• Etusivu
  • Sisustus

Seinäpinnat sisustamisessa

Remonttiapua ammattilaisilta kaikkiin kodin remontteihin

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Foxdo Oy
Julkaistu 04.01.2022Päivitetty 20.09.2023
20236_74325.jpg

Kun sinulla on sisustusunelma, anna FoxDon auttaa.

Uutta kotia tai nykyisen remontointia suunnitellessa huonetilojen pintamateriaalit sekä niiden värisävyt ovat tärkeässä roolissa. Seinät ja lattia luovat pohjan muulle sisustukselle ja vaikuttavat merkittävästi tilan tunnelmaan ja sitä kautta asumisviihtyvyyteen. Suunnittelussa kannattaa lisäksi huomioida tilaan tuleva luonnonvalo. Valaistuksen avulla puolestaan voidaan vaikuttaa käytännöllisyyteen, yksityiskohtien korostamiseen sekä värintoistoon.

Uutta maalia ja tapettia seinään

Kun huone kaipaa piristystä tai muuten uusimista, on pintaremontin aika. Aluksi vanhojen seinien pohjat on saatettava tasaiseen kuntoon, jotta ne ovat valmiit maalattaviksi tai tapetoitaviksi. Tapetin poiston jälkeen pinnan tasaisuutta on hyvä tarkistaa kirkkaalla työmaavalolla seinän suuntaisesti. Pimeässä tilassa valokeila paljastaa nopeasti seinän epätasaisuudet, kuten paikattavat kolot sekä hiontaa vaativat kohdat.

Yksittäisten kolojen ja naarmujen paikkaus onnistuu helposti siihen soveltuvalla massalla, mutta mikäli pohjasta paljastuu enemmän paikattavaa, voidaan seinä myös ylitasoittaa kauttaaltaan hienotasoitteella.

Halutessasi FoxDon ammattilaiset auttavat sinua materiaalien valinnassa

Halutessasi FoxDon ammattilaiset auttavat sinua materiaalien valinnassa

Maalin valinnassa oikean värisävyn löytäminen saattaa aiheuttaa pään vaivaa. Värikartoista löytyy loputtomasti vaihtoehtoja. Muutamasta parhaimmasta vaihtoehdosta kannattaa jo ostaa pieni testipurkki ja maalata noin neliön kokoinen alue paikan päällä, jotta oikeasti näkee mikä vaihtoehdoista näyttää tilassa hyvältä. Vertailu on hyvä tehdä päivällä luonnonvalossa.

Tehosteseinä – näyttävä yksityiskohta

Tehosteseinä on hyvä keino säväyttää ja tuoda vahvaa väriä tai tekstuuria tilaan. Yksittäiselle seinälle valittu syvä ja tumma väri tuo kontrastia mikäli tilaa muuten hallitsee vaaleat tai valkoiset pinnat.

Väriä valitessa on hyvä huomioida, että "perus" valkoisestakin löytyy useita vivahteita, ja siihen sopiva tehosteväripari on myös tarpeen testata ja katsoa paikan päällä ennen toteutusta. Lisäksi lattialla on osaltaan vaikutus valittuun väriin, sillä se "heijastaa" omaa sävyään ja saattaa siten muuttaa hieman kokonaisuutta. Onnistuneen lopputuloksen kannalta värejä olisi hyvä tarkastella aina päivällä luonnon valossa.

Sisustusta voi muuttaa monella tapaa

Sisustusta voi muuttaa monella tapaa

Myös tekstuuria muuttamalla, kuten asentamalla tiili- tai kivilaatat tai rosoinen laastikerros tehosteseinään, muuttuu tilan tunnelma oleellisesti. Pinnan epätasaisuus toimii yksittäisenä tehoste-elementtinä, jota voidaan korostaa harkitusti vielä valaistuksen avulla.

Tapetointi sopii jokaiseen kotiin

Tapetoimalla seinät, voi muuttaa huoneen ilmettä hetkessä aivan uuteen uskoon. Tapetilla voi korjailla myös esimerkiksi huoneen ongelmakohtia. Oikein valittu tapetin kuosi saattaa parhaimmillaan parannella tilan mittasuhteita ja tuoda huoneeseen kaivattua tyyliä. Tapettimallistoja on tuhansia, joten jos ei ole yhtään varma millaista väriä ja kuosia kaipaa, kannattaa käydä inspiroitumassa mahdollisimman monessa tapetteja myyvässä liikkeessä tai seikkailla internetin syövereissä. Tapettimallistojen joukosta löydät muun muassa puhdaslinjaisia, geometrisia, pieni- ja suurikuvioisia, metallihohtoisia ja ekologisia tapetteja.

Paneeli- eli sisustuspaneelitapetit ovat myös oiva tapa päivittää huoneen sisustusta. Paneelitapetti on normaalia tapettivuotaa hieman leveämpi (70 cm), mutta se on yhtä helppoa kiinnittää kuin Non-Woven-tapetit. Toisin kuin paperitapettien kanssa, Non-Woven tapetit kiinnitetään suoraan seinään ilman vettymisen odottelua. Tapettiliima levitetään suoraan seinään ja Non-Woven-tapetit asennetaan puskuun. Tarpeen mukaan Non-Woven-tapetit on myös helppo irrottaa. Varsinkin asuessaan vuokra-asunnossa, kannattaa valita Non-Woven-tapetit.

Asiantuntijan neuvot hyvään lopputulokseen

Onnistuneen pintaremontin perusta on poikkeuksetta huolellisesti sekä laadukkaasti tehdyt pohjatyöt. Oikeanlaisia materiaaleja käyttäen ja hyviä työtapoja noudattaen päästään aina vähintäänkin hyvälaatuiseen lopputulokseen. Aikataulujen kanssa ei tule hosua koska silloin useimmiten virheitä syntyy.

Asiantuntija Sami Kejonen suunnittelee FoxDon palvelussa remonttikokonaisuuksia yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Hänen mukaansa jokaisessa remontissa tulee huomioida monia oleellisia ja tärkeitä asioita.

‒ Aikataulutusta suunnitellessa on hyvä huomioida eri työvaiheittain muun muassa mahdollisien reikien ja kolojen paikkaukset sekä saumojen tasoitukset, materiaaleista johtuvat kuivumisajat, tasoitteiden huolelliseen hiomiseen sekä hiontapölyn/pintojen puhdistukseen kuluva aika ennen kuin päästään edes pohjamaalaamisen pariin, korostaa Kejonen.

Edellä mainittujen työvaiheiden laadukas toteutus varmistaa laadukkaan ja näyttävän pinnan oli se sitten tapetti, maali tai mikä tahansa pintamateriaali. On tärkeää kirjata ja kuvata työvaiheet sekä dokumentoida käytetyt materiaalit. Näin taataan asiakkaalle työn laatu, ja ammattilainen välttyy turhilta reklamaatioilta.
Sami Kejonen, FoxDo
Anna ammattilaisten auttaa

Anna ammattilaisten auttaa

Ammattilaiset mukaan remonttiin

Jos tuntuu, että itsellä on liian kiire toteuttaa sisustus- ja remonttihaaveitaan tai leikkisästi sanottuna peukalo on keskellä kämmentä, voit tilata kohteeseesi remonttiammattilaisen FoxDon kautta. FoxDo auttaa remonttisi suunnittelussa ja laadukkaiden materiaalien valinnassa sekä hankkii materiaalit kanssasi yhteistyössä ja kuljettaa materiaalit remonttipaikalle.

Mitä remontteja FoxDon ammattilaiset toteuttavat?

  • Sisä- ja ulkomaalaukset: maalaus on erinomainen tapa luoda tiloihin aivan uusi ilme, joka parantaa viihtyisyyttä ja nostaa asunnon arvoa. Voit tarkistaa kätevästi sisäpintojen maalauslaskurista, kuinka paljon kohteesi maalaus voisi maksaa.
  • Tapetoinnit: tapeteilla voi muokata sisustustyyliä ja huoneiden ilmettä helposti. FoxDon ammattilaiset poistavat tarpeen mukaan vanhat tapetit ja laittavat uutta tilalle toivottuun tapaan. Muun muassa erilaisilla paneelitapeteilla saadaan vaivattomasti tilaan tehosteseinä tai katseenvangitseva sisustuselementti.
  • Lattiaremontit: laminaatit, parketit, laatoitukset, vinyylit, puu- ja lankkulattiat asentuvat ammattilaisen käsissä nopeimmillaan jopa päivässä pieneen tilaan. Saat tarkemman arvion kohteesi mukaan.
  • Terassit ja ulkorakennukset: Suomen talvi kuluttaa nopeasti ulkopintoja. Huolellinen ylläpito lisää ulkorakenteiden ja -rakennuksien käyttöikää. Kauttamme hoituvat terassit, aidat, vajat ja muut rakennukset.
  • Myös suuremmat ja muut remonttikokonaisuudet: lisäksi FoxDon kautta onnistuvat esimerkiksi keittiöasennukset, LVIS-työt, huoneistoremontit ja suuremmat remonttikokonaisuudet pintakäsittelynkin yhteydessä.

FoxDon ammatilaiset siivoavat omat jälkensä remonttipaikalla ja kuljettavat remonttijätteet pois. Lisäksi tehdylle remonttityölle annetaan kahden vuoden kirjallinen takuu.

20236_82362.jpg

FoxDo on ennen kaikkea remonttipalvelu, josta löydät kaikki alueesi vapaat tekijät, vapaat ajat ja tuntihinnat. Palvelussa voi vertailla remonttialan ammattilaisista kootut asiakasarvostelut, vapaat ajat ja tuntihinnat ja tilata tekijän remontilleen jopa seuraavalle päivälle. Jokaiselle työlle on tekijänsä, aina keittiöremontista yhden seinän tapetointiin.

Info

Info

Tutustu, vertaile ja tilaa heti – Näin hankit ammattilaisia avuksi FoxDolta

1. Tutustu ja vertaile
Sivustolla voi vertailla ja suoratilata itselleen parhaan vaihtoehdon. Hae sivun ylälaidasta remontoija kohteesi postinumeron ja tarvitsemasi työn mukaan. Vertaile vapaana olevien remontoijien hintoja ja asiakasarvosteluja. Huom! FoxDon sivuilla et kilpailuta remonttiurakkaa, vaan löydät postinumerosi perusteella, lähialueellasi varattavissa olevat remontoijat.

2. Tee suoratilaus 5 minuutissa

FoxDolla et kilpailuta remonttiurakkaa tai ammattilaisia, vaan valitset vapaana olevan ammattilaisen. Valitse remontoija ja työn aloitusaika. Tilaa remontti ja saat itsellesi tilausvahvistuksen, sekä kirjallisen sopimuksen.

Remontoija soittaa sinulle 24 tunnin kuluessa tilauksestasi. Sovitte työn tarkan aloitusajan, suoritustavan ja materiaalit. Samalla saat arvion työn kestosta ja kokonaishinnasta.

Jos et ole tyytyväinen arvioon voit perua tilauksesi veloituksetta.

3. Työ tehdään 2 vuoden takuulla

Remontoija saapuu kohteeseen sovittuna ajankohtana, tekee työn ja siivoaa lopuksi jälkensä, kuskaten myös remonttijätteet mukanaan. Saat laskun käytetyistä työtunneista ja hankituista materiaaleista. Lasku on samalla kuitti, jonka työn osuudesta voit hakea kotitalousvähennystä.

FoxDo takaa työlleen 2 vuoden takuun, vakuutukset ja ihmisläheisen asiakaspalvelun, jota ei yleensä pienien remonttifirmojen kanssa erikseen asioidessa välttämättä saa.

202310_83197.jpg
https://omakotimessut.net/

Kiinnostuitko? Jäikö jokin askarruttamaan?

Klikkaa itsesi FoxDon asiakaspalvelun sivuille: Jätä viesti, chattaa live chatissa tai soita

Foxdo Oy
Sisustus
sisätilat
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20236_68143.jpg
Vastaa kyselyyn rakentamisesta ja kerro mielipiteesi - voita lahjakortti!
Viimeisen vuosikymmenen aikana ilmastonmuutos on hiipinyt konkreettisemmaksi. Ekologinen ajattelu ja hiilijalanjäljen huomioiminen lähellä tuotettujen tuotteiden muodossa ovat konkreettisia asioita, joita otamme jo sujuvasti huomioon arjessa ostoksia tehdessämme. Myös tunnetuin ympäristömerkki, Joutsenmerkki, on kaikille varmasti tuttu. Mutta mietimmekö ekologisuutta ja kotimaisuutta silloinkin, kun olemme hankkimassa ostoksistamme suurinta – omaa uutta kotia tai remontoimme vanhaa?
201610_47531.jpg
Led-kasvilamppu saa huonekasvit kukoistamaan
Iltojen pimetessä päivät lyhenevät ja kasvien keinovalon tarve kasvaa, kun luonnonvaloa ei ole enää tarpeeksi. Kasvit tarvitsevat valoa fotosynteesin lisäksi kukintaan sekä kasvuun. Talvella ikkunoilla valon määrä on n. 400 luksia, vaikka kasvit tarvitsisivat noin 1000 luksia 12 tuntia päivässä. Riittämätön valomäärä ilmenee mm. kellastuneina lehtinä ja kasvit altistuvat helpommin tuholaisille.Lisävalon tarve ajoittuu lokakuusta helmikuulle ja kaikki kasvit hyötyvät siitä,vaikka suurin tarve onkin kuumien seutujen kasveilla. Kasvilampun spektri on sovitettu kasvien fotosynteesin kannalta optimaaliseksi. Siinä on paljon sinisiä ja punaisia aallonpituuksia ja vain vähän kasvien kannalta hyödyttömiä keltaisia aallonpituuksia. Led-mallin valo on myös ihmissilmälle miellyttävämpää kuin vastaavan energiansäästölampun ja saa kasvit ja kukat näyttämään kauniimmilta.
Kelatuotteet
Peltituotteet – muun muassa kelat, reikälevyt ja arkit – rakentamisen monipuoliseen käyttöön
Metehen laaja raaka-ainevarasto on yksi Suomen kattavimpia ja tarjoaa laadukkaan sekä kilpailukykyisen vaihtoehdon raaka-ainetoimituksille. Joustavan palvelun ja nopean tuotannon avulla varmistetaan sujuvat toimitukset asiakkaille. Erikokoisten kelojen lisäksi Metehe toimittaa rainoja, arkkeja sekä reikälevytuotteita.
20204_63785.jpg
Mitkä ominaisuudet edesauttavat männyn käyttöä sisätiloissa?
Varjossa viihtyvä alueiden valtaajaKuusella on osa kulttuuriperinteessämme. Kuusta on pidetty toisaalta uhkaavan synkkänä, mutta taas toisaalta suojaavana. Synkkä hahmo pimeässä, mutta suojana esimerkiksi sateella. Kuusta tuodaan sisälle talven pimeimpänä aikana esimerkiksi joulukuuseksi samalla tuoden toivoa ja vihreyttä. Hautausmailla taas kuusenhavuja on käytetty arkun ja haudan koristeena symboloimassa ikuisuutta.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20204_64445.jpg
Vinkit led-nauhavalaistuksen suunnitteluun
Led-nauhavalaistus on moneen kohteeseen ja käyttötarkoitukseen sopiva valaistusmuoto. Kuten muukin valaistus, myös se tarvitsee jonkin verran suunnittelua. Tässä viisi yleistä ohjetta, joiden mukaan tehtynä led-nauhavalaistus varmasti onnistuu.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton