovillaa, jota käytetään yläpohjien eristämiseen vaakarakenteissa. Kotimaisen ISOVER InsulSafe puhallusvillan raaka-aineesta yli 85% on kierrätyslasia.

Laske oman kotisi säästö tästä

Kattoristikot, tasainen yläpohja

Kattoristikoita (kattotuoli) on alettu käyttämään yläpohjan kantavana rakenteena yleisimmin 1950-luvun lopulla. Perinteisesti ristikot tehtiin työmaalla ns. pitkästä puutavarasta ja niiden laatu on saattanut vaihdella tekijän mukaan hyvinkin paljon. Nykyisin käytettäviä NR-ristikoita (Naulalevyristikko) alettiin käyttää 1970 -luvulla, kun niiden valmistustekniikka saatiin kehitettyä ja teollistettua. Eristeenä yläpohjissa käytettiin alun perin sahanpurua ja kutterinlastua, joka muuttui 1960-luvulla mineraalivillaksi. Mineraalivillat olivat alun perin rullaeristeitä ja muuttuivat levyeristeeksi 1970-luvun loppupuolella. 1980-luvulta lähtien on eristeenä käytetty yleisesti myös mineraalivillasta tai selluloosasta valmistettua puhallusvillaa.

Info

Info

Esimerkki 1:
Yläpohjan pinta-ala on 80 m², eristeenä on purua 200 mm.

Kun yläpohjaan lisätään200 mm puhallusvillaa, säästyy vuodessa lämmitykseen kuluvaa energiaa 1609 kWh, euroissa säästöä tulee 161 € vuodessa .
Esimerkin puhallusvilla asennuksineen maksaa 606 € nyt tarjouksessa eli yläpohjan eristykseen käytetty euromäärä maksaa itsensä takaisin vajaassa 4 vuodessa.
Jos esimerkin eristemäärään lisätään vielä 100 mm (lisäeristys yht. 300 mm) säästöä lämmityskustannuksiin saadaan 184 € vuodessa ja kulutuksena 1836 kWh.
Lisäeristys on tällöin 870 € asennettuna, vajaan 5 vuoden kuluttua lisäeristys on maksanut itsensä takaisin.

Info

Info

Esimerkki 2:
Yläpohjan pinta-ala on 200 m², eristeenä on levyvillaa 100 mm ja puhallusvillaa 100 mm.

Kun yläpohjaan lisätään200 mm puhallusvillaa, säästyy vuodessa lämmitykseen kuluvaa energiaa 2054 kWh, euroissa säästöä tulee 205 € vuodessa .
Esimerkin puhallusvilla asennuksineen maksaa 1200 € nyt tarjouksessa eli yläpohjan eristykseen käytetty euromäärä maksaa itsensä takaisin reilussa 5,5 vuodessa.
Jos esimerkin eristemäärään lisätään vielä 100 mm (lisäeristys yht. 300 mm) säästöä lämmityskustannuksiin saadaan 245 € vuodessa ja kulutuksena 2450 kWh. Lisäeristys on tällöin 1800 € asennettuna, reilun 7 vuoden kuluttua lisäeristys on maksanut itsensä takaisin.

Info

Info

Esimerkki 3:
Yläpohjan pinta-ala on 135 m², eristeenä on levyvillaa 200 mm.

Kun yläpohjaan lisätään200 mm puhallusvillaa, säästyy vuodessa lämmitykseen kuluvaa energiaa 1386 kWh, euroissa säästöä tulee 139 € vuodessa .
Esimerkin puhallusvilla asennuksineen maksaa 969 € nyt tarjouksessa eli yläpohjan eristykseen käytetty euromäärä maksaa itsensä takaisin 7 vuodessa.
Jos esimerkin eristemäärään lisätään vielä 100 mm (lisäeristys yht. 300 mm) säästöä lämmityskustannuksiin saadaan 165 € vuodessa ja kulutuksena 1654 kWh. Lisäeristys on tällöin 1200 € asennettuna, reilun 7 vuoden kuluttua lisäeristys on maksanut itsensä takaisin.

Kurkihirrellinen yläpohja

Vanhoissa rakennuksissa, joissa on ollut avoin yläpohja, käytettiin usein kantavana rakenteena ns. kurkihirttä. Eli talon keskilinjalla kulki kantava palkki, joka on kannatettu talon päädyistä sekä muutamasta pisteestä talon keskeltä. Vesikatetta varten asennettiin kattopalkit, jotka yläpäästään tukeutuvat kurkihirteen ja alaosastaan ulkoseinälinjaan. Eristeenä on käytetty olkia, turvetta, hiekkaa, sahanpurua tms.

Info

Info

Esimerkki 4:
Yläpohjan pinta-ala on 80 m², eristeenä on purua 200 mm.

Kun yläpohjaan lisätään200 mm puhallusvillaa, säästyy vuodessa lämmitykseen kuluvaa energiaa 1551 kWh, euroissa säästöä tulee 155 € vuodessa .
Esimerkin puhallusvilla asennuksineen maksaa 606 € nyt tarjouksessa eli yläpohjan eristykseen käytetty euromäärä maksaa itsensä takaisin 4 vuodessa.
Jos esimerkin eristemäärään lisätään vielä 100 mm (lisäeristys yht. 300 mm) säästöä lämmityskustannuksiin saadaan 177 € vuodessa ja kulutuksena 1774 kWh. Lisäeristys on tällöin 870 € asennettuna, vajaan 5 vuoden kuluttua lisäeristys on maksanut itsensä takaisin.

Info

Info

Esimerkki 5:
Yläpohjan pinta-ala on 200 m², eristeenä on 200 mm purua.

Kun yläpohjaan lisätään200 mm puhallusvillaa, säästyy vuodessa lämmitykseen kuluvaa energiaa 3878 kWh, euroissa säästöä tulee 388 € vuodessa .
Esimerkin puhallusvilla asennuksineen maksaa 1200 € nyt tarjouksessa eli yläpohjan eristykseen käytetty euromäärä maksaa itsensä reilussa 3 vuodessa.
Jos esimerkin eristemäärään lisätään vielä 100 mm (lisäeristys yht. 300 mm) säästöä lämmityskustannuksiin saadaan 444 € vuodessa ja kulutuksena 4435 kWh. Lisäeristys on tällöin 1800 € asennettuna, reilun 4 vuoden kuluttua lisäeristys on maksanut itsensä takaisin.

Info

Info

Esimerkki 6:
Yläpohjan pinta-ala on 135 m², eristeenä on levyvillaa 200 mm.

Kun yläpohjaan lisätään200 mm puhallusvillaa, säästyy vuodessa lämmitykseen kuluvaa energiaa 1265 kWh, euroissa säästöä tulee 126 € vuodessa .
Esimerkin puhallusvilla asennuksineen maksaa 969 € nyt tarjouksessa eli yläpohjan eristykseen käytetty euromäärä maksaa itsensä takaisin runsaassa 7,5 vuodessa.
Jos esimerkin eristemäärään lisätään vielä 100 mm (lisäeristys yht. 300 mm) säästöä lämmityskustannuksiin saadaan 152 € vuodessa ja kulutuksena 1519 kWh. Lisäeristys on tällöin 1200 € asennettuna, vajaassa 8 vuodessa lisäeristys on maksanut itsensä takaisin.

Katso mitä puhallusvilla on:

Saint-Gobain Finland Oy / ISOVER
Talo
yläpohja
lämpöeristys
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20135_34992.jpg
Passiivitalo = energiatehokkuus
Passiivitalotovat kannattavia ratkaisuja taloudellisesti: rakennusvaiheessa tehty investointi maksaa itsensä takaisin energiansäästön kautta, ja myös itse talo elää pitkään.Halvinta energiaa on se, jota ei käytetä ollenkaan. Sitä ei tarvitse tuottaa, kuljettaa eikä maksaa. Sillä ei luonnollisestikaan ole myös haittavaikutuksia, ei ihmisiin eikä luontoon. Tämä onkin energiatehokkaan talon perusperiaate. Koska lämpö pysyy talossa, aktiivinen lämmönlisäyksen tarve perinteisen lämmityksen keinoin on hyvin vähäistä. Se taas säästää energiaa ja kustannuksia. Koska Multi-Comfort -talon tekniikka on yksinkertaista, se vaatii hyvin vähän ylläpitoa.ISOVER Multi-Comfort -passiivitalo on energiatehokkaan rakentamisen kokonaisuus, joka tarjoaa käytännön keinot sekä esimerkkejä passiivitalon rakentamiseen.
202010_67177.jpg
Mihin lasivillaeristeen vähähiilisyys perustuu?
ISOVER-eristeet valmistetaan kierrätyslasistaVähähiilisempi tulevaisuus, siihen kaikkien tulisi pyrkiä. ISOVER lasivillaa valmistava Saint-Gobain Finland haluaakin omalta osaltaan haastaa suomalaiset yritykset toimimaan yhdessä päämäärän saavuttamiseksi.ISOVERin turvalliset, tehokkaat sekä asumismukavuutta lisäävät eristeet on Suomessa valmistettuja ja Suomen oloihin suunniteltuja eristeitä, joissa on otettu huomioon myös tuotteen kierrätysmahdollisuus sekä tuotteen hiilijalanjälki. Eristeet valmistetaan jopa 70 prosenttisesti kierrätyslasista. ISOVER onkin näin Suomen suurin kierrätyslasin käyttäjä.
20202_62791.jpg
Optimoitu käsiteltävyys ja asennettavuus
ISOVER lanseeraa täysin uuden kevyiden rakennuseristeiden valikoiman. Yhteistyössä asentajien kanssa laitoimme asentajien kokeman laadun keskiöön ja optimoimme käsiteltävyyden ja asennettavuuden.
20173_48469.jpg
Ota kesämökki ympärivuotiseen käyttöön
Kesämökin aktiivisen käyttökauden pidentäminen alkukeväästä pitkälle syksyyn ja jopa talvikeleille asti onnistuu helposti lämmöneristämällä rakenteet tehokkailla polyuretaanieristeillä. Asennustyö hoituu nopeasti ilman erikoistyökaluja ja aiempaa kokemusta. Valmistunut rakenne pitää mökin lämpimänä viileillä keleillä eikä takan lämpö mene hukkaan.
20213_69680.jpg
Höyrynsulkulevyllä huipputiiveys
Kingspan -eristeiden alhaisen lämmönjohtavuuden ja korkean vesihöyrynvastuksen ansiosta niitä käytetään höyrynsulkuna villarakenteisessa seinä- tai yläpohjarakenteessa, jolloin eristeet korvaavat perinteisen höyrynsulkumuovin.Kingspan -eristeiden tuotevalikoimasta käytetään höyrynsulkukerroksena Kingspan Therma -eristelevyjä. Kingspan Therma on noin 8 kertaa höyrytiiviimpää kuin perinteinen muovikalvoinen höyrynsulku. Höyrynsululla tarkoitetaan rakennekerrosta, jonka pääasiallinen tehtävä on estää haitallinen kosteus ja ilmavirta sisätiloista rakenteeseen. Kingspan Therma höyrynsulkuna parantaa lisäksi rakenteen lämmöneristävyyttä ja ohentaa samalla huomattavasti rakenteen kokonaispaksuutta. Kingspan -eristeillä saavutetaan energiatehokas ja kokonaisedullinen toteutus höyrynsulkurakenteissa.
20208_65452.jpg
Ullakkorakentamisen suosio kasvussa - tiedä tämä eristämisestä
Ullakkorakentamisen suosio vain kasvaa, kaupunkien tonttimaiden täyttyessä ja korkealuokkaisten kaupunkiasuntojen kysynnän lisääntyessä. Urakoitsijalle ullakkorakentaminen on varmasti yksi haasteellisimmista kohteista. Siksi on hyvä kiinnittää huomiota rakennusmateriaalien helppouteen – aika on rahaa ja laatu ratkaisee.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton